Tuomas Vimma: Gourmet

Tuomas Vimma: Gourmet

Gummerus 2008, 287 sivua.

Tämä kirja on lojunut pöydälläni jo melkein kolme kuukautta odottelemassa lukuvuoroaan. Oli kovin pienestä kiinni, etten vain luovuttanut kokonaan ja palauttanut sitä kirjastoon. Kirjailijan pian ilmestyvän Raksa-kirjan esittely Kukanpäivän kutsuilla sai kuitenkin kiinnistumaan sen verran, että halusin antaa tälle mahdollisuuden. Vimma itse vaikutti siltä, että tämä aihe sopisi hyvin hänen käsiteltäväkseen.

Päähenkilö on alle kolmekymppinen mies, jonka elämään kuuluu tasan kaksi asiaa: naiset ja hyvä ruoka. Mahdollisimman hyvä ruoka. Hinnoista hänen ei tarvitse välittää eikä hän niistä aivan kunnolla ole perilläkään, isä kun hoitaa maksupuolen. Isän puolen suku on tyystin ranskalaista, ja kaikki miehet ovat enemmän tai vähemmän menestyneitä ravintolamaailman erilaisissa toimissa, enimmäkseen enemmän. Isä itse ei ole sen vähempää kuin Michelin-tähtiä myöntävän tahon päätuomari, ja ymmärrettävästi soisi poikansakin jatkavan suvun valitsemalla linjalla.

Nimettömäksi jäävä päähenkilömme rakastaa kyllä ruokaa ja osaa laittaakin sitä varsin ansioituneesti, mutta hän ei kykene työskentelemään kenenkään alaisuudessa, joten uran luominen helsinkiläisissä ravintoloissa tuntuu mahdottomalta, eikä koulutus ulkomaisissa alan huippuoppilaitoksissakaan ole ottanut urjetakseen, juuri samasta syystä. Lukijaa alkaa kiinnostaa, miten tällainen ihminen mahtaisi pärjätä omillaan, jos pappa lopettaakin betaalaamisen. Juuri siihen kirja koettaa vastata.

Gourmet on pullollaan erilaisia ruokaan liittyviä ulkomaankielisiä termejä. Olen silloin tällöin lueskellut Jaakko Raholan ruokasanastoa, eikä sillä tosiaan vielä pötkitä pitkälle tämän kirjan kanssa. Mutta ei kaikkea ole tarkoitus ymmärtääkään, yhtään sen enempää kuin tavallinen ihminen ymmärtäisi niitä ruokiakaan. Silti outojen sanojen tulva alkaa nopeasti tuntua tylsältä. Hieman samaan sarjaan menevät Vimman kuvailussaan käyttämät vertaukset, jotka ampuvat yli ja korkealta. Tuoreita ne kieltämättä ovat, mutta siihen voi olla oikeakin syy, miksi muut tuppaavat liitelemään matalammalla.

Kaikenkaikkiaan yliampuvuus on sana, joka kuvaa hyvin koko kirjaa. Jo lähtöasetelmassa on ammuttu yli: isä on käsittääkseni kaikkein vaikutusvaltaisin ruokakriitikko koko maailmassa. Päähenkilön laittamat ruoat ampuvat yli, ja kukin voi tykönään miettiä miltä mahtaa kuulostaa se, jos päähenkilö itse yrittää kirjan lopussa järjestää yliampuvat kemut. Siinä tähdätään jo niin paljon ylöspäin, että piippu osoittaa ampujaa itseään selkään.

Pettymyksekseni juoni oli yksinkertaisempi kuin olin odottanut, ja rakentuu epäuskottavien tapahtumien varaan. Tietysti yhteensattumia voi olla, eikä tässä edes ole niitä lukumäärällisesti montaa, mutta silti tarinan uskottavuus ei vain kestä. Minä pidän uskottavuutta tärkeänä tekijänä, sillä puuttuessaan se kykenee upottamaan muilta osin hyvänkin kirjan.

Gourmet ei kuitenkaan ole niin huono kuin edellä kirjoittamani perusteella voisi näyttää. Yksi tärkeä tekijä kaikille kirjoille on se, houkuttelevatko ne lukemaan. Gourmet houkutteli, ja toteutti "vielä yksi kappale" -ilmiön. Se on ihan hauskaa luettavaa, jos ei suhtaudu tekstiin turhan vakavasti. Mieleeni tulivat Juha Vuorisen Juoppohullun päiväkirjat, joten ainakin niiden ystäville voisin tätä suositella.