Anna Ala-Soiroá: SEKSIÄ

Anna Ala-Soiroá: SEKSIÄ - Kuuma aalto
Karisto 2016
Sivuja: 150

Päiväkotitäti Marjatta saa työkavereiltaan 60-vuotislahjaksi lahjakortin eroottiseen iltaan. Ilta sinänsä ei juuri säväytä, mutta Marjatta päättää kuitenkin tarttua tilaisuuteen ja palkkaa tilaisuuden vetäjän evitan omaksi eroottiseksi terapeutikseen ja personal trainerikseen.

Ohjelmassa on kuusi erilaista fantasiaa, jotka Evita järjestää Marjatan toteutettaviksi. Vaikka yritys on kova, ei kaikki mene aivan suunnitelmien mukaan. Sekä Marjatan että lukijan onneksi ei aivan kaikki sentään mene pieleen. Muutoin koko kirja olisi mennyt ohi aihealueestaan.

Tämä ei ole mikään suuri kaunokirjallinen taidonnäyte, muttei minun mielestäni ole mitään syytä hävetäkään. Tavallaan on kiinnostavaa, että kirjoittaja ei esiinny kannessa omalla nimellään (eihän?), se kertoo jotain joko koko yhteiskunnastamme tai ainakin kirjoittajan omasta elinympäristöstä. Aihe ei selvästikään ole täysin vapaasti käsiteltävissä.

Timo Sandberg: Mustamäki

Timo Sandberg: Mustamäki 

Karisto 2013 

Sivuja: 295 

Timo Sandberg oli minulle entuudestan tyystin tuntematon kirjailija, vaikka hän onkin ehtinyt kirjoittaa jo melkein parikymmentä kirjaa. Mustamäki on niistä tuorein, ja kyseessä on kirjoittajalle uusi aluevaltaus, sillä aiemmin hän on ilmeisesti kunnostautunut lähinnä dekkaristina.

Tapahtumapaikkana on Lahti 1920-luvulla. Yhteiskuntaa leimaa voimakkaasti kieltolaki ja sodan jälkeinen kahtiajakautuneisuus. Metelinmäeltä löytyy ammuttu mies ja muutaman päivän kuluttua vielä toinenkin. Poliisivoimat ovat läpikäyneet valkoisen puhdistuksen, ja kun molemmat uhreilla oli punertava tausta, niin tapauksen tutkintaan ei haluta liikaa panostaa. Helpommalla pääsee, jos toteaa kyseessä olleen vain pirturemmin välienselvittelyn.

Poliisivoimissa on myös etsiväkonstaapeli Otso Kekki, joka ei sodan aikaan tunnustanut kumpaakaan väriä ja jonka mielestä etenkin poliisin työstä politiikka kuuluu pitää visusti erossa. Hän joutuu kuitenin huomaamaan, että se on kaikkea muuta kuin yksinkertaista, jos sitten on mahdollista ensinkään. Ihmiset eivät myöskään näytä olevan lain edessä tasavertaisia, etenkään ollessaan epäilyksen alaisina.

Juonen kannalta keskeinen rikostapaus tuntuu tässä kirjassa suorastaan sivuseikalta, niin voimakkaasti pääosan vievät sekä ajankuva että erityisesti aiemmin mainittu kahtiajakautuneisuus. Nykyaikaisin silmin katsoessa valkoisten kostotoimet näyttävät pelkästään ärsyttäviltä, ja tuntuu mahdottomalta ajatella, että joku voisi olla tyytyväinen saadessaan pitää yllä sellaista eriarvoisuutta ja syrjintää. Aika on kuitenkin ollut kovin erilainen, ja sodastakin on ollut vasta niin vähän aikaa, että vastakkainasettelua on vain pakko yrittää ymmärtää.

Tämä oli kiinnostavaa luettavaa, ja hyvin kirjoitettu. Jotkin seikat tarinassa antavat hieman ounastella, että jatkoa saattaisi olla luvassa. En panisi yhtään pahakseni, vaikka niin tosiaan kävisikin.

Paulus Maasalo: Elinehto

Paulus Maasalo: Elinehto 

Kansi: Sakari Tiikkaja 

Karisto 2012 

Sivuja: 528 

Puhdas vesi on asia, jota olemme tottuneet pitämään itsestäänselvyytenä. Kaikille se ei sitä ole parhaillaankaan, ja tulevaisuudessa tilanne luultavasti tulee vain pahenemaan. On esitetty ennusteita, joiden mukaan taistelu vedestä tulee jopa olemaan syynä sotiin. Elinehdossa vesi on nostettu kansainvälisen terrorismin keskiöön jo nyt.

Terroristit iskevät usean suurkaupungin pohjavesivarantoihin myrkyttämällä ne ärhäkkää vatsatautia aiheuttavalla bakteerilla. Kuolleita on suuri määrä, ja suurin osa sairastuneista on toimintakyvyttöminä. Tilanteen vakavuus selviää nopeasti ympäri maailmaa: kukaan ei kykene suojelemaan vesivarantojaan edes auttavasti, vaan ne ovat aivan liian haavoittuvaisia. Puhtaan veden varannot nousevat lähes yön yli huomattavan arvokkaaksi luonnonvaraksi, ja aiheeseen liittyvien yritysten pörssikurssit kokevat mullistuksen.

Vesa Kaitele on virkavapaalla Suojelupoliisista huilatakseen edellisen kansainvälisen kriisin seurauksista ja viettääkseen aikaa perheensä kanssa. Käytännön pakko kuitenkin sanelee hänet takaisin toimintaan, kun selviää, että hänen veljellään on keskeinen rooli vesi-iskuissa.

En ole lukenut Maasalon edellistä kirjaa, mutta en kokenut sen haittaavan millään tapaa. Yhdistävänä tekijänä on oletettavasti päähenkilö, joka ei ole mitenkän erityisen kiinnostava hahmo. Hän on jamesbondmainen, älyttömiä riskejä kaihtamaton suoran toiminnan mestari, joka ei tietenkään tottele määräyksiä vaan hoitaa ainoastaan tehtävänsä hinnalla millä hyvänsä. Sen sijaan hänen veljensä on jo kiinnostavampi ja etenkin heidän yhteinen historiansa, jota hiljalleen valotetaan läpi kirjan.

Rakenteeltaan Elinehto on jaettu yli 90 kappaleeseen, jotka rytmittävät tarinaa mielestäni erittäin toimivalla tavalla. Juonta rakennellaan niin monelta eri kantilta, että alussa alkaa jo epäilyttää, pysyykö koko viritelmä kasassa lainkaan. Huoli osoittautuu turhaksi, eikä näyttämöitä ole lopulta lainkaan liikaa. Kun tapahtumat etenevät monella taholla, ei suvantopaikkoja pääse syntymään. Oikeastaan tuleekin mieleen, että aihe on vaikutuksiltaan NIIN monitahoinen, että tarkastelua olisi ollut mahdollista laajentaa vielä tästäkin. En jäänyt sitä kuitenkaan kaipamaan.

Elinehdossa on juuri niitä elementtejä, joita tämän kirjallisuuden lajin edustajalta kaipaakin. Kiinnostava tarina, joka etenee vauhdikkaasti, onnistuu yllättämään ja pysyy silti uskottavana alusta loppuun. Kokemukseni vastaavien kirjojen parissa on melko vähäistä, mutta tätä lukiessa tuli useaan otteeseen mieleen, että teksti on korkeatasoista. Ainoastaan siitä haluan huomauttaa, että suorakuutio ei tarkoita yhtään mitään :)

Suosittelen trillerien ystäville!