Mikko-Pekka Heikkinen: Jääräpää

Mikko-Pekka Heikkinen: Jääräpää
Johnny Kniga 2014
Lukija: Kari Ketonen
Kesto: 8h 50min
Sivuja: 301

Helsinkiläisjuristi Katja Karhuvuoma on mennyt muoniolaisen miehensä kanssa naimisiin lyhyehkön seurustelun jälkeen. Pariskunta asuu yhdessä miehen kotiseudulla, missä Katja on saanut kunnanjohtajan pestin. Tehtävä ei ole lainkaan leppoisa, sillä hänen on määrä ajaa läpi kuntaliitos Enontekiön kanssa. Muoniolaisille liitos sopisi kyllä, mutta enontekiöläisiä edustavat itsenäiset saamelaiset, joiden itsepäisin edustaja on Katjan appiukko Piera. Katjan anoppi Liisa puolestaan on seudun ainoa poliisi. Ja "seutu" tarkoittaa sitä, että jos Liisa ei ole töissä, niin seuraavaksi lähin poliisi on usean tunnin matkan päässä.

Jos ei tässä asetelmassa ja erikoisissa persoonissa ole vielä tarpeeksi, niin tärkeä osa kirjasta liittyy salaperäiseen Wifebeater Revenge Clubiin, josta en halua kertoa spoilerivaaran vuoksi enempää.

Heikkinen on poiminut mukaan monta yksittäistä aihetta, joista jokainen olisi yksinäänkin pystynyt kannattelemaan kokonaisen kirjan. Nyt niiden käsittely on jäänyt lyhyenlaiseksi, mikä kylläkin sopii siihen, että kyseessä on tragikomedia. Juonen kannalta lähestulkoon umpikujalta tuntuneet tilanteet on ratkaistu vähän liiankin nopeasti ja helposti. Minulle jäi hieman epäuskottava jälkimaku, sillä jos ongelma on ratkaistavissa yhdellä yksittäisellä toimenpiteellä, niin onko se todella ollut ongelma alun alkaenkaan? Tai miksi se on saanut olla ongelma niin pitkään?

Oma luku- (tai kuuntelu-) kokemukseni jäi hajanaiseksi. Yksittäiset osat toimivat hyvin, ja varsinkin Piera on hahmona onnistunut suunnattomassa ärsyttävyydessään. Palaset eivät minun mielestäni vain loksahtele aivan saumattomasti paikoilleen, eli kokonaisuus ei pääse kasvamaan osiensa summaa suuremmaksi, mitä tietysti aina toivoisi ja odottaisi.

Juhani Aho: Omatunto

Juhani Aho: Omatunto
WSOY 1914
Lukija: Yrjö Tähtelä
Kesto: 5h 17min

Suomenlahden ulkosaarella asuu kaksi perhettä: Söderlingit ja Korsut. Kirja kerrotaan Söderlingien näkökulmasta. Alussa heidän luokseen tulee myrskyltä suojaan rikas herra, joka kysyy, mitä kukin elämältä toivoisi. Kukaan ei tavoittele mahdottomia, oikeastaan kaikkien toiveet olisi täytettävissä rahamäärällä, joka aikanaan (viime vuosisadan alussa) on kylläkin ollut merkittävä, muttei mitenkään ylitsepursuava.

Myrskyn jälkeen saaren rantaan ajautuu ilmeisesti haaksirikkoutuneen laivan lastia. Saarella on ollut ikiaikainen sääntö: minkä meri antaa, se kuuluu löytäjälle, ja tuon lastinhan on meri heille suonut. Löydöstä innostutaan tietysti kovin, mutta sitten alkaakin ensin lasten omatunto kolkutella: onko moraalisesti oikein, että he pitävät löytämänsä itsellään? Vaikkei kukaan vaatisikaan heitä ikinä edesvastuuseen tai mitään muutakaan, niin vähitellen epäilys laajenee: pystyvätkö he nauttimaan meren antimista, jos ne onkin saatu vääryydellä?

