keskiviikko 16. helmikuuta 2011

Jouko Halmekoski: Orjamarkkinat

Jouko Halmekoski: Orjamarkkinat
Huutolaislasten kohtaloita Suomessa
Ajatus Kirjat 2011, 222 sivua.

Huutolaisuus on asia, jota en ollut juuri tiedostanut olleen olemassakaan. Kyseessä on alkeellinen sosiaaliturvan muoto, missä kunnan elätettäväksi joutuneet lapset huutokaupattiin perheiden hoidettaviksi vuodeksi kerrallaan. Se, joka tarjoutui ottamaan lapsen halvimmalla hinnalla, hänet myös sai. Ei ole vaikea arvata, että näiden lasten kohtelu saattoi olla aivan mitä tahansa. Itse kauppatilaisuus, jota kutsuttiin myös orjamarkkinoiden nimellä, oli lapsille luonnollisesti hyvin nöyryyttävä tilanne. Jotkut sentään säästyivät siltä oltuaan liian nuoria ymmärtääkseen mitään. Huutolaiskäytännön kieltävä laki astui voimaan vuonna 1922, mutta toiminta jatkui useissa kunnissa vielä 1930-luvun loppupuolelle saakka. Onko kyse todella samasta kansasta, joka valittaa EU:ssa olevansa liian lainkuuliainen?

Orjamarkkinoihin on koottu yhteensä 25 huutolaislapsen tarinat. Minusta on hieman väärin nimittää Halmekoskea kirjan kirjoittajaksi, sillä toimittaja olisi parempi nimitys. Tarinathan eivät ole hänen omiaan vaan huutolaisten tai heidän omaistensa, ja "kirjoittaja" on koonnut ne yhteen. Tämän seikan huomaa selvästi viimeistään kirjan loppupuolella, kun samoja huutolaisuuteen yleisesti liittyviä asioita kerrotaan jo monetta kertaa.

Tarinat on valittu hyvin. Mukana on monipuolisia kokemuksia, eikä lukijalle tule sellaista tunnetta, että "ai tämä oli taas tämä tarina." Joku on saanut olla koko huutolaisaikansa samassa paikassa, missä häntä on kohdeltu kuin omaa lasta. Joku toinen taas on joutunut vaihtamaan paikkaa vuodesta toiseen, eikä mikään paikka ole muodostunut kodiksi. Kohtelu on vaihdellut hyvin voimakkaasti. Pahimmillaan lapsi on voinut joutua todelliseen orjatyöhön, näkemään nälkää ja niin henkisen, fyysisen kuin seksuaalisenkin väkivallan uhriksi. Yhdistävä tekijä kaikissa tarinoissa on se, että kertoja on koettelemuksistaan huolimatta selviytynyt ja pääsääntöisesti pärjännyt elämässään mukavasti. Tämä on toki itsestään selvää, sillä muutenhan koko tarina olisi jäänyt kertomatta. On surullista ajatella, kuinka moni lapsista ei ole selvinnyt aikuiseksi asti ja kuinka monen elämän huutolaisuus on onnistunut pilaamaan.

Monen tarinan lukemisesta tulee paha mieli, mutta onneksi joukossa on myös valon pilkahduksia. Niitä ovat tarinat, joissa lapsi on ollut hyvissä oloissa koko ajan, mutta toisaalta aika hyvä mieli tulee myös Kallen tarinan yhdestä kohdasta. Hän oli ollut talossa, jonka sadistinen isäntä pieksi häntä nahkavyöllä lähes joka ilta eikä tarvinnut siihen mitään syytä. Rippikoulun päätyttyä Kalle sanoi isännälle: "Jos kerrankin vielä lyöt minua, niin sinä olet laudoissa ja minä raudoissa." "Onko näin?" kysyi isäntä, ja Kalle vastasi, että on. Pahoinpitelyt loppuivat siihen.

Useimmiten huutolaiseksi päätymisen syynä on ollut joko yhden tai molempien vanhempien kuolema. Itsekkyydessään vertaansa vailla ovat kuitenkin ne tapaukset, missä perheen isä on vain päättänyt lähteä pois ja jättää muut oman onnensa nojaan. Onpa sellaisiakin tapauksia, missä lähtijä on ollut vanhemmista ainoa, eli lapset ovat jääneet kotiin keskenään. Kun tähän lisätään vielä se, että sisarukset ovat joutuneet toisistaan erilleen, niin ei todellakaan käy kateeksi.

Jos hyvinvointivaltiota edeltäneiden aikojen olot kiinnostavat, niin tässä olisi tarjolla yksi näkökulma. Kirjallinen anti ei ehkä huimaa päätä, mutta tarinoiden koskettavuus tuskin jättää ketään kylmäksi.

