sunnuntai 13. helmikuuta 2011

Jonathan Safran Foer: Eläinten syömisestä

Jonathan Safran Foer: Eläinten syömisestä
Atena 2011, 388 sivua.

Innostuin tästä kirjasta kovasti jo siinä vaiheessa, kun Atena ilmoitti sähköpostilla ilmestymisen lähestymisestä. Odotettavissa olisi pohdiskelua eläinten syömisen eettisistä perusteista, ja se kuulosti kovin kiehtovalta. Myös omat valintani joutuisivat kriittisen tarkastelun kohteeksi.

Kuten odottaa saattaa, Eläinten syömisestä käsittelee aihettaan monelta kantilta. Heti alkuvaiheissa ihmetellään sitä, miksi syömme hyvällä ruokahalulla nautoja, sikoja ja kanoja, mutta emme vaikkapa koiria. Lemmikkieläimiä kohdellaan yleisesti lähes tai täysin perheenjäseninä, ja on ymmärrettävää ettei niitä silloin syödä. Mutta on olemassa suuri määrä muitakin koiria, mutta emme silti pidä niiden syömistä sopivana. Miksi emme? Miksi koira eroaa niin voimakkaasti vaikkapa siasta? Moraalista perustelua kategoriselle kiellolle on vaikea keksiä ilman, että Humen giljotiini samalla viuhahtaa ja toteaa yrityksen turhaksi. (Jos kuka ei jaksa tuohon giljotiiniin tutustua, niin tiivistetysti se sanoo, että "tosiasioista ei voi johtaa moraalisia sääntöjä".)

Lopulta eettiset pohdinnat ovat kirjassa vain pieni osa, ja suurimmaksi osaksi siinä käsitellään eläinten tehotuotantoa. Tehotuotanto on juuri sitä, missä eläimet on alistettu pelkiksi teollisuustuotteiksi, ja niiden kohtelu on sen mukaista. Tehokkaassa teollisuustuotannossa on nimensä mukaisesti tehokkuus ja tuottavuus kaikkein tärkein asia, eikä elävien olentojen kärsimys ole seikka, jonka perusteella näistä pyhistä vaatimuksista tingittäisiin. Tehotuotettua broileria kohti on tilaa vähemmän kuin yhden A4-arkin verran, ja näitä lintuja voi olla (ja on) häkeissä monta kerrosta päällekkäin. Sellainenkin seikka on suurelle yleisölle tuntematon, että munijakanat ja broilerit ovat aivan eri lajeja. Broilerit on jalostettu kasvamaan mahdollisimman nopeasti, tyypillisesti ne vastaisivat samaa kuin ihmislapsi painaisi 10-vuotiaana, eli teurastuskunnossa, 130 kiloa, ja se olisi kasvatettu syöttämällä myslipatukoita ja antibiootteja. Munijakanat taas munivat monin verroin enemmän kuin "tavalliset" kanat, eikä niitäkään kannata pitää hengissä vuotta pidempään, sillä sen jälkeen tehokkuus jo kärsii. Mainittakoon vielä, että se tavallinen kana voi elää 20-vuotiaaksi.

Kalkkunat on jalostettu niin sairaiksi, etteivät ne edes pysty parittelemaan, saati sitten lisääntymään. Siat kastroidaan ilman kivunlievitystä, saparot leikataan ja porsaiden hampaat hiotaan, jotteivät stressaantuneet eläimet järsisi toisiaan liikaa. Emakoita pidetään niin pienissä häkeissä, etteivät ne mahdu siellä edes kääntymään. Teurastukseen liittyy seikkoja, joita en ala edes luetella vaan mainitsen vain, että se ei ole kaunista luettavaa. Kaikki kun ei aina suju suunnitelmien mukaan.

Sille, joka ajattelee ettei tuollaista sentään voi tapahtua Suomessa, kerron että kirjassa on oma lukunsa suomalaisia käytäntöjä varten. Itse keksin tasan kaksi seikkaa, joiden perusteella voisi ajatella tilanteen todella poikkeavan kuvaillusta amerikkalaisesta "mallista". Ensimäinen on suomalainen palkkaus. Meillä ei ole niin helppo pakottaa ihmisiä töihin mitättömällä palkalla tekemään mitä tahansa henkensä pitimiksi. Toinen on se, että käsittääkseni maataloutemme toimii joka tapauksessa tukiaisten varassa, joten tehokkuutta ei ole pakko puristaa äärimmilleen. Koska tuotanto tapahtuu joka tapauksessa yhteiskunnan subventioiden varassa, niin se voitaisiin yhtä hyvin tehdä eettisemmin. En sano, että näin olisi, mutta niin voisi olla.

