keskiviikko 17. joulukuuta 2014

Jens Lapidus: VIP-huone

Jens Lapidus: VIP-huone
Suomennos: Jaana Nikula
Like 2014
Sivuja: 407

VIP-huone aloitti Jens Lapiduksen uuden sarjan. Aiemmasta Stockholm Noir -trilogiasta olen lukenut kaksi ensimmäistä osaa, joista jälkimmäisestä en kauheasti syttynyt. Ainakin äiti yritti -novellikokoelma sen sijaan oli pirteä tuttavuus, ja sen muiston pohjalta oli hyvä tarttua tähän.

Rikkaan perheen aikuinen, finanssialalla työskentelevä poika Philip Schale on kidnapattu. Poliisin toiminta ei ole vastaavissa sieppaustapauksissa ollut riittävän vakuuttavaa, ja siksi tapausta ryhdytään selvittämään yksityisin keinoin. Philipin isä tuntee huippujuristi Magnus Hasselin, joka ottaa asian hoitaakseen. Hän patistaa alaisensa Emelie Janssonin - kirjan päähenkilön - toimeen. Avuksi Emelie saa toisen päähenkilön, juuri vankilasta vapautuneen, kahdeksan vuoden tuomion tuomion istuneen Najdan "Teddy" Maksumicin. Mikäs siinä, mutta Hasselin toimisto on kylläkin erikoistunut liikejuridiikkaan ja se on Emelienkin laji, joten pikkuisen oudolta tuo valinta tuntuu, etenkin kun muistetaan, että Schalen perheellä ei ole pikkurahasta puutetta.

Niin tai näin, ainakin Teddy on päähenkilönä varsin kiinnostava. Hänellä on synkkä menneisyytensä, josta yrittää visusti pysytellä erossa. Emelie ei ole yhtä kiehtova, mutta arvatenkin hänestä tulee löytymään jatkossa uusia puolia.

Kirjan nimi viittaa niihin ihmisiin, jotka eivät kaupungin kuumimmassa yökerhossakaan voi alentua bailaamaan muiden joukossa, vaan joita varten täytyy olla erillinen VIP-huone. Tämä erityisyys ei millään muotoa rajoitu vain yöelämään, vaan kaikkeen muuhunkin. He ovat niitä ihmisiä, jotka kokevat olevansa liian tärkeitä ja arvokkaita, jotta heidän tarvitsisi myöskään alistua muiden sääntöihin. Sen myötä kirjan teemanakin on moraali, millaisia asioita nämä vip-henkilöt voivat pitää itselleen oikeutettuina ja millaisiin keinoihin voi turvautua sieppausta selvittäessään.

Kerronta etenee noiden kolmen - Philipin, Emelien ja Teddyn - vaiheita kuvaten, ja mukana on myös aivan erillinen takaumalanka, joka tietysti liittyy läheisesti kokonaiskuvaan. On mainittava, että Lapidus ei enää ole käyttänyt Stockholm Noir -sarjassa ollutta kaksoispistetyyliään, mikä olisikin ollut jo ärsyttävää. Kaksoispisteet: niitä ei enää ole luvassa.

Tämä on sikäli selkeä aloitus sarjalle, että päähenkilöt on vasta johdatettu kuvaan ja lukijan mielenkiinto herätetty. Tarina toimii hyvin itsessäänkin, ja juoni on sopivan yllätyksellinen. Odotan jatkoa mielenkiinnolla!

2 kommenttia:

  1. Kuulostaa hyvältä. Tämä jo odottelee lukulaitteessani, mutta ole ehtinyt aloittaa. Kaksoispisteiden liiallinen viljely kuulostaa todella ärsyttävältä. Mennee samaan kategoriaan kuin kolme pistettä, jonka liikakäytöstä en pidä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rahalla saa lukeneet ainakin tietävät, mistä tuossa kaksoispistejutussa on kyse. Se kävi rasittavaksi.

      Poista