Aho pakottaa lukijan mittaamaan omaa moraaliaan tässä samalla ja vastaamaan esiin tulleisiin kysymyksiin omasta puolestaan. Oleellista tässä on se, että yhteiskunnan asettamat säännöt ovat toissijaisia, ja viime kädessä merkitystä on vain sillä, mikä on toisaalta oikein, ja minkä kanssa toisaalta kukin pystyy elämään.

Tämänkaltaiset pohdinnat ovat sellainen seikka, joka erottaa eläimet ihmisistä, ja siksi ne kuuluvat meille kaikille. Oli varsin ilahduttavaa nähdä, että kirjallisuudestamme löytyy tällainen pohdinto jo yli sadan vuoden takaa. Siitä olen hieman pettynyt, ettei tämä ole tullut vastaani jo paljon aiemmin.

Etenkin kirjan lopussa olevan yllättävän käänteen johdosta Aho on ottanut mukaan elementiksi suomalaisille kovin tutuksi käyneen kateuden. Se on väistämättä sivuosassa, mutta ansaitsee silti tulla mainituksi. "Ei sen väliä, jos ei pärjättykään. Pääasia että ruotsalaisetkaan eivät voittaneet." Ei sitä nyt kirjassa noin esitetä, mutta samasta ajatuksesta on silti kyse. On kiinnostavaa, miten syvään tuo ajatustapa onkaan mahtanut juurtua.

Mielestäni tämä olisi erinomaista luettavaa koululaisille. Vaikka kieli onkin kovin vanhanaikaista ja maailmakin muuttunut, niin sisältönsä osalta tämä on edelleen täsmälleen yhtä ajankohtainen kuin kirjoitushetkellänkin. Ja uskallan väittää, ettei ole syytä olettaa ajankohtaisuuden jatkossakaan yhtään karisevan.

Robert Galbraith: Pahan polku

Robert Galbraith: Pahan polku
Suomennos: Ilkka Rekiaro
Lukija: Eero Saarinen
Otava 2015 (alkup. 2015)
Sivuja: 429
Kesto: 18h 7min

Cormoran Striken tarina jatkuu. Tällä kertaa hänen toimistoonsa on lähetetty irti sahattu jalka. Vastaanottajaksi on aluksi merkitty Strike, mutta myöhemmin se onkin korjattu Robinin nimelle. Kirjan edistyessä käy ilmi, että liikkeellä on sarjamurhaaja, joka tykkää tappaa nuoria naisia ja leikata heidän ruumiinosiaan muistoksi.

Koska jalan lähettäjällä näyttää olevan jotain henkilökohtaista Strikeä kohtaan, alkaa hän miettiä voisiko kyseessä olla joku, jonka hän tuntee. Hyviä ehdokkaita löytyy peräti kolme, ja heitä aletaan tietysti jäljittää ja käydä läpi, mitä kukin on tehnyt ja miten he liittyvät Strikeen. Kirjan nimeen sopien he kaikki ovat varvin vastenmielisiä miehiä, ja lukijalle sopisi oikein mainiosti, että he kaikki jäisivät kiinni.

En varmaankaan spoilaa liikaa, jos kerron, että yksi näistä kolmesta todella on haettu tekijä. On mielenkiintoista nähdä, nousevatko he esiin vielä sarjan myöhemmissä osissa. Oma arvaukseni on, että nousevat, sillä he ovat liian kiinnostavia ja Strikeen liittyviä joutuakseen noin vain unholaan.

En osaa arvioida, millainen tämä kirja on puhtaasti dekkarina, mutta Rowling on onnistunut koukuttamaan minut seuraamaan Striken ja Robinin tarinaa. Se onkin eittämättä ainakin yhtä tärkeä osa sarjan juonta kuin kunkin kirjan dekkaritapahtumat; samaan tyyliin kuin Harry Pottereissakin osaltaan oli.

Vaikka tässä olikin vastenmielisiä henkilöitä ja tapahtumia, niin pidin silti kovasti. Odotan innolla sarjan seuraavaa osaa, joka näköjään on alkuperäiskielellä ilmestynyt viime kuussa. Mielessäni Eero Saarisen ääni liittyy niin vahvasti Strikeen, että toivon hänen jatkavan lukijana sarjan loppuun asti. Pidän itsestään selvänä, että kaikki osat päätyvät äänikirjoiksi.