Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kosmos. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kosmos. Näytä kaikki tekstit

perjantai 30. kesäkuuta 2017

Jarkko Tontti: Viisastuminen sallittu

Jarkko Tontti: Viisastuminen sallittu
Kosmos 2016
Sivuja: 213

Kotimaisia esseekokoelmia ei ole tullut vastaan liiaksi asti, pikemminkin olen säästellyt niitä luettavaksi, kun en halua hotkia kaikkia kerralla. Parhaimmillaan ne ovat vertaansa vailla, mutta vastaavasti jos esseen aihe ei ole tuttu, ne ovat aivan turhaa luettavaa. Jälkimmäisissä tapauksissa olisi tietysti paikallaan sivistää itseään ja tutustua aiheeseen, niin tekstikin voisi päästä oikeuksiinsa.

Tontin viimeisimmässä kokoelmassa on yhdeksän esseetä, joista eniten julkisuutta lienee saanut se, jossa hän kertoo näkemyksiään Vihreiden puolueesta entisen sisäpiiriläisen näkökulmasta. Kieltämättä sellaiset ovat aina kiinnostavaa luettavaa, mutta toisaalta tilanne on vähän epäreilu, kun ryöpytyksen kohde ei pääse lausumaan sanaakaan väliin puolustautuakseen. Tuollaisessa tapauksessa mukana voi olla vääriäkin väitöksiä tai syytöksiä, jotka menevät läpi muiden mukana. En sano, että niin olisi tässä tapauksessa, mutta se vain tulee aina mieleen näissä tilanteissa.

Eniten tunteita omalla kohdallani nostatti essee Piraattiaatteen nousu ja uho. En epäile hetkeäkään, etteikö Tontti tuntisi asiaa juuri niin jyvin kuin antaa tekstissään ymmärtää. Ongelmaksi kuitenkin nousee se, että hän on puolensa valinnut ja kaivautunut poteroonsa toivottoman syvälle. Kaiken meuhkaamisensa keskellä hän sortuu jopa nimittelemään vastapuoltaan - seikka, joka auttamatta vie ison osan uskottavuudesta. On tärkeää huomata, että juuri tämän samaisen kokoelman edellisessä esseessään hän painotti, ettei saa provosoitua, vaikka kuinka provosoitaisiin ja täytyy pysyä asiallisena vastineissaan. Minun mielestäni tämä essee kaipaisi uudelleenkirjoittamista juuri noita ohjeita noudattaen. Tontti itsekin toteaa, että "Miten on aina tärkeämpi kysymys kuin mitä." Tahallista ironiaako? Tuskinpa.

Tekijänoikeuskysymykset nousevat esiin toisessakin esseessä, jonka aihepiiriin ne eivät edes kuulu. Kirjoittaja ei ilmeisesti ole vain kyennyt hillitsemään itseään. Minä ajattelen niin, että essee on teksti, jossa kirjoittaja sanoo yhdestä aiheesta sen mitä hänellä on siitä sanottavaa. Silloin ei ole tarvetta rönsyilyyn, vaan voi todella keskittyä yhteen aiheeseen kerrallaan, ja säästää muut aiheet omiksi teksteikseen. Tämä on tietysti vain minun insinöörimäinen mielipiteeni.

Kirjallisuudesta Tontti kirjoittaa paljon. Nähdäkseni hän kirjoittaa siitä myöskin hyvin, mutta harmikseni joudun toteamaan, että suurimmaksi osaksi se menee minulta yli ja vieläpä niin korkealta, etten ole missään määrin valmis sivistämään itseäni niin paljon, että pääsin niihin kaikkiin esseihin sisään.

Esseekokoelmien myyntimäärät eivät liene kovin korkeita. Toivon siitä huolimatta, että Tonttikin jaksaisi jatkaa niiden kirjoittamista, sillä lahjoja häneltä siihen kyllä löytyy.



perjantai 9. syyskuuta 2016

Joonas Konstig: Pyhä ruoka

Joonas Konstig: Pyhä ruoka - mitä oikein saa syödä?
Kosmos 2016
Sivuja: 320

Ruoka on vaikea asia. Joillain sitä on liikaa ja joillain liian vähän. Joillain on jotain ruokaa liikaa ja toisilla sitä on liian vähän. Ja eri puolilta kuuluu erilaisia viestejä siitä, mitä se jokin on, jota joillain on liikaa ja toisilla liian vähän. On mahdotonta syödä niin, että kaikkien mielestä tekisi oikein. Mitä tavallisen ihmisen sitten pitäisi tästä kaikesta ajatella? Kuka tai mikä on se taho, joka osaa kertoa sen oikean totuuden? On olemassa oikein virallisiakin suosituksia, mutta miksi nekään eivät ole jokaisen yksilön parhaaksi? Ruoasta on tullut aivan liian vaikea asia, ja tämä kirja auttaa selkeyttämään asiaa.

