torstai 13. lokakuuta 2011

Tuomas Vimma: Gourmet

Tuomas Vimma: Gourmet
Gummerus 2008, 287 sivua.

Tämä kirja on lojunut pöydälläni jo melkein kolme kuukautta odottelemassa lukuvuoroaan. Oli kovin pienestä kiinni, etten vain luovuttanut kokonaan ja palauttanut sitä kirjastoon. Kirjailijan pian ilmestyvän Raksa-kirjan esittely Kukanpäivän kutsuilla sai kuitenkin kiinnistumaan sen verran, että halusin antaa tälle mahdollisuuden. Vimma itse vaikutti siltä, että tämä aihe sopisi hyvin hänen käsiteltäväkseen.

Päähenkilö on alle kolmekymppinen mies, jonka elämään kuuluu tasan kaksi asiaa: naiset ja hyvä ruoka. Mahdollisimman hyvä ruoka. Hinnoista hänen ei tarvitse välittää eikä hän niistä aivan kunnolla ole perilläkään, isä kun hoitaa maksupuolen. Isän puolen suku on tyystin ranskalaista, ja kaikki miehet ovat enemmän tai vähemmän menestyneitä ravintolamaailman erilaisissa toimissa, enimmäkseen enemmän. Isä itse ei ole sen vähempää kuin Michelin-tähtiä myöntävän tahon päätuomari, ja ymmärrettävästi soisi poikansakin jatkavan suvun valitsemalla linjalla.

Nimettömäksi jäävä päähenkilömme rakastaa kyllä ruokaa ja osaa laittaakin sitä varsin ansioituneesti, mutta hän ei kykene työskentelemään kenenkään alaisuudessa, joten uran luominen helsinkiläisissä ravintoloissa tuntuu mahdottomalta, eikä koulutus ulkomaisissa alan huippuoppilaitoksissakaan ole ottanut urjetakseen, juuri samasta syystä. Lukijaa alkaa kiinnostaa, miten tällainen ihminen mahtaisi pärjätä omillaan, jos pappa lopettaakin betaalaamisen. Juuri siihen kirja koettaa vastata.

Gourmet on pullollaan erilaisia ruokaan liittyviä ulkomaankielisiä termejä. Olen silloin tällöin lueskellut Jaakko Raholan ruokasanastoa, eikä sillä tosiaan vielä pötkitä pitkälle tämän kirjan kanssa. Mutta ei kaikkea ole tarkoitus ymmärtääkään, yhtään sen enempää kuin tavallinen ihminen ymmärtäisi niitä ruokiakaan. Silti outojen sanojen tulva alkaa nopeasti tuntua tylsältä. Hieman samaan sarjaan menevät Vimman kuvailussaan käyttämät vertaukset, jotka ampuvat yli ja korkealta. Tuoreita ne kieltämättä ovat, mutta siihen voi olla oikeakin syy, miksi muut tuppaavat liitelemään matalammalla.

Kaikenkaikkiaan yliampuvuus on sana, joka kuvaa hyvin koko kirjaa. Jo lähtöasetelmassa on ammuttu yli: isä on käsittääkseni kaikkein vaikutusvaltaisin ruokakriitikko koko maailmassa. Päähenkilön laittamat ruoat ampuvat yli, ja kukin voi tykönään miettiä miltä mahtaa kuulostaa se, jos päähenkilö itse yrittää kirjan lopussa järjestää yliampuvat kemut. Siinä tähdätään jo niin paljon ylöspäin, että piippu osoittaa ampujaa itseään selkään.

Pettymyksekseni juoni oli yksinkertaisempi kuin olin odottanut, ja rakentuu epäuskottavien tapahtumien varaan. Tietysti yhteensattumia voi olla, eikä tässä edes ole niitä lukumäärällisesti montaa, mutta silti tarinan uskottavuus ei vain kestä. Minä pidän uskottavuutta tärkeänä tekijänä, sillä puuttuessaan se kykenee upottamaan muilta osin hyvänkin kirjan.

