Näytetään tekstit, joissa on tunniste Docendo. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Docendo. Näytä kaikki tekstit

perjantai 1. syyskuuta 2017

Terho Miettinen & Raija Pelli: Harhaanjohtajat vahvassa uskossa

Terho Miettinen & Raija Pelli: Harhaanjohtajat vahvassa uskossa
Docendo 2017
Sivuja: 228

Suomessa on toiminut ja toimii yhä useita uskonnollisia tai hengellisiä yhteisöjä, joilla vaikuttaa olevan enemmän tai vähemmän yhdistäviä piirteitä, eivätkä ne piirteet ole suinkaan positiivisia. Monet tapaukset ovat ylittäneet uutiskynnyksenkin, joten kyse on melko hyvin yleisessä tiedossa olevista ilmiöistä. Tämä kirja kertoo juuri noista yhteisöistä ja tapauksista.

Ainakin yksi tekijä on ihan kaikille yhteinen - ja hyvin tärkeä: jäsenistöön kuuluu merkittävä määrä vahvauskoisia. Vahvauskoisen määritelmä ei ole yksikäsitteinen, mutta kuitenkin ymmärrettävä: hänen uskoaan ei ole mahdollista horjuttaa rationaalisin perustein tai tavalliseen järkeen vedoten. Käsittääkseni tilanne tuppaa olemaan sellainen, että kaikki mikä suinkin tukee ja vahvistaa hänen uskoaan, on aina oikeassa, ja vastaavasti päinvastainen aina väärässä. Jos ajatellaan, että joku haluaisi ryhtyä huijariksi petkuttaakseen ihmisiltä heidän omaisuuttaan, työpanostaan, tai mitä tahansa, niin voisiko hänellä olla otollisempaa kohdetta kuin vahvauskoiset, jotka uskovat juuri hänen olevan se oikeassa oleva profeetta?

Kirjassa esitellään monta tunnettua yhteisöä, mutta kaikki muistuttavat toisiaan juuri noiden vahvauskoisten seuraajien osalta. Lisäksi johtajat tuntuvat olevan vahvoja persoonia, jotka osaavat saada toiset toteuttamaan omaa tahtoaan. No, sekään ei liene mikään yllätys.

Vahvauskoisuus tuntuu vaikuttavan yksilöön niin paljon, että vastuullinen yhteiskunta julistaisi sellaisen ihmisen edesvastuuttomaksi ja kykenemättömäksi huolehtimaan omista asioistaan. En tosissani usko, että niin kovin äkkiä tapahtuisi, mutta vahvauskoisen rinnastus vaikkapa pikkulapseen tai pahasti sairastuneeseen voisi olla moneltakin kantilta aivan toimiva.

Itseäni häiritsee kovasti se ajatus, että jostain syntyy uusi liike tai yhteisö X. Miksi juuri se, eivätkä kaikki muut aakkoset ennen äksää onkin se ainoa, joka on oikeassa kaikkien muiden ollessa väärässä samaan aikaan? Mutta pointtihan seuraajien näkökulmasta onkin juuri tuo sama: nimenomaan X on oikeassa, ja kun siihen ajatukseen on kerran juuttunut, on vaikea päästä irti.

Siinä vaiheessa kun "tauti" on jo iskenyt, on paha pyristellä vastaan, mutta jos joku vasta pohtii yhteisöön liittymistä, niin kannattaisi vielä lukea tämäkin kirja. Jos sittenkin haluaa langeta, niin ainakin varoituksen sana on lausuttu.

Suosittelen lämpimästi tätä muillekin, jo pelkästään sen johdosta, että tässä kuvatut ilmiöt ovat pääsääntöisesti ihan sallittuja. Ikävä kyllä.

Ja sitten valmiiksi varoituksen sana: kommenttien moderointisormeni on tämän artikkelin kohdalla erityisen herkkänä.



keskiviikko 27. tammikuuta 2016

Matti Jalasvuori: Virus

Matti Jalasvuori: Virus
Docendo 2015
Sivuja: 183

Kun Valtaojan ja Enqvistin kirjat on suunnilleen tullut jo kahlattua läpi, kaipasin jotain uutta luettavaa populaarin tieteen saralta, ja Virus vaikutti oikein sopivalta. Kun kirjan kuvaus vielä mainitsi käsittelevänsä muitakin kuin biologisia viruksia, innostuin yhä enemmän.

Kuvaus pitää sikäli paikkansa, että kirja tosiaan käsittelee viruksia varsin monipuolisesti. Kun se yhdistetään melko vaatimattomaan sivumäärään, voidaan arvata että käsittely jää väistämättä melko pinnalliseksi, eikä arvaus väärässä olekaan. Kirjoittaja toteaa itsekin, ettei kirjan opeilla läpäistäisi edes virologian peruskurssia, joten puhtaasti tiedon hankkimisen takia tähän ei kannata tarttua. Sen sijaan ansiot ovat toisaalla: Jalasvuori on opiskellut myös matematiikkaa sekä tähtitiedettä ja osaa siltä pohjalta tarkastella asioita aivan toisenlaisin silmin kuin vain yhden tieteenalan tuntija.

Yhdessä kohtaa kirjaa minun piti oikein tarkistaa, että olen yhä lukemassa teosta, joka kulkee "Virus"-nimen alla, sillä teksti alkoi mielestäni olla jo silkkaa kosmologiaa. Siinäkin mielessä Jalasvuoren nimen mainitseminen yhdessä Valtaojan ja Enqvistin kanssa on paikallaan, sillä herrojen kirjoista on löydettävissä selkeä yhtymäkohta. Eipä hän muutenkaan liene väärässä seurassa, sillä jos yhtään osaan arvata, niin tämä ei jää kirjoittajansa ainoaksi populaarin tieteen kirjaksi. Nyt saimme kohtalaisen lyhyen puheenvuoron monelta eri alalta, enkä usko hetkeäkään, etteikö sanottavaa olisi paljon enemmänkin. Seuraava kirja sitten vähän pidemmällä kaavalla, eikö vain?

Kuten mainitsin, ei "Virus" sovi kattavasti kuvaamaan kirjan sisältöä, vaan mm. meemeillä, elämän syntymisellä ja kosmologiallakin on tärkeä osansa. Kaikkein tärkeintä on kuitenkin se, että hyvän kirjoittajan lukemana suunnilleen mikä tahansa kuulostaa mielenkiintoiselta.