tiistai 9. kesäkuuta 2015

Jari Tervo: Pyrstötähti

Jari Tervo: Pyrstötähti
WSOY 2015
Sivuja: 176

Tervo jatkaa Pyrstötähdellä omaelämänkerrallista kirjasarjaansa. Minulta tämän julkaisu oli päässyt livahtamaan kokonaan sivu suun, mutta vahinko oli nopeasti paikattu.

Kuten odottaa saattaa, pysyvät henkilöt ja ajankuva edelleen samoina. Merkittävin ero tuleekin siitä, että muut aikatasot ovat pudonneet tyystin pois: Esikoisessa muistelivat isomummu ja Aune-täti, Revontultentiessä taas Erkki-setä ja sen lisäksi perhe kävi Moskovassa ja Jari Berliinissä, mutta Pyrstötähdessä kukaan ei muistele eikä käy missään, eikä Jarillekaan tapahdu mitään mainittavaa.

Koko kirjan teemana ovat "pienet asiat", joita Jari kirjaa muistiin. Valitettavaa vain on, että pienet asiat ovat pieniä myös kokonaisuuden kannalta, ja viime kädessä on vaikeaa ymmärtää, miten tämä kirja kuuluu edellisten aloittamaan jatkumoon. Pienet asiat tarkoittavat sitä, että Tervo pääsee taas kertomaan juttuja.

Tämä oli ilman muuta Tervoa sieltä heikommasta päästä. Välisoitto, jota ilmankin olisi kyllä pärjätty. Tervo on useaan otteeseen osoittanut kirjoittajanlahjansa, enkä oikein osaa nähdä syytä tällaisen teoksen julkaisemiseen. Jos hänen teoksistaan haluaa syystä tai toisesta jättää jotain väliin, niin tässä on hyvä ehdokas Jarrusukan kaveriksi.

2 kommenttia:

  1. Kuten toisaallekin kirjoitin, tämä oli minusta kuitenkin parempi kuin Revontulten tie, ja minusta juuri pienet asiat ovat varsin sympaattisia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokonaan irrallisena tämä olisi ollut parempi, omaelämäkerrallisen sarjan osana heikko. Mutta nämähän ovat mielipiteitä.

      Poista