maanantai 28. joulukuuta 2015

Nevil Shute: Viimeisellä rannalla

Nevil Shute: Viimeisellä rannalla
Suomennos: Eija Palsbo
Gummerus 1984, alkup. 1957
Sivuja: 303

Kolmas maailmansota on takana. Sen syttymissyy oli jotain melko pientä, mutta joku keksi käyttää ydinasetta ja onnistui siinä niin tehokkaasti, että sai toisen ydinasevaltion ylimmän johdon tapettua. Tähän toiseen valtioon jäi henkiin sotilashenkilöitä, joilla ei enää ollut esimiehiä. Sotilashenkilöt ajattelivat sotilaallisesti ja katsoivat omaavansa niin paljon munaa, että he vastaavat hyökkäykseen samalla mitalla ja antoivat siinä sivussa sille vittumaiselle naapurillekin ansionsa mukaan. Lopputuloksena pommeja räjäytettiin nelisentuhatta ja seurauksena oli radioaktiivinen laskeuma, joka tappoi koko pohjoisen pallonpuoliskon. Etelässäkään ei tarvinnut olla huolissaan, sillä olisi vain ajan kysymys, milloin hekin saisivat oman osuutensa, ja kirjan alussa sitä aikaa oli jäljellä reilut puoli vuotta.

Vaikka laajan ydinsodan syttymistapa onkin lopulta tässä kirjassa sivuseikka, on se silti kiinnostavasti esitetty. En tiedä, onko ajatus kirjailijan oma vai ei, mutta joka tapauksessa se oli hyvä kirjoittaa auki, niin uskottavalta se kuulostaa.

Jo sillä, että yksittäinen ihminen saa tietää vääjäämättömän kuolinaikansa, on kiinnostavia seurauksia. Kun sama koskeekin kerralla ihan kaikkia ja aikakin on yhteinen, ovat myös seuraukset aivan erilaisia. Esimerkiksi raha menettää merkityksensä yksittäiselle ihmiselle, jos hän ei kykene sitä käyttämään, mutta se säilyttää silti arvonsa. Silloin kun maailma loppuu kaikille samalla kertaa, menettää raha merkityksensä lisäksi myös arvonsa. Toisaalta esimerkiksi polttoaineiden arvo kohoaa tuntuvasti, sillä niitä tarvitaan loppuun asti, mutta niiden tuottamiseen ei välttämättä löydy motivaatiota.

Kirjassa monet ihmiset käyttäytyvät irrationaalisesti, esim. istuttamalla puutarhaansa hyötykasveja, joiden sato on korjattavissa aikaisintaan puoli vuotta heidän kuolemansa jälkeen tai aloittamalla monivuotisen opiskelun, joka tulee keskeytymään jo ensimmäisellä lukukaudella. Jokainen voi itse miettiä, miltä tuollainen toiminta itsestä kuulostaa. Minulle siitä tulee mieleen sisukkuus, jolla koetetaan sanoa vastoinkäymisille, että "tiedän, etten voi kohtalolle mitään, mutta en anna sen puuttua omaan elämääni hetkeäkään aiemmin kuin on pakko." Ihmiset eivät halua olla kohtalon orjia vaan nauttia vapaudestaan niin kauan kuin sitä kestää, ja sitä vapautta voi ilmentää tekemällä jotain, missä ei edes voi päästä maaliin.

Vapautua voi myös järjen kahleista. Jos tietää joka tapauksessa kuolevansa pian, voi ajatella valitsevansa itse kuolintapansa ja tehdä jotain typerän uhkarohkeaa. Tavallisesti vaikkapa 30% todennäköisyys kuolla tapaturmaisesti tehdessään jotain huimapäistä olisi aivan liikaa, mutta jos elinaikaa onkin jäljellä kaksi viikkoa, niin miksipä ei kokeilla? Ainakin olisi mahdollisuus kokea jotain ainutlaatuista, mitä kukaan ei ole tosissaan tullut edes ajatelleeksi.

Nämä olivat vain joitain esimerkkejä ajatuksista, jotka kirja sai minulle herätettyä. Oikeastaan kirja itsessään oli melko tylsä, mutta sen kuvaamaan tilanteeseen liittyy valtavasti sellaisia piirteitä, joita ei tavallisesti tule ajatelleeksikaan. Kirjailija on kuvannut niistä joitain, mutta lukija osaa takuulla keksiä niitä itse lisää vaikka kuinka paljon. Tarvitsee vain hypätä mukaan siihen ympäristöön ja antaa mielikuvituksen tehdä työtään, vaikka alitajuisesti, jos ei muuten. Siihen melko seesteinen teksti antaakin hyvin tilaisuuden.

Minun mielestäni tämä kirja toimii hyvin juuri sen varassa, mitä kirjailijan ei itse edes tarvitse sanoa. Hän vain tönäisee liikkeelle.

2 kommenttia:

  1. Minä olen nähnyt tämän elokuvana ja elokuva herätti ajatuksia, jotka saivat kiinnostumaan kirjasta. En ole lukenut kirjaa kokonaan, vain pätkittäin, mutta minulla on sellainen tunne, että kirja olisi tehnyt minuun suuremman vaikutuksen kuin elokuva. Mieleni kyllä tekisi lukea tämä kirja kokonaankin.
    Tästä kirjan teemasta ja postauksestasi minulle tulee mieleen yksi toinen näkemäni pätkä elokuvasta, jossa myös oli ydintuho ja lopulta jäljellä oli vain eräs nainen lapsensa kanssa. Hän ei päätynyt kuolemaan, vaan jatkamaan elämistä. En tiedä, pohjautuiko se mihinkään kirjaan, mutta loppuratkaisut näissä olivat siis hyvin erilaiset, vaikka tuhon partaalla molemmissa oltiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta tässä on erityistä se, että mitään toivoa ei ole, ja jäljellä olevan ajan pituus on kaikilla tiedossa. Sen vuoksi ihmiset voivat suhtautua tilanteeseen tyynesti, hötkyilystä olisi vain haittaa.

      Poista