Jussi Siirilä: Teräsrinta

Jussi Siirilä: Teräsrinta 

Kansi: Camilla Pentti 

Gummerus 2006

Sivuja: 248 

Tässäpä seuraava kirja telkkarin takaa. En jaksa enää muistaa mistä kirja on pinoon tullut, mutta Ison auton tuntu innoitti sen nyt lukemaan.

Seppo Teräsrinta on piirun vaille nelikymppinen kolmannen polven suojelupoliisi. Eniten huomiota hänessä herättää ulkomuoto: pari metriä ja 115 kiloa - silkkaa lihasta. Kesken Englannissa viettämänsä kesäloman Seppo saa jonkinlaisen ahdistuskohtauksen: ei elämä voi olla pelkästään tässä. Eihän hän ole vielä mikään ikäloppu, vaan vasta nuori mies, jonka parhaat vuodet ovat kaikki edessä päin. Siispä luontevin tapa toimia on jättää avopuoliso nukkumaan, pakata reppuunsa passi ja pari paitaa ja hypätä parvekkeelta alla odottavaan ruusupensaaseen.

Loman loputtua töissä odottaa tärkeä tehtävä: tutkittavana ovat kuuluisan entisen vesipalloilijan DDR-yhteydet. Innostavuutta lisää huomattavasti se, että juttuun liittyy myös Sepon isä, jonka kanssa hänellä jäi lapsena asioita kesken. Tarinan edetessä kaivaudutaankin hiljalleen yhä syvemmälle Sepon omaan menneisyyteen.

Minulle tuli tästä vahvasti mieleen Juha Vuorisen Juoppohullun päiväkirjat. Molemmissa on vähän samantapaista kohellusta, mutta Siirilä kykenee kirjoittamaan huumoria myös ilman ylikorostunutta ruoansulatuskanavan loppupään käyttöä. Hihittelin moneen otteeseen Teräsrinnan edesottamuksille, eli minuun se komiikka upposi hyvin.

On kuitenkin syytä korostaa, ettei kirja ole pelkkää huumoria. Ulkokuoreltaan Seppo on nimensä mukainen. Alussa hän kuvittelee olevansa sitä myös sisältä, mutta joutuessaan kohtaamaan menneisyytensä uudestaan hän joutuu myös näkemään, mitä omasta sisimmästä löytyy.

Tämä kirja toimi oikein mukavasti, ihan kirjaimellisesti. Minulle olisi riittänyt lukemisperusteeksi jo ne kohdat jotka saivat nauramaan, mutta tarina toi mukanaan myös yllätyksiä ja kokonaisuus on muutenkin hyvä. Lisää Siirilää minulle, kiitos!