Petteri Paksuniemi: Jouten
Avain 2011, 164 sivua.
Tällä kertaa on vuorossa pieni novellikokoelma, jonka julkistamistilaisuudesta kerroin aiemmin. Tämä on juuri sellainen kokoelma, jollaisten johdosta tulin taannoin etsintäkuuluttaneeksi yli 300-sivuisia novellikokoelmia. Sivuja on vähän, vai pitäisikö sanoa että niitä on novellikokoelmaksi normaali määrä, ja niilläkin on tekstiä aika vähän. Kyseessä on siis kirja, jonka hidaskin lukija ahmaisee kerralla. Oma mielipiteeni on, että sisältöä pitäisi olla enemmän. Mikään kokoelman tarinoista ei ollut niin sidottu juuri tähän hetkeen, että kirjan olisi pitänyt tulla ulos juuri nyt. Aivan hyvin olisi voinut naputella vielä pari novellia lisää ja saada muutettua kirjasen kirjaksi. Tiedän, että tällaisia nämä ruukaavat olla, mutta se ei muuta sitä tosiseikkaa että sanoja on yksinkertaisesti turhan vähän. Jos ostaisin kirjoja, niin yli 20 euroa tästä tuntuisi melkoisen tyyriiltä, ja se lukema vilahti silmissäni googlatessani kirjan kuvaa.
Tarinoista minulla ei ole pahaa sanottavaa. Jonkinlainen joutilaisuus on kaikkia kertomuksia yhdistävä tekijä, ja niinpä kirjasta välittyy leppoisa tunnelma. Yksikään novelleista ei saanut minua juuri ajattelemaan, vaan suosittelisin tämän kirjan poimittavaksi käteen silloin kun halutaan rentoutua kevyen välipalaluettavan parissa. Seuratakseni kirjan teemaa jätän liiat pyristelyt arvostelunkin kanssa ja päätän sen tällä kertaa lyhyeen. Kaikki olennainen tuli jo sanottua. Ehkä se lyhyyskin on osa kirjan sanomaa: aina ei ole pakko rypistää hampaat irvessä.
Taas mainioita tuumailuja täällä!
VastaaPoistaOlisi mielenkiintoista löytää tilastoja kirjojen pituuksista. Tuntuu, että novellikokoelmien lisäksi monet romaanitkin ovat nykyään jotenkin laihanlaisia: leveät marginaalit ja isot rivivälit. Olivatko ne ennen pidempiä vai kuvittelenko vain?
Mä suhtauduin tähän tiukemmin. En ehkä tarpeeksi rennosti ;)
VastaaPoistaNovellit eivät tosiaan saaneet juuri ajatellemaan, mikä minusta on taas novellin tehtävä.
Kokoelman pituudesta samaa mieltä :)
Juuri tämän kirjan kohdalla mietinkin sitä, että sanamäärä olisi paljon parempi pituuden mittari kuin sivumäärä. E-kirjassa siihen varmaan päästäänkin, jollei mittariksi sitten tule merkkien määrä. Sähköisenä voisi paremmin julkaista pienoisromaanejakin, kun kirjan vaatimattoman ulkoisen koon ei tarvitse karkoittaa lukijoita, ei kun siis ostajia.
VastaaPoistaHanna: luin arvostelusi kirjoitettuani omani ja olit tosiaan ottanut paljon tiukemman kannan. En ole tavannut suhtautua novelleihin kovin tiukasti, koska joskus ne vaatisivat joka tapauksessa ensin sulattelua tai jopa uuden lukukerran. Tällä kertaa en uskonut niin olevan asian, mutta kokemus oli kuitenkin sellainen ihan leppoisa, joten ei tullut tarvetta suurempaan kriittisyyteen. Ja eihän siihen kauaa aikaakaan kulunut :)
Minulla on tämä hyllyssäni odottamassa ja mietin, että lukisinko seuraavaksi tämän vai erään toisen. Kaipaan nyt lyhyttä kirjaa.
VastaaPoistaNovellikokoelmien ongelma on usein se, että ne ovat kovin lyhyitä. Vaikka lyhyitä nämäkin, suosittelen lämpimästi Pasi Lampelan novelleja, jos eivät ole jo tuttuja?