lauantai 23. helmikuuta 2013

Marko Kilpi: Elävien kirjoihin

Marko Kilpi: Elävien kirjoihin 
Gummerus 2011 
Sivuja: 497 

Elävien kirjoihin kohdalla tapahtui samoin kuin edellisessäkin bloggauksessani, eli kyse on kirjasta, jonka pariin houkutuin, koska edellinen saman kirjailijan kirja oli ollut niin myönteinen kokemus. Kilven esikoista en ole lukenut, ainoastaan Kadotetut. Siinä kiinnitin huomiota asiantuntevuuteen, jolla poliisin työtä kuvattiin. Tämän kohdalla sama ei jatku, mikä ei tietenkään tarkoita sitä etteikö teksti olisi edelleen asiantuntevaa, vaan sitä, ettei se enää kaappaa huomiota niin selvästi.

Päähenkilö on edelleen Olli Repo, mutta tässä kirjassa hän siirtyy huumepoliisin tehtäviin. Työ on enemmän tutkintatyyppistä, ja hänen työparinsa on poikkeava persoona, joka haluaisi työskennellä vain ja ainoastaan yksin.

Yhdellä puolella tarinaa vaikuttavat Olli pareineen ja rikostutkintoineen, mutta toisella puolella on Pike - vankilasta pienen poikansa kanssa vapautuva huumekuningatar. Pike haluaa jättää entisen elämän taakseen ja tarjota pojalleen mahdollisuuden varttua erossa kaikesta siitä paskasta, mihin hän itse on sotkeutunut ennen vankilaa. Mennestä irtautuminen on kuitenkin kaikkea muuta kuin yksioikoinen tie, ja se onkin minusta kirjan kiinnostavinta antia. Yhteiskunta tarjoaa tukeaan varsin mallikkaasti, mutta se voi auttaa ainoastaan niissä asioissa, jotka ovat normaalin yhteiskuntajärjestyksen piirissä. Mm. lapsen isä on Lalli, joka on aina kulkenut ainoastaan omaa tietään ja omilla säännöillään, eikä hän ole Piken parannuksesta samaa mieltä.

Kilpi kirjoittaa edelleen taitavasti, ja osaa nostaa esiin kiinnostavia ongelmia, myös yhteiskunnallisia. Aivan samanlaista kantaaottavuutta kuin Kadotetuissa en tässä nähnyt, mutta sisältö on silti varsin kiinnostavaa. Sivumäärä on kohtalaisen suuri, mutta "vielä yksi" -ilmiö saa sen tuntumaan pienemmältä.

Vieläkään en aio ryhtyä dekkarifaniksi, mutta nyt joudun jo tunnustamaan, että kyllä se kirjallisuudenlaji kuuluu oma paikkansa tässäkin blogissa.

Elävien kirjoissa ovat myös Kirsi, Amma, Paula, Anneli, AnnikaKirjavinkkien Irja ja repo80.

3 kommenttia:

  1. Oih, tämä kuuluu dekkareiden aatelistoon! :) Rakastan Kilven kerrontaa mutta laillasi minultakin on jäänyt ensimmäinen Olli Repo lukematta.

    Nythän Elävien kirjoihin pyörii leffateattereissa nimellä 8-pallo (!). Aivan pakollista katsottavaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En edes tiennyt tuosta elokuvasta, se täytyy kyllä katsoa! Hassua, että juuri tämän kohdalla tulin miettineeksi, ettei kirja ole niin leffakäsikirjoitusmainen kuin jotkut muut. Pohdin jopa, onko tästä lainkaan elokuvaksi. Mielikuvani pääosien esittäjistä eivät osuneet lainkaan kohdilleen :)

      Poista
  2. juu samoin olen lukenut vain kadotetut, ja ostin juuri tuon uuden version elävien kirjoihin lomalukemiseksi.
    Luen muutenkin hyvin vähän kirjoja, oikeastaan ainoastaan lomalla. Ja haluan satsata laatuun en määrään.

    VastaaPoista