Jari Tervo: Jarrusukka
Kirjakauppaliitto 2013
Sivuja: 118
Päähenkilö on kulttuurihistorian dosentti, joka on pätkätyössä itähelsinkiläisessä yläkoulussa. Hän on saanut päähänsä, että joulujuhlassa tulee olla joulukuvaelma, ja että Jeesus-lapsena on nuken sijaan ihan oikea vauva. Koska pikkulapsia ei ole saatavilla ihan joka paikassa, osoittautuukin juuri päähenkilön löytäminen kuvaelman haastavimmaksi osuudeksi.
Teksti on hyvin tunnistettavaa Tervoa, ja sikäli juuri sitä mitä odottaa saattaakin. Mitään järisyttävää tässä ei kuitenkaan ole kyseessä, ja miksipä olisikaan; tokkopa asemansa vakiinnuttanut kirjailija kaikkein parastaan tarjoaisi tällaisessa "vain" kylkiäisessä, vaan pelkästään sopivan näytteen omasta itsestään. Jarrusukan heikoin osuus on juonessa, jota vaivaa paikoitellen epäuskottavuus. Aivan kuin Tervoa ei olisi kiinnostanut ryhtyä turhan kriittiseksi sen suhteen, ja että hän olisi luottanut oman tyylinsä ja sanailunsa vetovoimaan. Faneille se varmaan riittääkin, mutta pikkuisen epäilen, mahtaako tämä kirjanen tuoda heitä yhtään lisää.
Tuskin tämä herättää suuria tunteita kenessäkään, eli kuuluu välipalaosastolle. Oivallista luettavaa lukumaratonille!

