Tommi Uschanov: Suuri kaalihuijaus - Kirjoituksia yhteiskunnallisesta tietämättömyydestä
Teos 2010, 198 sivua.
Timo Harakan Luoton lopun yhteydessä tuli jossain vastaani tämä kaalihuijauskirja. Joudun myöntämään, että tulin varanneeksi sen melkeinpä pelkästään etukannesta löytyvän tekstin perusteella. Nyt kun vihdoin sain kirjan käsiini ja se tuli lukupinossakin vastaan, en ollut aivan yhtä innoissani. Aihe sinänsä on kyllä edelleen kiinnostava, etenkin persujen vaalimenestyksen jälkeen. Luulen, että jos tämä julkaistaisiinkin vasta nyt, voisi lukijakunta olla laajempi, vaikken kyllä tiedäkään millainen vastaanotto aikanaan edes oli.
Olen joskus tullut kertoneeksi, että keskeytän kirjoja vain äärimmäisen harvoin, enkä edes muista milloin viimeksi niin on käynyt. Toissapäivänä se oli erittäin lähellä. Niin lähellä, että selailin kirjaa jo erinäisistä kohdista katsellen onko luvassa jotain parempaa vai ei. Siinä vaiheessa olin nimittäin lukenut kirjan esipuheen, joka oli pituudeltaan yli 20 sivua ja tylsintä tekstiä, jota olen pitkään aikaan lukenut, etenkään vapaaehtoisesti. Näin lukijan näkökulmasta kyseenalaistan sen, kannattaako kirjan ensimmäisestä vastaantulevasta osasta tehdä näin luotaantyöntävää. Jos suinkin kirjoja keskeyttelisin, niin tässä se olisi tapahtunut. Tosissani harkitsin jo sitäkin, olisiko keskeytyksessä jopa aihetta blogimerkintään asti ja miten sen muotoilisin.
Jälkikäteen on helppo sanoa, että onneksi en keskeyttänyt. Loppupuoliskolla tapahtui jopa tuttu "vielä yksi kappale" -ilmiö, mitä en todellakaan olisi esipuheen perusteella uskonut! En aio ryhtyä luettelemaan niitä moninaisia ilmiöitä, joita kirjassa kuvaillaan. Yhteiskunnallinen tietämys tarkoittaa tässä yhteydessä pitkälti samaa kuin politiikan tuntemus, mutta kautta linjan tarkastellut ilmiöt on kuitenkin asetettu tasolle, joka olisi kenen tahansa saavutettavissa. Haastattelututkimuksissa ei siis ole kysytty asioita, jotka vaatisivat erityistä perehtyneisyyttä, vaan voi ajatella niiden koskevan aiheita, joiden luulisi olevan tuttuja jos ylipäätään on tarkoitus perustella äänestyskäyttäytyminen asiakysymysten pohjalta.
Yhteiskunnallinen tietämättömyys näyttää olevan asia, johon liittyy erityisen paljon ja erityisen voimakkaita harhaluuloja. Kirjailija käsittelee aiheitaan varsin monipuolisesti ja mielestäni hyvin perustellen. Perustelujen hyvyyden subjektiivisuus liittyy nimenomaan kirjaan itseensä; enhän minä hänen faktojaan ole tarkistanut, vaan satun vain uskomaan niihin. Toisin kävi Markku Jokisipilälle, jonka käsialaa on yksi kirjan lainauksista:
"Erään toisen kerran jonkun kolumnin jälkeen yksi herra soitti minulle ja kiven kovaan jankutti, että asian on pakko olla päinvastoin kuin minä väitin. Perusteena oli se, että hän oli 1970-luvulla Hankkijan varaosatiskillä kuullut jonkun kertovan kuulleensa joltain, ettei asia näin ollut. 'Tuskin hän valehteli', kuului jatkoargumentti."
Mikäli yhteiskunnallinen tietämättömyys kiinnostaa, niin voin suositella tätä kirjaa lämpimästi, mutta esipuheen voi huoletta hypätä yli, jos alkaa puuduttaa :) Tietämättömyyden lisäksi kirjassa käsitellään ihmisten pettymystä politiikkaan sekä niitä ylitsepääsemättömän tiukasti kiinni juurtuneita harhakäsityksiä, joihin kirjan nimi kaalihuijauskin liittyy.
Olen joskus tullut kertoneeksi, että keskeytän kirjoja vain äärimmäisen harvoin, enkä edes muista milloin viimeksi niin on käynyt. Toissapäivänä se oli erittäin lähellä. Niin lähellä, että selailin kirjaa jo erinäisistä kohdista katsellen onko luvassa jotain parempaa vai ei. Siinä vaiheessa olin nimittäin lukenut kirjan esipuheen, joka oli pituudeltaan yli 20 sivua ja tylsintä tekstiä, jota olen pitkään aikaan lukenut, etenkään vapaaehtoisesti. Näin lukijan näkökulmasta kyseenalaistan sen, kannattaako kirjan ensimmäisestä vastaantulevasta osasta tehdä näin luotaantyöntävää. Jos suinkin kirjoja keskeyttelisin, niin tässä se olisi tapahtunut. Tosissani harkitsin jo sitäkin, olisiko keskeytyksessä jopa aihetta blogimerkintään asti ja miten sen muotoilisin.
