Tämä elokuva valikoitui luettavakseni jälleen kirjaston uutuuslistalta. Luit oikein, kyseessä on elokuva, vaikka se onkin vielä kirjan muodossa. Marko Leino oli minulle entuudestaan tuntematon, mutta kirjan sisäkannessa häntä tituleerataan suomalaisen elokuvan kultasormeksi, jonka käsikirjoituksia ovat viime vuosien suurimmat suomalaiset kassamagneetit. Yleensä tuntisin suurta halua puuttua tuollaisen väitteen todenmukaisuuteen, mutta antaa sen nyt olla. Menköön markkinoinnin piikkiin. Samassa pätkässä mainitaan myös, että kirjasta valmistuu elokuva vuoden 2011 puolella. Tämä on siis ollut tiedossa jo ennen kirjan julkaisua, ja todennäköisesti se on ollut sitä jo kirjoitettaessa. Tai parhaassa tapauksessa ennen sitäkin.
Ilman sisäkannen mainintaakin on ilmiselvää, että tässä on kyseessä ensisijaisesti elokuva eikä kirja. Se ei ole mitenkään yksiselitteisesti huono asia, sillä oli viihdyttävää pohtia mielessään, ketkä mahtavat esittää mitäkin rooleja. Samoin saattoi asettautua ohjaajan osaan ja miettiä, miten kuvaisi eri kohtauksia. Keskinkertaisen elokuvan tekeminen tämän teoksen pohjalta tulee olemaan helppoa, joten toivotaan ettei ohjaaja ja tuottaja tyydy siihen.
Elokuvan juoni on yksinkertainen, ja samalla mukavan ajankohtainen. Eletään vuotta 2008. Sami Luodolla on pieni rakennusfirma, joka rakentaa omakotitaloja. Kaikki näyttää sujuvan hienosti, ja uusimpaan projektiin kuuluu tontti omallekin tulevalle kodille, mistä yrittäjä kovasti haaveileekin asuessaan kerrostalossa vuokralla 16 vuotta sitten tapahtuneen skeittilautakonkurssinsa jäljiltä. Kuten kaikki tietävät, ei 2008 loppuvuosi suinkaan ollut ruusuista aikaa rakennusfirmoille, ja sen saa Samikin tuta nahoissaan. Ruusunkuvat vaihtuvat nopeaan tahtiin konkurssiksi, joka häämöttää väistämättömän näköisenä edessä.
Tämän suurempiin juonipaljastuksiin en halua ryhtyä, sillä alamäen, tai suorastaan syöksykierteen osuus kirjassa on pitkä. Loputtomiin ei kukaan voi pudota, vaan pohja löytyy aina jostain. Ja mitä sitten tapahtuu, sen kannustan kutakin selvittämään itse. Muut tärkeät hahmot elokuvassa ovat Samin lähipiiriä: hänen perhettään, lähisukulaisiaan ja työtovereitaan. Kirjassa heidän hahmonsa jäävät aika ohuiksi, kenties sen vuoksi, että elokuvassa olisi vapaat kädet muokata heidät sellaisiksi kuin tahdotaan, eikä toisaalta rajoiteta eri näyttelijöiden sopivuutta rooleihin. Elokuvaan tulee kyllä riittämään sopivasti pituutta tällaisenaankin, eli ehkä hahmot on jätetty silleen tarkoituksella.
Oli ensimmäinen kerta, kun luen näin ilmiselvän elokuvan kirjana, mutten näe mitään syytä jättää sitä viimeiseksi. Maininta elokuvamaisuudesta on ihan paikallaan, sillä se on todella leimallinen piirre. Aion antaa kirjailijalle uudenkin tilaisuuden jatkossa. Teksti ainakin on mukavan kepeää eikä pakota ajattelemaan liikaa. Oikeastaan se ei anna edes mahdollisuutta pohtia liikaa. Kukin päättäköön itse, onko se hyvä vai huono asia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti