maanantai 29. marraskuuta 2010

Susanna Alakoski: Hyvää vangkilaa toivoo Jenna

Susanna Alakoski: Hyvää vangkilaa toivoo Jenna
Schildts 2010, 349 sivua.

Aloin lukea Herman Hessen Arosutta, mutta huomasin kolmen sivun jälkeen, että siitä puuttuukin yksi lehti kokonaan välistä. Koska se oli kirjastosta lainassa, päätin lainata tilalle ehjän kappaleen ja sen sijaan lukea ensin pinossa odottelevan Hyvää vangkilaa toivoo Jennan. Kirjaa varatessani kuvittelin sen olevan ihan kotimaista alkuperää, mutta kyseessä onkin käännöskirjallisuuden edustaja. Kirjailija on syntynyt Vaasassa, mutta muuttanut perheineen Ruotsiin jo reilut 40 vuotta sitten. On selvää, että hän on perehtynyt käsittelemäänsä aiheeseen hyvin.

Sami ja Anni ovat sisarukset, joiden vanhemmat ovat alkoholisteja. Vanhemmat eivät vain juo perjantaipulloa ja tissuttele silloin tällöin, vaan juovat tyttärensä sijaiskotiin ja lopulta itsensä hengiltä. Se on silti kirjassa pelkkä sivujuonne. Päätarinassa Anni kertoo suhteestaan Samiin ja tämän urasta päihteidenkäyttäjänä. Päihteisiin kuuluu ihan kaikki, millä suinkin pään voi saada sekaisin, eli pääosassa ovat huumeet, koska niistä seuraa eniten ongelmia.

Anni itse on sosiaalityöntekijä, jolle on hieman kiusallista, että oma rakas veljensä voisi olla asiakkaana milloin tahansa. Ammatti on hänelle varsin luonteva kun ottaa huomioon, kuinka monta kertaa hän antaa veljelleen "vielä yhden mahdollisuuden".

Kirjan takaliepeessä mainitaan kirjailijan olevan aktiivinen yhteiskunnallinen keskustelija. Se on helppo uskoa, sillä koko kirjaa voi pitää yhteiskunnallisena kannanottona. Annin työn lomassa saa osansa kritiikistä niin vankeinhoito, kriminaalihuolto, päihdetyö, sosiaalityö, maahanmuuttajien kohtalo kuin ihmisten kohtalon ennustaminen perheen sosioekonomisen aseman perusteellakin.

Kirjaa lukiessa on mielestäni liian selvää se, ettei sitä ole alun perin kirjoitettu suomeksi. Ruotsintaitoni ei ole kovin häävi, mutta joidenkin ilmaisujen kohdalla tulee sellainen tunne, että ne ovat ruotsia suomeksi kirjoitettuna, suomeksi ei sanota niin. Kyse ei arvatenkaan ole sellaisista virheistä, joihin puututtaisiin ylioppilaskirjoitusten aineessa, mutta kirjaa arvostellessa ainakin yksi bloggari todistettavasti niihin tarttuu.

Kirjan alku tuntuu hieman vaikeaselkoiselta, mutta tyyli paranee pian, ja alkukin saa aikanaan selityksensä. Vaikka päähenkilöitä on vain kaksi, niin Annin elämä tuntuu olevan sivuosassa. Aivan kuin se olisi hänen elämäntarinansa: hän on se Samiin liittyvä tyttö, Samin sisko kai. Lopulta molempien henkilöt jäävät melko ohuiksi (ilmaisu, jota kirja-arvosteluissa inhoan), etenkin kun huomioi heihin käytetyn sivumäärän.

Jos kaikki edellä kertomani ei kuulosta kovin positiiviselta, niin se kutakuinkin summaa tunteeni tästä kirjasta. Aihe on hyvin synkkä, eikä tässä ole ollut tarkoituskaan siloitella huumeidenkäyttäjän kuvaa, vaan näyttää miten hänen ongelmistaan tulee myös hänen läheistensä ongelmia. Romaanina en osaa nostaa tätä jalustalle, mutta huumeriippuvaisen elämän kuvauksena ja yhteiskuntakritiikkinä sillä on kiistämättömiä ansioita. Koulujen päihdekasvatuksessakin tällä olisi paikkansa, tosin en osaa nähdä yläasteikäisten peruskoululaisten lukevan tällaista teosta, etenkään vasten tahtoaan.

11 kommenttia:

  1. Kiitos arviostasi, en taida turhaan sitten tätä lainailla. :)

    VastaaPoista
  2. Minä pidin tästä kirjasta juuri siksi, että se toi todentuntuisesti lähelle sen, mitä arki on päihderiippuvaisen moniongelmaisen läheisenä mutta myös itse päihderiippuvaisena. Sinällään romaaninahan tämä ei ehkä ole mitenkään erityinen, vaan ennemminkin kuin dokumentaarinen kuvaus erään sisarusparin elosta, mutta minua tällaiset kiehtoo ;)

    VastaaPoista
  3. Minä taas jäin vaille sellaista "tässä ja nyt" -tunnetta. En osannut samaistua Annin osaan, vaan kuuntelin vain mitä hänelle oli joskus tapahtunut jossain. Ehkä Tumman veden päällä on vielä liian tuoreessa muistissa. Siinä lapsen osaan eläytyminen tapahtui kuin itsestään, ja pelko isän juomisesta oli käsin kosketeltavissa. Tässä se tunnelma on ehkä lähellä, mutta silti kosketuksen ulottumattomissa. Varmaankin tuo on juuri se epäromaanimainen tekijä.

    VastaaPoista
  4. Minun kyllä täytyy pian kirjastosta lainata tuo Franzenin Tumman veden päällä, on sitä niin paljon kehuttu!

    Ehkä itse virittäydyin tähän kirjaan voimakkaasti, kun omaan itse läheisen kokemuksia vähän vastaavasta ja ne kokemukset puhuivat lukukokemuksen taustalla.

    VastaaPoista
  5. Luen juuri Alakosken Sikalat-kirjaa. Alku on ollut todella mielenkiintoinen. Aihepiiri on hyvin samankaltainen tässäkin. Palailen kirjaan vähän myöhemmin.

    VastaaPoista
  6. Minä pidin ihan kauheasti sekä Sikaloista että Tumman veden päällä -romaanista. Olen ajatellut, että pitäisin tästäkin. Saa nähdä. Toivottavasti saan tämän joululahjaksi.

    Karoliina

    VastaaPoista
  7. Sikalat kuulostaa kiinnostavalta. En minäkään tästä niin paljon lannistunut, ettenkö olisi valmis antamaan toista mahdollisuutta.

    VastaaPoista
  8. Kiitos arvostelusta! Itse välttelen uusia suomalaisia (ja ilmeisesti tästä eteenpäin myös suomalaisilta kuulostavia) kirjoja siksi, että ne ovat... noh, niin synkkiä ja liian täynnä varsinaista arjen inhorealismia ja korostettua ahdistusta. Olisi varmaan hyvä lukea joskus, mutta en oikein tiedä minkä vastapainoksi.

    VastaaPoista
  9. Sikalat oli loistavin kuvaus sitten "ilosen talon" jälkeen. Tumman veden päälläkin oli hyvä, mutta hieman rönsyilevä. Tiivistystä olisi voinut harkita..Harvoin on kerrottavaa yli 200 sivun ilman turhaa toistoa. Toivon Vangkilaltakin lukuelämystä siis..

    VastaaPoista
  10. Olen juuri lukemassa Alakosken/Alakoskin ;-)
    Hyvää vangkilaa - - -

    Teos on kieleltään erilaista ja erikoista, lieneekö sitten käännöksen tuomaa. Se kärsii mielestäni hieman toistosta ja joistain pitkistä luetteloista, vaikka toisaalta päihderiippuvaisen elämä taitaa aika lailla sitä ollakin (ja miksei kenen tahansa arki...)

    VastaaPoista
  11. Sikalat kirjan luin melkein yhdellä istumalla ja nyt pinossa on Hyvää vangkilaa..
    Sikalat kirjasta tuli joten sellainen olo että kirja on todella todenmukainen. Yhden lapsuuden kuvaus joka voisi olla melkein mistä maasta vain.
    Wille

    VastaaPoista