Jari Tervo: Jarrusukka

Jari Tervo: Jarrusukka

Kirjakauppaliitto 2013 

Sivuja: 118

Jos olinkin ryhtynyt lukemaan Halun ja epäluulon esseitä negatiivisella asenteella, niin Jarrusukan kohdalla oli toisin. Olen moneen kertaan maininnut fanittavani Jari Tervoa, ja harmitellutkin pikkuisen sitä, että satuin lukemaan suuren osan hänen tuotannostaan ennen blogin pitämistä. Jarrusukan sai keväällä ainoastaan kylkiäisenä ostaessaan jonkun muun kirjan. En edes muista enää minkä ostin, sillä Tervon uutuus oli selvästi se pääasia.

Päähenkilö on kulttuurihistorian dosentti, joka on pätkätyössä itähelsinkiläisessä yläkoulussa. Hän on saanut päähänsä, että joulujuhlassa tulee olla joulukuvaelma, ja että Jeesus-lapsena on nuken sijaan ihan oikea vauva. Koska pikkulapsia ei ole saatavilla ihan joka paikassa, osoittautuukin juuri päähenkilön löytäminen kuvaelman haastavimmaksi osuudeksi.

Teksti on hyvin tunnistettavaa Tervoa, ja sikäli juuri sitä mitä odottaa saattaakin. Mitään järisyttävää tässä ei kuitenkaan ole kyseessä, ja miksipä olisikaan; tokkopa asemansa vakiinnuttanut kirjailija kaikkein parastaan tarjoaisi tällaisessa "vain" kylkiäisessä, vaan pelkästään sopivan näytteen omasta itsestään. Jarrusukan heikoin osuus on juonessa, jota vaivaa paikoitellen epäuskottavuus. Aivan kuin Tervoa ei olisi kiinnostanut ryhtyä turhan kriittiseksi sen suhteen, ja että hän olisi luottanut oman tyylinsä ja sanailunsa vetovoimaan. Faneille se varmaan riittääkin, mutta pikkuisen epäilen, mahtaako tämä kirjanen tuoda heitä yhtään lisää.

Tuskin tämä herättää suuria tunteita kenessäkään, eli kuuluu välipalaosastolle. Oivallista luettavaa lukumaratonille!

Tuomas Kyrö: Miniä

Tuomas Kyrö: Miniä 

Kansi: Eevaliina Rusanen & Pekka Niittyvirta 

Kirjakauppaliitto 2012, 122 sivua 

ISBN: 978-952-67705-0-5 

Tämä kirja ei totisesti enää esittelyjä kaipaa, ja oikeastaan koko arvostelun voisi kuitata kaikessa lyhykäisyydessään "minäkin luin tämän." Yritetään nyt kuitenkin.

Tällä kertaa mielensäpahoittajaa tarkastellaan siltä kantilta, millaista on yrittää tulla toimeen hänen kanssaan tyystin erilaisista lähtökohdista edes parin päivän ajan. Mielensäpahoittajan miniä Liisa on nykyaikainen uranainen, joka on perheessä se joka tienaa rahaa ja hankkii autot. Kohtalo heittää mielensäpahoittajan Liisan luoksi pariksi päiväksi. Hauskuus syntyy siitä, että nyt mielensäpahoittaja on vieraana toisen ihmisen katon alla ja istuu hänen pöydässään, mutta ei silti ole valmis antamaan periksi luutuneista asenteistaan ja käsityksistään.

Kirja on pituudeltaan samaa luokkaa muiden mielensäpahoittajien kanssa, mikä on jälleen kohdallaan, sillä pieninä annoksina nämä toimivat hyvin. Kirjan juoni on kovin yksinkertainen eikä pääse yllättämään omaperäisyydellään, mutta eipä tässä sen varassa liikutakaan.

Minulle tuli tunne, että mielensäpahoittamiset on nyt nähty. Kaikki kolme kirjaa ovat olleet hauskoja ja erinomaisen viihdyttäviä, mutta missään nimessä en haluaisi lukea niitä yhteen putkeen, vaan nimenomaan sopivan väliajan kera. Kokisin kuitenkin jo yllättäväksi sen, jos tästä aiheesta vielä saisi puristettua jotain irti siten, että sitäkin voisi pitää onnistuneena eikä vain lypsylehmänä. Aikansa kutakin.

Muita näkemyksiä Miniästä voi etsiä vaikkapa täältä.