10 kommenttia:

  1. Minua kiinnostaa tämä kirja periaatteessa, mutta pelkäsin juuri, että ovatko tarinat liian surullisia.

    VastaaPoista
  2. Juuri tuon koskettavuuden takia miltei pelkään tarttuvani tähän kirjaan, vaikka se hurjan paljon kiinnostaakin. On vain niin järkyttävää ajatella, että alle 100 vuotta sitten Suomessa tällainen on ollut ihan normaalia ja sallittua toimintaa.

    VastaaPoista
  3. Jos kirja kiinnostaa, niin rohkaisen tarttumaan siihen. Minä en kokenut tätä niin ahdistavaksi kuin jotkut muut taannoiset kirjat.

    VastaaPoista
  4. Kiitos tästä. Bongasin tämän lehdestä ja kiinnostuin oitis. Mutta palautit tämän mieleeni, katotaan milloin ja miten pääsisin tätä lukemaan.

    VastaaPoista
  5. Minulla on tämä kirja, ja tarkoitus lukeakin se pian. Piti lukea jo oikein lehtijuttua varten, mutten sitten ehtinytkään. Aihe kiinnostaa liittyen oman suvun historiaan, ja lisäksi tein huutolaisuudesta sosiaalihistorian proseminaarityöni aikanaan.

    Karoliina

    VastaaPoista
  6. Luin kirjan ja päällimmäisenä ajatuksena oli ja on että miten suomalainen voi olla niin paha ja syyllistyä käsittämättömiin kohteluihin. Esim nainen jolla on omat lapset eli on synnyttänyt lapsen voi kohdella ja hakata toisen lasta. Sitä ei selitä millään, ja uskon että tällainen käytos uusiutuu varmasti joskus tilaisuuden tullen hamassa tulevaisuudessa. Minua kuvottaa ajtus että suomalaisten geeneissä on tällaista pahuutta jälkipolville annettuna. Sisällissota kertoo myös siitä. Ei tarvi kauhistella muiden maiden tekemiä hirmutekoja kun meillä on omasta takaa vastaavaa, vaikka eri mittakaavassa. Kurjuuteen vastataan vielä pahemmalla kurjuudella.

    Myös huutolaislapsi esi-isänä odotetuin seurauksin kirjoittajalla

    VastaaPoista
  7. Anonyymi: Olen taipuvainen ajattelemaan sen verran pessimistisesti, etten usko tuon mainitsemasi ominaisuuden olevan mitenkään poikkeuksellinen, valitettavasti. En minäkään käsitä sitä, että toisten pieksemisestä saa jotenkin hyvän mielen, mutta niin se vain näyttää joidenkin kohdalla olevan. Ajatus siitä, että suomalaiset olisivat jotenkin muita parempia, on kovin omahyväinen ja vaarallinenkin, sillä juuri sellaisista lähtökohdistahan muiden kansojen sorto helposti lähtee, kun niitä ajatellaan jotenkin huonommiksi ja alempiarvoisiksi.

    VastaaPoista
  8. Järkyttäviä tapahtumia, mutta vielä enemmän järkyttää tieto siitä, että yhä nykyäänkin sisaruksia erotetaan toisistaan, kun vastoinkäymisten jälkeen etsitään heille pysyvää paikkaa.

    VastaaPoista
  9. Tunnen henkilökohtaisesti yhden näistä kirjan huutolaislapsista. Hänellä olisi ollut yksistään kerrottavaa vaikka koko kirjan verran, niin ankea on lapsuus ollut.Nämä kokemukset ovat seuranneet läpi pitkän elämän. joskin myös kantaneet. Toivon hänelle terveyttä ja rauhallista vanhuutta. Ystävä

    VastaaPoista
  10. Luin kirjan juuri äsken ja tulin etsimään tietoa kirjoittajasta - tai toimittajasta, koska ihastuin khänen tyyliinsä. Minusta se sopi erinomaisesti tällaiseen vanhoja aikoja kuvaavaan aiheeseen.
    Ensimmäinen ajatukseni tästä kirjasta on se, että niukoissa ja ankarissa oloissa vain poikkeusihmiset kohtelevat heikompiaan lempeästi, jos kerran saisivat taloudellista hyötyä siitä, että olisivat ankarampia. Piekseminen ei tietenkään lisännyt kenenkään maallista hyvää, mutta pienten lasten pakottaminen navetta- ja paimentöihin vähällä ruualla oli tietenkin elättäjäperheille kannattavaa. Milloin tahansa toisenlaisissa oloissa sama voi toistua ihan missä päin maailmaa tahansa.

    VastaaPoista