tiistai 25. syyskuuta 2012

Blaine Harden: Leiri 14

Blaine Harden: Leiri 14 - Pako Pohjois-Koreasta 
Suomennos: Ruth Jakobson 
Gummerus 2012 (alkup. 2012) 
Sivuja: 192 
ISBN: 978-951-20-8794-5 

Shin Dong-hyuk syntyi pohjoiskorealaisella vankileirillä no. 14 vuonna 1982. Hänen vanhempansa olivat myös vankeja, ja avioliitto oli järjestetty leirillä palkintona. Leiri muodosti Shinille koko maailman: hän ei tiennyt edes muiden maiden olemassaolosta, saati että olisi tiennyt millaista niissä on. Kim-hallitsijoista kerrottujen urotöiden valossa on hieman erikoista, ettei hän tiennyt heistäkään mitään, eikä juuri muutenkaan leirin ulkopuolisesta maailmasta.

Leirillä syntyneitä lapsia kasvatettiin eri tavalla kuin ulkopuolelta tulleita, sillä heillä ei ollut mitään odotuksia minkään suhteen. Niinpä lapsista tehtiinkin ilmiantajia: heistä oli luonnollista kannella kavereidensa rötöksistä. Tunteettomuus oli muutenkin vertaansa vailla, sillä Shin ei muista senkään hetkauttaneen juuri ketään, kun opettaja hakkasi karttakepillä tytön henkihieveriin siitä syystä, että tämä oli varastanut jostain muutaman maissinjyvän.

Shinin omalla kohdalla tilanne huipentuu siihen, kun hän ilmiantaa oman äitinsä ja veljensä pakoyrityksen valmistelusta. Äiti on kuitenkin ollut Shinin lähin ihminen koko ikänsä, ja siksi onkin kuvaavaa, että hän on kirjaimellisesti valmis myymään vaikka äitinsä, vaikka palkinnoksi ei ole luvassa yhtään hopearahaa, saati sitten 30. Niin vain on opetettu tekemään.

Hopearahojen sijaan Shin joutuukin leirin sisällä olevaan vankilaan, jossa häntä kidutetaan. Äkkiseltään on vaikea keksiä enää alhaisempaa paikkaa, sillä vankila sijaitsi kaiken päälle vielä maan alla, ja selleissä oli valot päällä yötä päivää. Olla kidutettavana paikassa, jossa ei ole aikaa, ja josta vapautuminenkin tarkoittaisi joutumista vankileirille, jonka olemassaoloa maa ei edes tunnusta. Millä tavalla helvetti voisi olla pahempi?

Kertomus pakomatkasta on ihan kiinnostava, mutta kohtalaisen tylsä, koska kaikki tietävät jo, että se lopulta onnistui. Muutenkin sen kohdalla olisi kannattanut käyttää apuna romaanikirjailijaa, joka olisi osannut värittää kertomuksen jännittävämmäksi. Itse olisin kuitenkin mieluummin kuullut lisää leirin toiminnasta, sillä siitä ei muodostunut kunnollista yleiskuvaa.

Pohjois-Koreasta lukeminen on kerta toisensa jälkeen yhtä järkyttävää. On vaikea ymmärtää, miten maa voi pysyä pystyssä, mutta ilmeisesti se onkin keikkunut romahduksen partaalla jo useaan otteeseen. Pohjois-Korean asukkaita pidetään pimennossa muun maailman oloista ja tapahtumista, mutta muu maailma on (ainakin yleisellä tasolla) tietoinen siitä, mitä Pohjois-Koreassa tapahtuu. Siihen nähden on häpeällistä, että tilanteen annetaan jatkua. Ei minullakaan ole hyvää ehdotusta ratkaisuksi, mutta sen tiedän, ettei katseen kääntäminen pois ainakaan ole sellainen.

Tämä kirja ei ehkä anna hyvää kuvaa tavallisen pohjoiskorealaisen elämästä, mutta se antaa näytteen siitä, miten olemattomat ihmisoikeudet sadoillatuhansilla ihmisillä on jossain. Kaikki kauhistelevat saksalaisten keskitysleirejä, mutta nämä leirit ovat olemassa juuri tälläkin hetkellä.

Katso myös, mitä  Koira helvetistä, Tuulia, Susa ja Maija ovat kirjasta ajatelleet.

9 kommenttia:

  1. Minusta oli aika erikoista, miten tässä kirjassa kohdistettiin syyttävä sormi erityisesti Etelä-Korean kansalaisia kohtaan. Vähän kuin Pohjois-Korean tilanne olisi täysin heidän syytään, kun kaikilla ei ole halua tinkiä omasta hyvinvoinnistaan, mikä olisi varmaankin väistämätöntä mikäli Koreat yhdistyisivät.

    En minäkään tiedä mitä pitäisi tehdä ja kenen täytyisi pistää tapahtumaan, mutta naapurimaan kansalaisten syyllistäminen on väärä taktiikka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä etelä-korealaiset ovat jo turtuneet kertomuksiin pohjoisesta. Yksittäiset ihmiset eivät kuitenkaan voi asiaa auttaa, eikä helppoa ratkaisua varmaankaan ole, ainakaan sellaista jossa ei samalla suuri määrä ihmisiä saisi surmaansa.

      Poista
  2. Tuo on muuten kiinnostava pointti, miten kirjassa aika voimakkaasti tosiaan syyllistettiin juuri Etelä-Koreaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kai asian pitäisi Etelä-Koreaa kiinnostaakin, mutta selvästikään asia ei ole pelkästään heidän tahtonsa varassa. Sitäkin suuremmalla syyllä se syyllistäminen näyttää kummalliselta.

      Poista
  3. Oijoi... Tässä mielentilassa taidan jättä sinällään mielenkiintoisen oloisen teoksen väliin. Raskaan kirjan jälkeen tämä veisi minut jo aivan pohjamutiin. Pakko palata dekkarilinjalle, draama/tositarinat on mulle aivan liian ahdistava genre :)

    No oikeasti, tulen kyllä Leirin jossain vaiheessa lukemaan. Tärkeä teos.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen ehdottomasti tämän lukemista, mutta ajankohta kannattaa kyllä valita. Hyvää mieltä tästä ei saa.

      Poista
  4. (Olen taas valovuosia jäljessä blogimerkinnöissä, siksi kommenttini tulee näinkin myöhään.)

    Minulla tämä on lukulistalla ja koen tämän tärkeäksi kirjaksi juuri aiheen vuoksi. Juuri sen vuoksi, että nämä leirit ovat juuri nyt olemassa. Puhutaan, miksei kukaan estänyt Hitleriä aikeineen, mutta samaan syssyyn voisi kysyä, miksei kukaan estä tätä? (No, jokainen voi pohtia sitä omassa pääkopassaan.)

    Huh. Varmasti rankka kirja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on tärkeä kysymys: miksei näitä estetä? Se ei varmastikaan ole helppoa tai mukavaa, mutta ei myöskään ole kelvollinen peruste kääntää katsetta pois.

      Poista
  5. Jos et sattunut lukemaan, niin tämän BBC:n uutisen pohjana olevassa Yhdistyneiden kansakuntien Pohjois-Korean raportissa on kuvailtu yksityiskohteisesti leirien olosuhteita.

    http://www.bbc.com/news/world-asia-26223180

    Raportti:

    http://news.bbc.co.uk/2/shared/bsp/hi/pdfs/17_02_14_nkorea_unreport.pdf

    VastaaPoista