Aluksi on mainittava, että kirjoittaja ei ole mitenkään virallinen taho, hän ei ole sellaisessa asemassa, hän ei ole lääkäri tai edes ravitsemusterapeutti. Hän on vain harrastelija, mutta selvästi asiaansa intohimoisesti suhtautuva harrastelija, joka on jaksanut omaksua valtavasti tietoa, eikä ole kaihtanut tutkimuksiinkaan perehtymistä. Hänellä on omakohtaista kokemusta useasta erilaisesta ruokavaliosta, ja kirjan lopussa hän esittelee omat konkreettiset suosituksensa.

Ensimmäisen luvun nimi on "Ruoan ja ravitsemustieteen historia, eli miten rasvasta tuli pahis". Useinkaan nämä tietokirjojen alussa olevat historiapläjäykset eivät ole kovin kiinnostavia, vaan enemmänkin pakollista esitietoa. Tässä tapauksessa on aivan toisin: kirja pääsee hyvään vauhtiin heti alusta alkaen, ja oli hyvin kiinnostavaa lukea, miten rasva tosiaan on joutunut pahiksen rooliin. Valinta olisi voinut olla aivan toinenkin, ja on vaikea oikeastaan edes kuvitella, miten erilaiselta ruoan lähihistoria olisi voinutkaan näyttää, jos pahikseksi olisi päätynyt jokin muu (eli sokeri).

Seuraavassa luvuissa sitten tehdään hiilihydraateista se pahis ja liitetään myös kasvirasvoja samaan kerhoon, ja kyseenalaistetaan kasvien syönnin autuaaksitekevyyttä ylipäätään. Tässä kohtaa on mainittava, ettei Konstig suinkaan yritä demonisoida kasvien syömistä, vaan hän ainoastaan riisuu niihin liitettyä glooriaa. Kasvien ravinteikkuudesta puhutaan usein, mutta jostain syystä lihaa ei tarkastella samoin kriteerein, vaan ensin puetaan päähän aivan erilaiset lasit, joiden läpi kuuluu katsoa. Tässä kirjassa tuohonkin seikkaan tehdään poikkeus.

Ravitsemussuositukset ovat oma lukunsa - ihan kirjaimellisesti, ne ovat kirjan neljäs luku. Yksi hyvä esimerkki tähän liittyvästä pohdinnasta on se, että ravitsemussuositukset laaditaan aina koko väestöä varten, eikä niiden noudattaminen ole väistämättä yksilölle hyväksi. Väestölle voi olla hyväksi vähentää suolan syömistä, mutta jos yksilö saa jo valmiiksi liian vähän suolaa, vie suosituksen noudattaminen hänet vain entistä syvempään allikkoon.

Lopuksi tulee sitten se, mitä kirjoittajan mielestä noista kaikista pitäisi ajatella, ja mitä lopulta saa syödä. En ryhdy tässä tiivistämään ja oikomaan mitään, vaan annan kiinnostuneen lukea sen itse. Sen voin sentään mainita, että Konstig kehottaa ylipäätään uhtautumaan ruokaan vakavammin ja kunnioittavammin ja tekemään syömisestä tärkeämmän ja juhlavamman tapahtuman kuin se monilla tuppaa olemaan.

Tämä on kerrassaan oivallinen tietokirja. Teksti on kiinnostavaa aivan alusta loppuun asti, ja asiat käsitellään johdonmukaisesti ja perustellen. Aivan varmasti löytyy ihmisiä, joiden mielestä tämäkin kirja on aivan väärässä ties kuinka monella tavalla, mutta minusta se kuulosti järkevältä. Asioiden perustelut kuulostavat intuitiivisesti hyviltä, mikä on tässä yhteydessä hyvä juttu. Tutkimuksia on käytetty laajalti hyväksi, mutta sekin käy hyvin ilmi, miten vaikeaa tutkimuksilla on saada esiin lopullisia totuuksia; aihe vain on NIIN monimutkainen.

Suosittelen lämpimästi!