Antti Tuomainen: Parantaja

Antti Tuomainen: Parantaja 

Kansi: Jussi Kaakinen 

Helsinki-kirjat 2010, 223 sivua 

ISBN: 978-952-5874-09-9 

Veljeni vartija oli niin mukava kokemus, että halusin lomani alkajaisiksi lisää Tuomaista, ja vielä parhaasta päästä. Parantaja on palkittu Vuoden johtolanka -palkinnolla 2011 ja käännösoikeuksia myyty ympäriinsä. Reilu kuukausi sitten Prahassa panin merkille miten metron liukuportaissakin mainostettiin Parantajaa, ja kirjakaupan niin ulko- kuin sisäpuolellakin oli isoja mainoksia:

Kirjan tapahtumat sijoittuvat tulevaisuuden Helsinkiin. Aikaa ei ole kulunut paljonkaan, mutta mm. Länsimetro on ehtinyt valmistua ja ilmastonmuutos jyllää kovalla kädellä. Maailmalla käydään useita sotia samanaikaisesti, ja esim. Kiina ja Intia ovat sodan partaalla riidellessään vedestä. Etelä-Eurooppa autioituu ja ilmastopakolaisten virta kulkee pohjoista kohti Suomen ollessa luonteva kohdemaa. Myös Suomen sisällä muuttoliike kohdistuu pohjoiseen, eikä Helsinki ole enää entisensä. Autioituneita taloja löytyy kosolti ja metrotunnelit tulvivat ajoittain vedestä. Yhtämittaista sadetta on jatkunut kuukausitolkulla.

Runoilija Tapani Lehtisen vaimo on kadonnut. Hän on ollut kateissa vasta yhden päivän, joten poliisi ei tapahtumalle korvaasa lotkauta, mutta runoilija tietää jonkin olevan vialla. Hän ryhtyy etsimään puolisoaan kaikkialta, ja niin dekkarin ainekset onkin koossa.

Odotukseni kirjaa kohtaan olivat varsin korkealla, mutta jouduin pikkuisen pettymään. Kirjan miljöö on erinomainen kaikessa kantaaottavuudessaan, mutta kuitenkin realistinen. Tunnelma on myöskin kohdillaan, mutta juoni on se, joka tökkii. Minun makuuni se on vain liian yksioikoinen. Tapa, jolla asiat vähitellen selviävät ei ollut aivan ennalta-arvattava, mutta ikävän suoraviivainen silti. "Aha, siinä se odotettu yllätys nyt tuli." Pidän sellaisesta, että juonessa kulkee monta lankaa, jotka punotaan yhteen, mutta tässä langat olivat hennonpuoleisia. Tapahtumia tarkastellaan vain Tapanin näkökulmasta, ja välillä käydään vilkaisemassa hänen ja vaimonsa aiempia vaiheita, jotka eivät kuitenkaan lisää juoneen mitään, vaan ainoastaan rakentavat kirjan rakkauskertomuksellista puolta.

Jos kuulostan edellä negatiiviselta, niin se johtuu juuri odotusteni korkeudesta. Kirja on ihan hyvä, mutta minun makuuni ei mikään täysosuma. Ilman muuta tulen lukemaan vielä Tuomaisen esikoisenkin.

Parantajaa ovat lukeneet myös anni.M, Booksy, Kirsi, Rachelle, Mimu ja Kirjavinkkien Salla P.

Tuomas Kyrö: Miniä

Tuomas Kyrö: Miniä 

Kansi: Eevaliina Rusanen & Pekka Niittyvirta 

Kirjakauppaliitto 2012, 122 sivua 

ISBN: 978-952-67705-0-5 

Tämä kirja ei totisesti enää esittelyjä kaipaa, ja oikeastaan koko arvostelun voisi kuitata kaikessa lyhykäisyydessään "minäkin luin tämän." Yritetään nyt kuitenkin.

Tällä kertaa mielensäpahoittajaa tarkastellaan siltä kantilta, millaista on yrittää tulla toimeen hänen kanssaan tyystin erilaisista lähtökohdista edes parin päivän ajan. Mielensäpahoittajan miniä Liisa on nykyaikainen uranainen, joka on perheessä se joka tienaa rahaa ja hankkii autot. Kohtalo heittää mielensäpahoittajan Liisan luoksi pariksi päiväksi. Hauskuus syntyy siitä, että nyt mielensäpahoittaja on vieraana toisen ihmisen katon alla ja istuu hänen pöydässään, mutta ei silti ole valmis antamaan periksi luutuneista asenteistaan ja käsityksistään.

