maanantai 26. tammikuuta 2015

Pasi Pekkola: Unelmansieppaaja

Pasi Pekkola: Unelmansieppaaja
Otava 2013
Sivuja: 343

Tässä jälleen kirja, joka päätyi pinooni pyyteettömästi postin tuomana. Kirjailija on entinen SM-tason koripalloilija, ja ikänsä puolesta voisi hyvin olla sitä edelleen. Minulle ei äkkiseltään tule mieleen vastaavia urheilijoita, jotka olisivast ryhtyneet vastaavassa tilanteessa kirjailijoiksi. Monista on toki kirjoitettu kirjoja, mutta he eivät ole tehneet sitä itse, eikä kyse muutenkaan ole ollut romaaneista.

Heti kirjan ensimmäisellä sivulla tuntematon mies jää metron alle. Tuo tapahtuma saa monen mutkan kautta liitettyä kirjan päähenkilöt toisiinsa, joskin heidän kohtalonsa tuntuvat limittyvän toisiinsa jo muutenkin. Henkilöt ovat Roosa - parikymppinen kirjallisuudenopiskelija, Tapio - entinen ammattikoripalloilija ja nykyinen retku sekä Aki - tuleva penkkipunnerruksen maailmanennätysmies.

Metron alle jäänyt mies osoittautuu kirjailija Ville Siikalaksi, jonka esikuvana on toiminut Harri Sirola. Siikala on lyhyen uransa aikana ehtinyt kirjoittaa kolme kirjaa, joista yksi on myöskin nimeltään Unelmansieppaaja. Kirjan juoni kuvaillaan karkeasti, ja minusta se kuulosti varsin kiehtovalta.

Tapion osalta Pekkola on tietenkin voinut käyttää omia kokemuksiaan hyväksi, ja minusta olisikin ollut haaskausta jättää koripalloileva hahmo väliin. Akin hahmo puolestaan keikkuu uskottavuuden rajamailla penkkitulostensa osalta, mutta on kyllä kiinnostavaa luettavaa yhtä kaikki.

Minä pidän tällaisesta kirjoitustavasta, jossa kukin päähenkilö kertoo tarinaa omasta näkökulmastaan, samoin kuin palasten yhteenliittymisestä. Jälkimmäinen oli ehkä vähän turhankin korostettua, mutta en ainakaan vielä ole siihen kyllästynyt. Kertojanäänet eivät minusta juurikaan eronneet toisistaan. Se ei sinänsä ole häiritsevä seikka, mutta olisi kyllä ollut omiaan luomaan lisäarvoa.

Pekkola sai siepattua minun kiinnostukseni tekstillään, eikä hänellä ole kirjailijana mitään hävettävää. Pikemminkin ajattelen, että tämä oli vasta pelinavaus, eikä tule suinkaan jäämään ainokaiseksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti