lauantai 7. syyskuuta 2013

Jukka Laajarinne: 72

Jukka Laajarinne: 72 
Kansi: Timo Mänttäri 
Atena 2013 
Sivuja: 364 

Kirjan ensimmäisessä kohtauksessa päähenkilö Mourad on säätämässä pakettiautossa olevaa omatekoista pommia, kun jokin menee pieleen. Hän herää tuntemattomasta paikasta naisia ympärillään, ja joka paikkaan sattuu. Hurskaalle muslimille on luvattu paratiisissa 72 neitsyttä, mutta Mourad oli odottanut jotain toisenlaista. Ensinnäkin: hän ei kuvitellut olevansa kuoleman jälkeen pahasti haavoittunut, ja toisaalta: hän ei myöskään kuvitellut paratiisinsa olevan kristityssä luostarissa nunnien keskellä.

Kirjan toinen puoli kertoo Mouradin elämästä ennen pommia. Kymmenen ensimmäistä vuottaan hän on elänyt Marokossa, ja muuttanut sitten perheineen Suomeen. Perhe sopeutuu suomalaiseen elämänmenoon ja vähitellen vieraantuu islamista. Isä mm. löytää hyvän ystävän alkoholista ja pikkusisko ryhtyy pop-muusikoksi. Mouradin oma elämä etenee samanlaisia latuja, kunnes hän yhtäkkiä saakin päähänsä ryhtyä uudestaan kunnon muslimiksi.

Molemmat tapahtumaketjut etenevät rinnakkain, jokaisessa kappaleessa viedään kumpaakin hiljalleen eteenpäin. Luostarissa tulee kappale kappaleelta vastaan yhä uusia naisia, joihin jokaiseen tuntuu liittyvän jokin erityispiirre. Esimerkiksi Mourad kehuu yhden kauniita silmiä, ja eipä aikaakaan, kun toinen nunna tuo silmät hänelle lautasella. Toinen puolestaan viiltelee kasvonsa kauttaaltaan, jottei Mourad turhaan pitäisi häntä viehättävänä.

Naisten teot itseään kohtaan eivät ole lähtöisin ulkopuolelta, eli kukaan ei heitä niihin painosta, vaan ne ovat lähtöisin heistä itsestään. Silti mieleen tulee, että kyse on samantyyppisestä alistamisesta, joka liitetään islamin ääriliikkeisiin, kuten esim. Talibaniin. Kun tämä tapahtuu vapaaehtoisesti, Mourad ihmettelee naisten toimintaa kovasti. Sen sijaan kirjan toisella puolella hän ei näytä taivastelevan sitä, jos vastaavaan pakotetaan yhteisön toimesta. Epäsuorasti tämä kertookin Mouradin suhtautumisesta ko. ääriliikkeisiin, mikä kuulostaa ristiriitaiselta alun pommitukseen nähden.

Minä en valtavasti syttynyt tästä kirjasta. Luostaripuoliskon merkitys oli koko ajan hämärän peitossa. Siellä tapahtuu jatkuvasti ja yhä uusia ihmisiä tulee esiin, mutta tarina ei oikein tunnu johtavan minnekään. Tietysti se saattaa olla tarkoituskin: eihän kuoleman jälkeen olla menossa minnekään, ei ole enää mitään tavoiteltavaa, vaan keskitytään pelkästään olemaan. Mutta kuvailun perusteella paikka ei vaikuta paratiisilta, ja Mouradillekin on selvää, ettei hän halua siellä loppuelämäänsä - tai kuolemaansa - viettää.

Toisessa - reaalimaailman puolessa - taas ei oikein ole jännitystä. Ilman muuta mielenkiintoisimmat osat ovat perheen ensimmäiset vaiheet Suomessa ja toisaalta Mouradin uudelleenherääminen muslimiksi, mutta nekin jäävät kovin laimeiksi.

Kirjan idea on hyvä, ja aineksia olisi enempäänkin. Nyt takakannen lupaus "ravistelevasta romaanista ulkopuolisuudesta, fanaattisuudesta ja ennakkoluuloista" jää viimeistä lukuun ottamatta lunastamatta. Ennakkoluuloisuudestaan lukija kylläkin jää kiinni, mutta tavalla, joka olisi riittänyt kannattelemaan novellin, muttei kokonaista romaania.

Tunnustusta on annettava siitä, että kirja on kirjoitettu varsin asiantuntevalta tuntuvalla tavalla. Selvästikin Laajarinne on jaksanut tehdä taustatyötä ja perehtyä aiheeseensa.

2 kommenttia:

  1. Hoi! Olen vahvasti eri mieltä, kirja oli vallan mahtava kokemus ja kertoi paljonkin juuri siitä mistä luvattiin: ulkopuolisuudesta, fanaattisuudesta ja ennakkoluuloista. Naisten teothan olivat nimenomaan ulkopuolelta tulleita vaatimuksia, "Jumalan tahto", aivan kuten (uskonnollisessa) fanaattisuudessa yleensäkin. Teos näyttää hienosti, miten järjettömiä loppujen lopuksi ovat uskonnolliset ääriajatukset - ja kuinka helppoja omaksua ainoiksi opinkappaleiksi. Koko kirjan rakenne yhden silmänräpäyksen aikana tapahtuvana jatkumona on huikea, minulle todella pään räjäyttävä elämys. T: Kimmo

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hieno juttu, että tykkäsit! Juuri tuollaisen kokemuksen minäkin haluausin kirjoista saada.

      Poista