torstai 28. helmikuuta 2013

Hilkka Ravilo: Älä itke äitini

Hilkka Ravilo: Älä itke äitini 
Atena 1999 
Sivuja: 285 

Ne, jotka ovat lukeneet aiemmat Raviloarvosteluni, tietävät hänen kuuluvan suosikkeihini. Älä itke äitini toi jälleen hienosti mieleen, miksi niin on.

Lauri on elänyt kasvatusperheissä ja laitoksissa niin kauan kuin muistaa. Nyt kolmikymppisenä hän tekee pätkätöitä ja niiden välillä antaa varakkaiden, itseään vanhempien naisten elättää itsensä. Hän ei tunne kunnianhimoa, vaan valitsemansa elämäntapa sopii hänelle mainiosti. Eipä koulutusta vailla olevalle kovin ihmeitä olisikaan tarjolla.

Lauri päätyy puoliksi vahingossa tekemään rikoksen, jota paetessaan hän tapaa Miriamin, hänen tavallisia hoitojaan selvästi varakkaamman toimitusjohtajan. Miriamin mukana tarinaan tulevat mukaan Anna ja Laila, ja kaukaa menneisyydestä alkaa paljastua asioita, jotka muodostavat kirjan todellisen ytimen. Sen myötä sävykin hiljalleen muuttuu, kun Ravilo alkaa ottaa kantaa yhteiskunnallisiin asioihin.

Laurin lapsuuden kautta muodostuu kannanotto vanhemmuuden kahteen puoleen, biologiseen ja kasvattajuuteen, joilla ei aina ole - tai ei saisi olla - mitään yhteyttä toisiinsa. Tämänkin voi nähdä kahdesta suunnasta: kasvattajana voi toimia täysin siihen sopimaton yksilö, ja toisaalta kasvattajaksi ei välttämättä pääse se, jolta se parhaiten onnistuisi.

Tässä kirjassa paha saa palkkansa. Se tuo esiin moraalin ja lain välisiä vastakkainasetteluja, sillä se paha on takuulla ollut moraalisesti väärää, mutta pysynyt silti lain kirjaimen rajoissa. Toisaalta esitetään muita asioita, jotka ovat lain mukaan vääriä aivan typeristä syistä, joilla ei ole mitään moraalisia perusteita.

Ihan kiinnostava on myös ajatus siitä, oikeuttaako Laurin lapsena kärsimä vääryys oman käden oikeudella suoritetun hyvityksen myöhemmällä iällä. Tarina ei suoraan esitä tätä kysymystä, mutta koska lukija on ilmiselvästi Laurin puolella, tulee siitä samalla kirjailijan kananotto, joka puolustaa päähenkilön tekoja.

Erityisesti tämä viimeinen pohdinta nousi mieleeni vasta kirjan lukemisen jälkeen. Jos kirja pakottaa ajattelemaan ja saa herätettyä vielä uusia ajatuksia tarinan loputtua, niin kyseessä on pakko olla onnistunut teos. Kun se on vieläpä paketoitu mukavan viihdyttävään ja sujuvaan tekstiin, niin koossa alkaakin olla juuri se, mitä kirjallisuudelta parhaimmillaan minulle tarjoaa. Toisin sanoen: haluaisin lukea juuri tällaisia kirjoja!

Onneksi minulla on vielä Ravilon kirjoja lukematta, eikä tuotannonkaan loppua ole vielä nähty. Nyt vain pitäisi saada niitä hankittua lukulistalta pinoon saakka.

6 kommenttia:

  1. Olen lukenut Ravilolta vain F-ehdokkaanakin olleen Mesimarjani. Haluan lukea lisää. Tämä kuulostaa siltä, että voisi olla seuraavani. Kiinnostavia pohdiskeluja, Jori! :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minun lukemistani Raviloista suosittelen mitä tahansa paitsi Muovikassimiestä. Kaikki ovat olleet tosi hyviä, joten valintakriteerinä voi käyttää vaikkapa saatavuutta :)

      Poista
  2. Kiitos arviosta, joka sai kiinnostumaan tästä kirjasta ja Ravilosta. Uusi tuttavuus minulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Raviloon kannattaa ehdottomasti tutustua!

      Poista
  3. Tämä on kyllä tosi hyvä kirja!

    VastaaPoista