Gourmet ei kuitenkaan ole niin huono kuin edellä kirjoittamani perusteella voisi näyttää. Yksi tärkeä tekijä kaikille kirjoille on se, houkuttelevatko ne lukemaan. Gourmet houkutteli, ja toteutti "vielä yksi kappale" -ilmiön. Se on ihan hauskaa luettavaa, jos ei suhtaudu tekstiin turhan vakavasti. Mieleeni tulivat Juha Vuorisen Juoppohullun päiväkirjat, joten ainakin niiden ystäville voisin tätä suositella.

8 kommenttia:

  1. Mulla on tuo lukemattomana hyllyssä. Eipä kyllä tuon sun tekstin perusteella houkuttele ottaa käteen :D No ei, tiedän ainakin mitä odottaa! Nyt kirja voi tuntua mun mielestä paremmaltakin, jos en odota liikoja.
    Kansi ainakin vaikuttaa lupaavalta.
    Joku joskus sanoi, että kun on lukenut yhden Vimman kirjan on lukenut ne kaikki. Luulen, että pitää paikkansa, koska sitä voi ainakin verrata Juoppohullun päiväkirjoihin :)

    VastaaPoista
  2. Mä tykkäsin tästä ihan hurjasti vaikka jUoppohullusta taas en innostunut alkuunkaan. Niissä on samaa tyyliä, mutta jotenkin tämä vain kolahti paljon paremmin minuun;) Multa löytyy kaksi muutakin Vimman kirjaa hyllystä, ja haluan lukea ainakin yhden toisen jotta voin tarkistaa iskeekö vielä;)

    VastaaPoista
  3. Kymmenen ensimmäistä sivua kertovat sinulle jo, kannattaako jatkaa vai ei, ja sen verran pitäisi kaikille kirjoille suoda mahdollisuutta :)

    VastaaPoista
  4. Kyllä minäkin tulen suomaan Vimmalle vielö toisen mahdollisuuden, mutta toivon, ettei hän heitä sitä hukkaan.

    VastaaPoista
  5. Jos totta puhutaan, niin Vimma menetti minun kanssani mahdollisuutensa jo esikoisellaan. Kun ei selvinnyt, että kirjoittaako mies tosissaan vai tekeekö parodiaa. Jos kirjoitti tosissaan, niin sitten meni kertakaikkiaan yli ja ali sieltä mistä ei olisi pitänyt, jos teki parodiaa, niin siinä tapauksessa voi vain todeta, että parodia on ehkä kirjallisuudenlajeista vaikein eikä kannattaisi edes yrittää, ellei ole varma kyvyistään.

    Toinen mahdollisuus varmaan olisi hyvä antaa kaikille, mutta koska tämä arvostelu vaikutti tutulta(vaikka olikin potenssiin kymmenen kevyempi kuin se, minkä annoin itse miehen esikoisesta), taidan jättää tämän second tsänssi -kortin tällä kertaa pöytälaatikkoon... :D

    VastaaPoista
  6. Vera: Kuvailusi kuulostaa juuri tältä kirjalta. Ilmeisesti sitä toista mahdollisuutta myöntäessä kannattaa tähyillä eteenpäin eikä taakse, Vimmaltahan on tosiaan vastikään tulossa uusi kirja.

    VastaaPoista
  7. Minä tykkään Vimmasta kamalasti, ja pidin kyllä tästäkin kirjasta! Ironia ja typerä huumori naurattavat. Paras hänen kirjoistaan on yhä Toinen, ja odottelen uutta innoissani. Juoppohullun päiväkirjaa en jaksanut lukea kymmenettä sivua pidemmälle.

    VastaaPoista
  8. Huumori on vaikea laji, etenkin jos tarkoituksena on hauskuuttaa kaikkia.

    VastaaPoista