Sinikka Nopola: Teepussit

  Tämä kirja tarttui mukaani kirjaston palautuskärrystä, siitä mihin ihmiset laittavat palauttamansa aineiston ennen kuin kirjaston henkilökunta siirtää sitä oikealle paikalleen. Olen joskus vuosia sitten lukenut Nopolan kirjan Ei tehdä tästä ny numeroo, mutta enemmän meidän perheessämme hänen teoksiinsa on ihastunut tyttäreni, jonka suosikkeja Risto Räppääjä -kirjat ovat, ja samaa kyytiä ovat kelvanneet Heinähatut ja Vilttitossutkin.

Teepussit on novellikokoelma, ja kuten kansikuvastakin tarkkanäköinen voi lukea, Nopolan esikoisteos. Kyseessä on toinen painos, siitä johtuu Bestseller-status. En ole novelleja pahemmin lueskellut, lähinnä vain Jari Tervolta, mutta niiden perusteella odotin tältäkin viihdyttävää luettavaa, sillä oli ilmeistä, että kirjoittajan teksteille on kysyntää.

Kirja ei kyennyt vastaamaan odotuksiini. Eikä se edes johtunut siitä, että odotukset olisi kohotettu liian ylös. Yksinkertaisesti en vain tykkää novelleista, joista puuttuu se jokin. Yllätys olisi hyvä, jotain odottamatonta. Huipennus. Jokin viehättävä idea. Oivallus. Nopolan novellit loppuvat noin vain, yhtäkkiä. Ne loppuvat kesken. Lukijasta tuntuu melkein jokaisen tekstin jälkeen, että "Tähänkö se nyt loppui? Jäikö minulta jotain ymmärtämättä?" Yksittäisen novellin kohdalla voisi vielä epäilläkin omaa käsityskykyään, muttei sentään kokonaisen kirjan.

En silti halua tuomita teosta kokonaan, sillä kaikesta tavallisuudestaan huolimatta henkilöt ovat kiinnostavia, tai ehkä juuri siksi. Samoin dialogi. Kirjan takakannessa kerrotaan teksteissä vilahtelevan tulevien henkilöhahmojen esikuvat, ja sen uskon kyllä; noita henkilöitä on hyvä kehitellä edelleen ja käyttää jossain laajemmassa.

Loppukädessä tästä kirjasta ei oikein muuta jäänytkään käteen kuin alkusoitto, lupaus siitä, että jotain muuta, parempaa, on vielä tulossa. Ilmeisesti minun siis täytyy lukea jokin muukin kirja ennen kuin vedän johtopäätöksiä kirjailijasta aikuisille tarkoitettujen kirjojen tekijänä. Ehdotuksia otetaan vastaan.