Sari Kaarniranta: Miesmarras

Sari Kaarniranta: Miesmarras 

Kansi: Satu Kontinen 

Myllylahti 2013 

Sivuja: 264 

Tämä kirja olisi luultavasti jäänyt minulta lukematta, jos se olisi tullut vastaani jotenkin muuten kuin nyt tuli. Olin juuri pohtimassa, mitä lukisinkaan seuraavaksi, kun ei pinossakaan ollut mitään selkeää valintaa odottamassa. Juuri silloin oli postilaatikossa odottamassa tilaamaton lähetys Myllylahdelta, ja ajattelin, että miksipäs ei. Kirjailijasta en ollut ikinä kuullutkaan enkä todennäköisesti olisi kuvauksen perusteella kirjaa itse valinnut, mutta nyt se vain sattui olemaan paikalla juuri oikeaan aikaan.

Vesa, Jari ja Risto ovat kolme miestä, jotka tapaavat toisensa Pohjois-Suomessa, jonkun lumettoman hiihtokeskuksen liepeillä olevissa lomamökeissä. He kaikki ovat lomailemassa siippojensa kanssa, ja tapaavat nyt ensimmäistä kertaa - senkin suunnittelematta. Miehet ovat suunnilleen samanikäisiä ja jokaisella on elämässään jokin asia pielessä, jonka he haluaisivat muuttaa mutta ovat vain totutelleet tulemaan sen kanssa toimeen.

Mökkinaapureiden tarinat punoutuvat nopeasti kiinni toisiinsa ja miehet joutuvat lopulta kohtaamaan väistelemänsä asiat. Matkan varrella ehditään viettää enemmän tai vähemmän tavallista vuokramökkeilyä, jonka kuvaus on kuitenkin hämmästyttävän mukaansatempaavaa luettavaa. Koska tapahtumat sinänsä eivät ole kovin ihmeellisiä, on kyse pakko olla siitä, että Kaarniranta onnistuu tekstissään osumaan ainakin minun kannaltani juuri oikeaan kohtaan. Kolme kovin erilaista miestä tarjoavat samaistumiskohteen monelle miehelle, vaikka heidän ongelmansa olisivatkin vieraita.

Kirjailija on lähtenyt etsimään suomalaista miestä. Mukana on suuri joukko kliseitä, mutta kuvaus ei ole lainkaan väsähtänyttä, vaan varsin viihdyttävää. Huumori pilkistää mukana läpi koko tarinan, ja minuun sekin upposi. En osaa mainita mitään yksittäistä piirrettä, mikä nostaisi tämän kirjan ylitse muiden, mutta lukukokemus oli mitä mainioin.

Mainio on myöskin se adkejtiivi, joka voisi tulla mieleen jos tästä tehtäisiin elokuva. Hyvät näyttelijät saisivat aikaan hauskan komedian, mutta taidokas elokuvantekijä saisi ympättyä siihen myös sitä vakavampaa puolta,  joka kirjassa on läsnä. Pelkkää huumoria kirja ei suinkaan ole, enkä oikeastaan lähtökohtaisesti ajattele sitä huumoriksi lainkaan, se on vain lisämauste.

Tämä on kirjoittajan toinen romaani, ja minua alkoi kovasti kiinnostaa millainen se ensimmäinen on mahtanutkaan olla.