Kirja on pituudeltaan samaa luokkaa muiden mielensäpahoittajien kanssa, mikä on jälleen kohdallaan, sillä pieninä annoksina nämä toimivat hyvin. Kirjan juoni on kovin yksinkertainen eikä pääse yllättämään omaperäisyydellään, mutta eipä tässä sen varassa liikutakaan.

Minulle tuli tunne, että mielensäpahoittamiset on nyt nähty. Kaikki kolme kirjaa ovat olleet hauskoja ja erinomaisen viihdyttäviä, mutta missään nimessä en haluaisi lukea niitä yhteen putkeen, vaan nimenomaan sopivan väliajan kera. Kokisin kuitenkin jo yllättäväksi sen, jos tästä aiheesta vielä saisi puristettua jotain irti siten, että sitäkin voisi pitää onnistuneena eikä vain lypsylehmänä. Aikansa kutakin.

Muita näkemyksiä Miniästä voi etsiä vaikkapa täältä.

John Ajvide Lindqvist: Ystävät hämärän jälkeen

John Ajvide Lindqvist: Ystävät hämärän jälkeen 

Suomennos: Jaana Nikula 

Kansi: Jens Magnusson & Malou Bergman 

Gummerus 2008 (alkup. 2004), 607 sivua 

ISBN: 978-951-20-7607-9 

Luin Linqvistin Kuinka kuolleita käsitellään aloittelevana bloggarina vajaat kaksi vuotta sitten. Tuolloin lupasin palata kirjailijan tuotantoon juuri tämän kirjan osalta, jonka olin melkein katsonut elokuvana, mutta malttanut mieleni ja säästänyt sen luettavaksi.

Tukholman lähiöstä Blackebergistä löytyy oudosti surmattu ruumis. Koulupoika on sidottu roikkumaan jaloistaan ja hänen verensä on valutettu tyhjiin. Ihmiset alkavat puhua rituaalimurhaajasta, ja tapaus kiinnostaa kovasti koulukiusattua, 12-vuotiasta Oskaria. Kuten varmaankin kaikki kiusaamisen uhrit, Oskarkin haaveilee kostosta. Haaveet unohtuvat hänen tavatessaan naapurissa asuvan tytön Elin, joka vaikuttaa erikoiselta. He tapaavat ainoastaan pimeän aikaan, eikä Eli näytä käyvän edes koulua. Hän ei suostu syömään mitään, maistamaan karkkiakaan. Onko Eli ihminen lainkaan?

Ystävät hämärän jälkeen on silkkaa kauhukirjallisuutta. Asetelma kuulostaa vampyyritarinalta ja onkin sitä. Lindqvist on kuitenkin välttänyt monia vampyyrikliseitä: valkosipulia tai peilikuvia ei muistaakseni mainita koko kirjan kuluessa lainkaan, mikä on hyvä asia. Oskarin ja Elin ystävyys nostetaan tärkeäksi teemaksi, mutta sen ohessa saadaan oikein mukavasti toimiva kauhutarina hirviöineen kaikkineen. Siitäkin pidin, että tästä ei löydy myöskään nokkelaa poliisia, joka rientää pelastamaan maailman tai takaa-ajokohtausta.

En ole nähnyt tämän pohjalta tehtyä elokuvaa, vaikka se on ilmeisesti hyvä. Nyt kun kirja on luettu, voin viimein sen katsoa. En kadu odottelua lainkaan, sillä kirja on todella mainio. Sivuja on melko paljon, mutta missään vaiheessa ei alkanut puuduttaa tai tullut mieleen, että voisiko jotain jättää pois. Joidenkin hahmojen irrallisuutta joku voisi pitää heikkoutena, mutta minulle koko seikka tuli mieleen vasta jälkeenpäin, enkä kokenut sitä häiritsevänä. Lähiöstä tässä kerrotan, ja onhan siellä oltava ihmisiä, sekä ennen että jälkeen tämän tarinan ajankohdan.

Pidin tästä selvästi enemmän kuin kuolleiden käsittelystä. Vaikuttava kirja kaiken kaikkiaan. Kauhun ystäville suosittelen lämpimästi!

Ystävyyttä ovat kauhistelleet myös Booksy, Tessa, Satu, Tiina ja Anki.