Erlend Loe: Hiljaiset päivät Nigellan lumoissa
Suomennos: Outi Menna
Johnny Kniga 2011, 203 sivua.
Norjalaisperhe vuokraa loma-asunnon Garmisch-Partenkirchenistä. Perheeseen kuuluu opettajaäiti, kolme lasta sekä dramaturgi-isä, joka ei ole aivan tasapainoinen persoona. Isä ei haluaisi olla Saksassa lainkaan, vaan ainoastaan ajatella teatteria ja kirjoittaa maailman mullistavaa näytelmäänsä, josta tosin ei toistaiseksi ole olemassa mitään muuta kuin tieto, että se tulee mullistamaan maailman. Teatterin ajattelun ohella hän haaveilee Nigella Lawsonista ja kokkaa ruokia tämän kirjasta.
Loe on ollut suosikkikirjailijoitani jo hyvän aikaa, vaikka Supernaiivi on edelleen hänen paras teoksensa. Kuulostaako kenestäkään perheen asetelma tutulta? Doppler? Tälläkin kertaa kaikki tuntuu pyörivän isän ja hänen päähänpinttymiensä ympärillä, ja muut saavat sopeutua siihen miten parhaaksi katsovat. Idea on toiminut aiemmin, ja Loe näyttää yrittävän samaa kaavaa uudelleen. Kirjan viehätys makaa täysin isän hahmon varassa, ja jos ei se satu iskemään, niin lukija voi hyvin siirtyä lukupinossaan seuraavaan kirjaan.
Kahden minuutin miettimisen jälkeen en keksi ainuttakaan piirrettä, jota ei olisi jo ollut jossain Loen aiemmassa kirjassa. Vähän siis tulee rahastuksen maku. Tunnetta vahvistaa se, että kyseessä on varsin lyhyt kirja. Sivumäärä on kohtalainen, mutta teksti on jaettu lyhyisiin kappaleisiin, joista useimmat käsittävät yksittäisen dialogin. Tällaisista kappaleista jää tyypillisesti sivuille kohtuullisen paljon tyhjää tilaa, ja myös dialogit on kirjoitettu tilaa tuhlailevasti. Sanamäärältään kyseessä on siis pienoisromaani.
Minä luin tämän kirjan ihan mielelläni, koska tykkään edelleen Loen tyylistä. Muille en voi sitä varauksetta suositella, sillä tämä on kirjoitettu faneja varten. Jos ei Loe ole entuudestaan tuttu, niin kannattaa aloittaa Supernaiivista. Tämä kirja kuuluu lukea vasta muiden jälkeen, ja siinä vaiheessa lukija ei enää tarvitsekaan suosituksia, vaan on joko saanut Loesta tarpeekseen tai lukee sen mitä hän kirjoittaa. Jälkimmäisessä tapauksessa tämä on "ihan hyvä".
Minä (kuten niin moni muu) ihastuin Supernaiiviin ja luin sen jälkeen myös Tosiasioita Suomesta, joka ei niin kolahtanut mutta oli ihan ok. Sen jälkeen olen lähinnä rekisteröinyt, että aha Loelta on suomennettu kirja, mutta en ole kuitenkaan lukenut. Nigella jää siis ihan suosiolla välistä, mutta on ollut kiva lukea sinun ja Karoliinan arviot tästä (niin tietää ettei menetä mitään, jos ei ole Loe-fani) :).
VastaaPoistaPiti kiittää lahjakortista, joka tuli perille silloin muutama viikko sitten, juuri parahiksi ennen Helsingin-reissua :). Kiitos!
Minustakin näyttää siltä että Loe on jo parhaimmat kirjansa kirjoittanut, toivottavasti olen kuitenkin väärässä. Tämän uusimman luin jo reilu vuosi sitten (kylläpäs käännöksissä menee kauan) joten en enää muista mikä tässä ei kolahtanut, ehkäpä se oli juuri tuo samankaltaisuus. Nimen suomennos on kyllä aivan kamala! Olisi kiva tietää miksi siihen on päädytty.
VastaaPoistaMinä olen lukenut Loelta vai Supernaiivin ja L:n, joista L itse asiassa upposi minuun paremmin: tykkäsin siitä eri yhteiskuntamuotojen testaamisesta. Kumpikaan kirja ei kuitenkaan minulla kohonnut tuota ihan hyvä -kategoriaa korkeammalle, joten taidan kuulua joukkoon joka on saanut Loesta tarpeekseen. Arvioso kirjasta oli kuitenkin hauska :)
VastaaPoistaKiva lukea tästä toinenkin teksti, itse odottelen Loeta vielä kirjastosta.
VastaaPoistaMinuunkin upposi itse asiassa L paremmin samoin kuin Liisan. Tiedä sitten miksi.
Loe on kuitenkin sellainen kirjailija, joka on jotenkin sellaista lohtulukemista.. Mukava kuulla että tämä on toistoista huolimatta luokiteltavissa ihan hyväksi. :)
Vaikka Loe kirjoittaisi vielä seuraavankin kirjansa samalla "reseptillä", niin lukisin sen kyllä enkä todennäköisesti kokisi sitä edes epämiellyttäväksi. Mutta sen jälkeen hänellä olisi jo kova työ karistaa itsestään pelkän viihdekirjailijan leima.
VastaaPoistaOho, kirja vaikuttaa ihan erilaiselta kuin mitä kustantamon lyhyiden perustelujen pohjalta odotin. Tykkäsin Supernaiivista ja L:stä, mutta Loe ei kuitenkaan kuulu ihan niin lempikirjailijoihin, että tämä kuitenkaan pääsisi lukemistoon. On muuten ihan totta, että lyhyissä kirjoissa on joskus rahastamisen maku: Parhaat lyhyet kirjat voivat olla parhaita kaikista kirjoista, mutta jos lyhyys kertoo vain siitä, että asiaa on vähän, se on huono juttu se.
VastaaPoistaYmmärrän hyvin kantasi. Tässä omia ajatuksiani kirjasta: http://minnasiikila.blogspot.fi/2012/10/hiljaiset-paivat-nigellan-lumoissa.html
VastaaPoista-Löysin tästä kirjasta myös joitain yhtymäkohtia Thomas Mannin Kuolema Venetsiassa -novelliin :D
http://minnasiikila.blogspot.fi/2012/11/kuolema-venetsiassa-thomas-mann.html