Jälkikäteen on helppo sanoa, että onneksi en keskeyttänyt. Loppupuoliskolla tapahtui jopa tuttu "vielä yksi kappale" -ilmiö, mitä en todellakaan olisi esipuheen perusteella uskonut! En aio ryhtyä luettelemaan niitä moninaisia ilmiöitä, joita kirjassa kuvaillaan. Yhteiskunnallinen tietämys tarkoittaa tässä yhteydessä pitkälti samaa kuin politiikan tuntemus, mutta kautta linjan tarkastellut ilmiöt on kuitenkin asetettu tasolle, joka olisi kenen tahansa saavutettavissa. Haastattelututkimuksissa ei siis ole kysytty asioita, jotka vaatisivat erityistä perehtyneisyyttä, vaan voi ajatella niiden koskevan aiheita, joiden luulisi olevan tuttuja jos ylipäätään on tarkoitus perustella äänestyskäyttäytyminen asiakysymysten pohjalta.
Yhteiskunnallinen tietämättömyys näyttää olevan asia, johon liittyy erityisen paljon ja erityisen voimakkaita harhaluuloja. Kirjailija käsittelee aiheitaan varsin monipuolisesti ja mielestäni hyvin perustellen. Perustelujen hyvyyden subjektiivisuus liittyy nimenomaan kirjaan itseensä; enhän minä hänen faktojaan ole tarkistanut, vaan satun vain uskomaan niihin. Toisin kävi Markku Jokisipilälle, jonka käsialaa on yksi kirjan lainauksista:
"Erään toisen kerran jonkun kolumnin jälkeen yksi herra soitti minulle ja kiven kovaan jankutti, että asian on pakko olla päinvastoin kuin minä väitin. Perusteena oli se, että hän oli 1970-luvulla Hankkijan varaosatiskillä kuullut jonkun kertovan kuulleensa joltain, ettei asia näin ollut. 'Tuskin hän valehteli', kuului jatkoargumentti."
Mikäli yhteiskunnallinen tietämättömyys kiinnostaa, niin voin suositella tätä kirjaa lämpimästi, mutta esipuheen voi huoletta hypätä yli, jos alkaa puuduttaa :) Tietämättömyyden lisäksi kirjassa käsitellään ihmisten pettymystä politiikkaan sekä niitä ylitsepääsemättömän tiukasti kiinni juurtuneita harhakäsityksiä, joihin kirjan nimi kaalihuijauskin liittyy.
Minulla on juuri tämä kirja odottelemassa lukuvuoroaan. :) Taidanpa tosiaan hypätä esipuheen yli, koska minulla taas on paha tapa jättää kirjoja kesken.
VastaaPoistaNäin äkkiseltään voisin väittää että tämä olisi enemmän mieheni kirja kuin minun.. Mutta nyt arvostelusi perusteella tätä voisi harkitakin pinoa värittämään. :)
VastaaPoistaKiitokset tästä.
VastaaPoistaEsipuheesta voin sanoa, että koko kirjan kirjoittamisen teki minulle ylipäänsä psykologisesti mahdolliseksi se, että sanoin esipuheessa sen minkä sanoin - ja niin pitkästi kuin sanoin. Jos en olisi sanonut, minut olisi vallannut lamaannuttava pelko, että omat aikeeni kirjan kirjoittajana ymmärretään (omalla mittapuullani liian pahasti) väärin. Koko kirja olisi tällöin jäänyt tekemättä.
Esipuheen voi hypätä oman suosituksesi mukaisesti yli - mutta silloin tavallaan samalla irtisanoutuu omissa silmissäni oikeudesta esittää kirjailijan aikeita vastaan mitään kritiikkiä, koska on mahdollista, että lukematta jätetyn esipuheen lukeminen olisi selventänyt näitä aikeita. (Tämä ei koske sinua, koska et ole tällaista kritiikkiä esittänyt, mutta muut ovat.)
Kiitoksia tästä selvennyksestä! Minulle ei tullut mieleenikään minkäänlainen kritiikki kirjailijan aikeita kohtaan, enkä selvästikään edes tiedä mistä siinä on kyse. Voisin kuvitella tilanteen olevan samanlainen muullakin blogiani seuraavalla etupäässä kaunokirjallisuutta lukevalla yleisöllä, mutta ainakin nyt tiedämme sen, että jos epäilykset kirjoittajan vaikuttimia kohtaan heräävät, niin esipuheeseen kuuluu palata.
VastaaPoista