tiistai 10. syyskuuta 2013

Anna Kontula: Mistä ei voi puhua

Anna Kontula: Mistä ei voi puhua - kirja uskosta ja uskonnosta
Kansi: Elina Salonen 
Into 2012 
Sivuja: 128 

Olin huhtikuun lopussa arkkipiispa Kari Mäkisen media-aamiaisella (Hanna raportoi tilaisuudesta hienosti), missä hänen vierainaan olivat Riikka Pulkkinen ja Anna Kontula. Jälkimmäisen ajatukset kuulostivat siinä määrin kiinnostavilta, että ryhdyin saman tien jonottamaan hänen kirjaansa kirjastosta. Kuten näkyy, jono ei edennyt valtavan nopeasti, sillä luin kirjan melkeinpä heti, kun sen käsiini sain.

Kirja on kirjoitettu dialogin muotoon. Saara on saanut tädiltään Astalta lahjaksi ikonin, mutta kokee sen itselleen niin vieraaksi, että haluaa palauttaa sen takaisin. Viedessään ikonia naiset ryhtyvät keskustelemaan niin uskosta kuin uskonnostakin, Astan toimiessa lähinnä opettajan roolissa. Vaikka teksti onkin romaanin kaltainen, on kyse kuitenkin vain samanlaisesta ilmaisutavasta kuin esim. Platonin teoksissa, jotka olivat dialogeja Sokrateen ja vaihtelevien ihmisten välillä.

Dialogin valinta esitysmuodoksi liittyy kirjan nimeenkin: Asta kertoo hänelle vuosia sitten sattuneesta hengellisestä kokemuksesta, jota hän ei kykene kunnolla kuvaamaan, vaikka onkin ammatiltaan kirjailija. Tämä johtuu siitä, että koko ilmiö on hänen mielestään peräisin aivan muusta maailmasta, sellaisesta, joka on sanojen ulottumattomissa. Myös Kontulalla itsellään on ilmeisesti ollut vaikeuksia kertoa ajatuksistaan vain asiapohjaisesti, ja sen vuoksi tämä esitystapa auttaa asian ymmärtämistä. Näkisin itse kernaasti kirjan sisällön esseen muodossa, mutta se olisi silloin aivan erilainen, eikä toisaalta valaisisi yhtä hyvin juuri tätä vaikeutta ilmaista sanoin sellaista, mitä ei voi sanoin ilmaista.

En saanut tästä mitään erityisiä ahaa-elämyksiä, kaikki ajatukset tuntuivat sellaisilta, jotka ovat jo tulleet vastaan jostain aiemminkin, eikä tässä tietysti mitään uutta ollut luvattukaan. Kontula pohtii kirjassa omaa näkemystään uskonnosta, ja sen puolesta kyseeseen olisi hyvin voinut tulla myös essee. Mielenkiintoisinta antia olivat oikeastaan hyvin valitut alaviitteet, jotka olivatkin suoraan tietokirjamaisesti kirjoitettuja lyhyitä katkelmia.

Etukäteen olin odottanut kirjan olevan selvästi pidempi, tästä aiheesta kun yleensä riittää sanottavaa. Nyt jäi askarruttamaan mm. se, miksi kirjaston jono eteni niin hitaasti :)

2 kommenttia:

  1. Varmaankin ihan kiva kirja. Jos ne edelliset lainaajat ovat vaikka lainanneet useamman kirjan ja palauttaneet sitten kaikki kerralla? Joskushan riittää yksi lainaaja, joka ei saa ikonia, eikun kirjaa, palautettua aikanaan - ja jono ei etene pitkään aikaan. En tiedä lukevatko uskovaiset tätä kirjaa kovin pitkiä aikoja, kirjan kohderyhmä (ja ehkä myös lainaajien enemmistö) saattaa olla jotain muuta väkeä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, eiväthän lainaajat tietenkään palauta kirjojaan heti ne luettuaan, vaan kirjastossa käydään kun ehditään.

      Minulle jäi kirjan kohdeyleisö epäselväksi. Tuntui vähän siltä, kuin kirja olisi kirjoitettu Anna Kontulalle, tai että hän olisi kirjoittanut ajatuksensa paperille saadakseen itse ne jäsenneltyä, eikä niinkään muista lukijoita ajatellen.

      Poista