Sari Kaarniranta: Kadonnut vierelläni

Sari Kaarniranta: Kadonnut vierelläni 

Myllylahti 2011 

Sivuja: 256 

Miesmarras oli niin positiivinen lukukokemus, että laitoin Kaarnirannan esikoisen saman tien varaukseen. Lähtökohdaltaan se ei ollut yhtä hyvä, sillä pääosassa eivät ole miehet, vaan kolmen pienen lapsen kanssa kotona oleva Heta. Kovasti allergisten pienten kaksosten ja nelivuotiaan tytön lisäksi hänen aikansa näyttää kuluvan naapuruston ihmisiä tarkkaillen ja sen suunnittelussa, miten mieheltään saisi enemmän seksiä.

Naapurissa puolestaan asuu äidinkielenopettaja Kati, joka vaikuttaa kutakuinkin täydelliseltä ihmiseltä. Hänelle ei elämässä tule yllätyksiä, sillä kaikki on suunniteltu huolella etukäteen. Joiltakin arkiset asiat vain sujuvat kuin itsestään, ja tarmoa tuntuu riittävän aivan mihin vain. Vaikka Kati onkin eronnut miehestään vajaat kaksi vuotta sitten, niin uuden, nuoren jääkiekkoilijan muuttaminen saman katon alle vaikuttaa sekin pelkästään hyvältä kaupalta.

Toukokuisena iltapäivänä Heta saa puhelun päiväkodista, kun Kati ei olekaan hakenut poikaansa sieltä ajoissa eikä vastaa puhelimeenkaan. Hän ei myöskään ole mennyt töihinsä, palannut kotiinsa tai jättänyt edes mitään viestiä. Astianpesukone on käynnistetty, ruoka valmistuu ajastettuna uunissa, lompakko ja kännykkäkin ovat eteisen pöydällä. Niin, ja tarkemmin katsoen ulko-ovessa ja terassillakin on vielä joulukoristeet jäljellä. Kaikki ei tosiaan taida olla aivan kohdallaan.

Tapahtumia seurataan Hetan toimiessa kertojana. Hiljalleen käy ilmi, että "kaikki" muut ovat tienneet Katista paljon enemmän kuin Heta, joka on tiukasti tuijottanut vain naapuriin pystytettyjä kulisseja. Lopulta vyyhti tietysti purkautuu, mutta miten, sitä on tyystin mahdotonta ennalta arvata. Minulle lukijana tuli tunne, että olen täysin kirjoittajan riepoteltavana. Ennen kuin paljastuksia alkaa tipahdella, voisi ratkaisu olla vaikka millainen.

Pidän sellaisesta juonen rakentelusta, joka vähitellen suppene kohti lopullista ratkaisuaan, ja miten kaikki turhiltakin tuntuneet yksityiskohdat saadaan solmittua tarinaan oleellisesti kuuluviksi osiksi. Sellaisesta ei kuitenkaan ole tässä kyse, valitettavasti. Sen sijaan jonkinlaista tyydytystä lienee saatavissa siitä, ettei se täydellinen naapuri tässäkään tapauksessa todellisuudessa ole niin täydellinen kuin yritää antaa ymärtää. Mutta niinhän se aina on: toisilta kadehditaan ainoastaan sitä, missä he ovat hyviä.

Tämä on mainittu jännitysromaaniksi, mutta omalla kohdallani koin jännityksen laimeanlaiseksi. Paras anti on ilman muuta näiden naapurusten elämän kuvailu, joka on ihmeellisen kiinnostavaa siihen nähden, kuinka vähän lopulta tapahtuu ja mistä onkaan kyse. Lukijan mielikuvitus ehtii takuulla täyttää monta kohtaa toinen toistaan kiehtovammilla selityksillä. Siitähän jännityksessä lopulta onkin kyse: luoduista odotuksista sen suhteen, mitä tuleekaan tapahtumaan.

Kokonaisuutena tämä ei minusta ole yhtä hyvä kuin Miesmarras, mutta aivan varmasti siihen vaikuttaa myös kohdeyleisö. Epäilemättä parhaan samaistumiskohteenhan tästä löytävät lasten kanssa kotona olevat/olleet äidit. Miesnäkökulma jää kevyenlaiseksi, mutta seuraava kirja paikkasi sen osuuden mainiosti. Ketkäköhän Kaarnirannalla on seuraavana tähtäimessään?