Pentti Sainio: Kummolan kääntöpiiri

Pentti Sainio: Kummolan kääntöpiiri - urheiluviihteen kulissien takaista peliä
Into 2014
Sivuja: 319 

Tämä on minulle hyvin poikkeuksellinen blogipostaus kahdestakin toisiinsa liittyvistä syystä: en ole aiemmin blogannut kirjasta, jota en ole lukenut loppuun asti ja toisaalta en ole aiemmin blogannut kirjasta ennen kuin olen lukenut sen loppuun asti. Juuri tässä tapauksessa olen kuitenkin valmis tekemään poikkeuksen normaaliin menettelytapaani, sillä tämän kirjan kohdalla ajankohtaisuus näyttää olevan erityisen suuressa roolissa.

Myönnän jo etukäteen, että Kummolasta saamani mielikuva ei ole miellyttävä. Mielikuvaan liittyy kaikenlaista epämääräistä toimintaa, kaksinaismoralismia, kabinettisopimuksia ja ties millaisia sääntöjen venyttämisiä, kiertämisiä ja rikkomisia, vaikken suoranaisesti kykene nimeämään ainuttakaan tosiseikaksi tietämääni asiaa. Mielikuvani osalta Kummola on juuri sellainen ihminen, joiden vuoksi Heikki Aittokosken kirjassaan kuvaama maailma on mennyt pieleen.

On kuitenkin tärkeää pitää mielikuvat mielikuvina ja faktat faktoina. Vaikka en mielikuvani mukaisesti pidäkään Kummolan kaltaisesta ihmisestä, niin se ei silti anna perusteita tuomita häntä. Mielikuvani perustuu ainoastaan iltapäivälehdistä lukemiini otsikoihin ja artikkeleihin, joissa yleensä "Kummola jyrähtää" milloin mitäkin, ja on ilmiselvää, että häneen istutetaan väkisin sitä imagoa, joka on juuri niistä samaisista lehdistä peräisin. Hän on helppo kohde kaikelle mahdolliselle, mitä jääkiekkoa kohtaan Suomessa keksitäänkään kritisoida. Kaiken voi aina viime kädessä vierittää Kummolan syyksi, hänhän se Jääkiekkoliittoa vetää ja "kaikki tietävät", että itsevaltiaan elkein, vedellen naruista joka puolella.

Entä jos mielikuvani onkin väärä? Millä tavalla Kummola yksityishenkilönä voisi sitä kuvaa oikaista? Iltapäivälehdistö selvästikin haluaa pitää siitä kuvasta kiinni kynsin hampain, sillä jyrähdykset myyvät paremmin kuin maltilliset kannanotot.

Kaikesta huolimatta on oleellinen ero siinä, annetaanko ihmisestä kuva tiukkatahtoisena ja aikaansaavana - joskin diktaattorimaisena - johtajana vai yritetäänkö häntä mustamaalata ampumalla täyslaidallisia kokonaisen kirjan voimalla. Tämä kirja tekee jälkimmäisen. Sen vuoksi noin sivun 50 kohdalla aloinkin jo sääliä ryöpytyksen kohteena olevaa ihmistä, jolla ei tosiasiassa ole mitään mahdollisuuksia puolustautua sitä julkisuutta kohtaan, joka häntä väistämättä kirjan julkaisuaamuna odottaa. Tämän kirjan julkaiseminen on vähän sama, kuin kertoisi sokealle miehelle, että aikoo teljetä tämän aitaukseen ja sitten hakata häntä siellä jääkiekkomailalla. Mies yrittäisi vedota viranomaisiin tästä aikomuksesta, mutta nämä toteaisivat, etteivät voi tehdä mitään ennen kuin maila on ensimmäisen kerran osunut. Ja kaikesta huolimatta mies teljettäisiin aitaukseen ja häntä hakattaisiin oikein porukalla. Raukkamainen teko siis.

Tämä on kaikin puolin vastenmielinen kirja. Aiemmin olen ajatellut, että huonoin blogiaikana lukemani kirja oli  silkkaa luonnonvarojen tuhlausta, sillä sen painamiseksi käytetty paperi ynnä muut varat menivät yksinkertaisesti hukkaan. Tämän kohdalla on toisin: tämä on vieläkin huonompi, sillä tarkoituksena on ainoastaan saada aikaan pahaa, ja siinä sivussa ansaita rahaa toimimalla väärin. Julkaisemalla tällaisia kirjoja maailmasta tulee vain ja ainoastaan huonompi paikka - ei tippaakaan parempi. Mätäpaiseita kuuluu puhkoa, mutta ei luomalla niitä ensin itse ja tökkimällä sitten vielä uudella, entistäkin rumemmalla paiseella.

Sainion kirjoitustyyli on niin kärkevä, haastava ja syyllistävä, että jos hän kuvaisi samalla tavalla lähipäiväkodin kevätjuhlaa, niin sekin näyttäisi kunnallismafian korruptoituneelta salahankkeelta. Sivu toisensa perään loputtomia syytöksiä ja vihjailuja, mutta lähdemainintojen puolella on kovin hiljaista. Voihan kaikki toki pitää paikkansakin, mutta siinä tapauksessa koko kirjan olisi voinut toteuttaa aivan toisenlaisella otteella, eikä toisaalta sensuuristakaan olisi ollut pelkoa, kun kaikki kerran olisi näytettävissä toteen.

En pidä myöskään kirjan julkaisutavasta, josta siitäkin yritetään tehdä skandaalia. Yleisesti ottaen suhtaudun sensuuriin varsin kielteisesti, mutta totuuden nimissä on todettava, että sananvapaudesta puhuttaessa ei kukaan ole tarkoittanut tällaisia loanheittokirjoja. Pentti Sainio ei siis ole Suomen Edward Snowden, vaan jotain aivan päinvastaista. Juuri tässä tapauksessa se ennakkosensurointi olisi paikallaan, maailmasta saattaisi jopa tulla pikkuisen parempi paikka.

En siis suosittele tätä kirjaa kenellekään, vaan nimenomaan kannustan kaikkia jättämään tämän lukematta. Selvästikin kirjoittajalla on kohteestaan paljon tietoa. Kieltäytymällä ostamasta ja lukemasta tätä kirjaa lukijakunnalla olisi mahdollisuus kannustaa niin kirjoittajaa itseään kuin kustantamoakin hylkäämään tällaisen inhottavan törkylinjan ja sen sijaan tekemään samasta aiheesta asiallisemmalla otteella toteutetun ja hyvän kirjan. Aineisto on jo valmiina, kyse on ainoastaan siitä, millä tavalla sitä käytetään. Samanlainen skandaali se ei ehkä olisi ja kirjoitustyökin vaatisi enemmän taitoa, mutta lopputulos olisi parempi, ihan millä tahansa mittapuulla mitattuna.