Antti Tuomainen: Synkkä niin kuin sydämeni

Antti Tuomainen: Synkkä niin kuin sydämeni 

Like 2013 

Sivuja: 301 

Ilahduin Tuomaisen tuoreimman kirjan löydyttyä postilaatikostani, olinhan harkinnut sen ottamista lukulistalle jo muutenkin. Parantaja oli ollut pienoinen pettymys, mutta Veljeni vartija taas täysosuma, joten kyllähän tätäkin kelpasi odottaa.

Aleksi Kivi on menettänyt äitinsä 20 vuotta sitten, ollessaan 13-vuotias. Äidin selvittämätön katoaminen on vaivannut häntä koko ajan, ja itse hänellä on vahva epäilys syyllisestä: ökyrikas liikemies nimeltä Henrik Saarinen. Epäilys on niin voimakas, että Aleksi jättää onnellisen parisuhteensa ja pestautuu Saarisen kartanolle talonmieheksi voidakseen osoittaa epäilyksensä oikeaksi.

Telkkarissa pyörii parhaillaankin sarja nimeltä Kosto. Siinä upporikas nuori nainen päättää jättää elämänsä elämättä ja omistautuu kostamaan ihmisille, joita pitää syyllisinä isänsä kuolemaan tai ovat muuten vain tehneet vääryyttä tätä kohtaan. En ole oikein pitänyt lähtökohdasta, koska pelkkä kosto tuntuu elämänsisältönä niin turhalta. Entä sitten kun kosto on saatu tehtyä? Onko jokin muuttunut paremmaksi? Mielihyvää siitä varmasti saa, mutta sekin on luonteeltaan erittäin ohimenevää.

Koston päähenkilö on niin rikas, ettei hänen tarvitse tehdä töitä, vaan voisi hyvin keskittyä siemailemaan kuplivaa ja kenties tekemään jotain hyvää rahoillaan, mutta voihan sitä sisältöä ja jännitystä etsiä negatiivisellakin tavalla. Aleksi Kivi sen sijaan ei ole rikas. Hänen on tehtävä työtä elääkseen, eikä hän voi hylätä kaikkea ja omistautua ainoastaan kostolleen, sikäli kun hän on edes sellaista etsimässä. Miten ylipäätään voi kostaa läheisensä menettämisen? Aleksi menetti tärkeimmän ihmisensä 13-vuotiaana. Jos hän vie kuusikymppiseltä Saariselta tämän tärkeimmän ihmisen, niin se ei takuulla ole sama asia, eikä se lohtuakaan tuo kuin muutamaksi minuutiksi.

Minusta juuri tämä kostoasetelma on kirjan tärkein piirre. Siinä sivussa toki lukija kuljetetaan läpi ihan kiinnostavan ja jännittävänkin tarinan, ja aina välillä valotetaan tapahtumia kertomalla ripaus lisää parinkymmenen vuoden takaa ja pikkuisen siitä väliltäkin.

Myös loppuasetelma on kiinnostava. Tavallaan se on onnellinen, mutta jos tarkemmin ajatellaan, niin onko sittenkään? Jos vaihtoehtona olisikin ollut se, että äiti ei olisi ikinä kadonnutkaan, niin kumman lopputilanteen Aleksi olisi valinnut? Päätyykö hän itse mittaamaan ihmishenkeä rahalla? Todennäköisesti lukijoidenkin mielipiteet jakautuvat tässä kohtaa.

Pidin tästä enemmän kuin Parantajasta, mutta en toisaalta yhtä paljon kuin Veljeni vartijasta. Kaipaisin juonelta vähän enemmän potkua, sillä nyt jälkimaku tosiaan jää pyörimään noiden asetelmien ympärille. Pikkuinen yksityiskohtakin jäi hiertämään: loppupuolella Aleksi päättelee olevansa turvassa poliisilta, mutta hei: ilmiantoja ja tietoja voi antaa myös nimettömänä, mikä ainakin minusta Aleksin vastapuolen asemassa olisi tuntunut kovin houkuttelevalta.

Joka tapauksessa täytyy laittaa Tuomaisen esikoinen varaukseen.