En aio julistaa mitään ohjeita tai kehoituksia siitä, pitäisikö lihaa syödä ja jos, niin millaista. En myöskään kerro mitä itse asiasta ajattelen, koska se ei kuulu kirja-arvosteluun vaan on aivan oma aiheensa. Sen sijaan kehoitan kaikkia pohtimaan asiaa omalla kohdallaan. Jos tuntee kohdallaan tiedon puutetta, niin Eläinten syömisestä tarjoaa sitä lisää ja patistaa ajattelemaan. Valmiita vastauksia sekään ei anna, mikä on minusta tällaisten kirjojen kohdalla hyvä asia.

Suosittelen lukemaan!

9 kommenttia:

  1. Kiitos tästä! Tämä kirja on minuakin kiinnostanut. Kuvauksesi perusteella tämä todellakin kannattaisi lukea.

    VastaaPoista
  2. Tämä on minunkin lukulistallani ehdottomasti!

    VastaaPoista
  3. Tämän lisäksi minua kiinnostaisi lukea Aitoa ruokaa tai Petos lautasella. Saa nähdä, syönkö sen jälkeen enää mitään. En ole uskaltanut katsoa Supersize me -elokuvaakaan, koska pelkään etten ikinä enää pysty syömään Hesburgerin juustohampurilaista. Ja kun se on ainoa roskaruoka, jota rakastan, niin en oikein olisi valmis menettämään sitä.

    VastaaPoista
  4. Mielenkiintoinen kirja, jossa on selvästi paljon pohdittavaa pureskeltavaksi. Niin on arvostelussakin! Olen pohtinut näitä asioita vuosien ajan ja läpikäynyt paluun kasvissyöjästä takaisin (mahdollisimman eettisiä valintoja tekeväksi) sekasyöjäksi.

    Sonja: Tuo Supersize me on hyvä elokuva! Puhutteleva, aika michaelmooremainen. Siinä asiat menevät niin äärimmilleen, ettei satunnainen juustohampurilainen enää tunnu missään.

    VastaaPoista
  5. Aiheeseen liittyen voin suositella luettavaksi fennovegaanista keittokirjaa Härkäpapua sarvista.

    VastaaPoista
  6. Varmaan monta kiinnostavaa näkökulmaa tuossa kirjassa, heti koirasta lähtien. Viime viikolla mietin juuri sopivaa sanaa koiralle, siis monessa kielessä toista nimitellään koiraksi, jos häntä halveksitaan, mutta suomessa niin ei voi tehdä (ja varmaan muissakin länsimaisissa kielissä sama asia), kun meillä koira on arvostettu eläin.

    Nyt en oikein saanut arvostelustasi selvää, että käsitelläänkö asiaa muutenkin kuin eläinten kärsimysten kannalta. Siis esim. kuinka paljon lihanjalostus kuormittaa maapalloa. Tästä mulla on vain mutua ja olisi kivaa lukea jotain 'tieteellisempää'. Niin paljon kuin luotankin omaan tunteeseen...

    VastaaPoista
  7. Mun on pakko vaan sanoa, että luen juuri Foerin toista kirjaa - siitä lisää myöhemmin. Foerhan on melkoinen ilmiö amerikan maalla ja sinällään on mielenkiinotista, että hän on halunnut ottaa tämän aiheen ja käyttää siihen "ääntään". Hieno homma! Kaikki keskustelu siitä mitä suuhumme laitamme on erittäin tervetullutta...

    VastaaPoista
  8. Mari A.: ekologiset seikatkaan eivät jää vaille huomiota. En vain halunnut arvostelussani ryhtyä luettelemaan kaikkia aiheita järjestelmällisesti. Lihatuotannon lisäksi myös kalastus (sekä kalankasvatus) tulee käsitellyksi.

    VastaaPoista
  9. En ole vielä saanut kirjaa käsiini, mutta arviosi perusteella odotettavissa on mielenkiintoinen lukukokemus! Tehotuotannon eettisyydestä kiinnostuneille suosittelen myös elokuvaa Food, Inc. Se tosin keskittyy enemmän amerikkalaiseen malliin, mutta herättää kyllä ajatuksia myös suomalaisessa katsojassa.

    VastaaPoista