maanantai 15. elokuuta 2011

Makoisa tunnustus!

Sain Hreathemukselta tämän tunnustuksen, joka on viime päivinä myllertänyt läpi koko suomalaisten kirjablogien kentän. Pidemmittä puheitta asiaan:

Lempiväri: Jonkinlainen punainen se on. Ennemmin noita tummia sävyjä mitä taustaltakin löytyy kuin mitään pinkkiä. Lempiväri ei tarkoita sitä, että suosisin vaikkapa pukeutumisessani tai poliittisena värinä punaista, vaan se miellyttää silmää.

Lempiruoka: Tätä kysymystä pidän täysin kohtuuttomana. Ei ole mahdollista nimetä yhtä ruokaa yli muiden, vaan se on tietenkin ajan ja myös paikan mukaan muuttuva funktio. Yleensä se funktio suosii juustoja eri muodoissaan samoin kuin majoneesia. Kummassakaan tapauksessa 'kevyt' ei kuulu sen funktion arvojoukkoon.

Minne haluaisin matkustaa juuri nyt? Jos minun pitäisi ihan oikeasti matkustaa jonnekin juuri nyt, niin valitsisin jonkun suht. lähellä olevan kohteen, koska en tykkää istua pitkiä aikoja paikallani lentsikassa tai autossakaan. Etenkin lentokoneet on suunniteltu aika pienikokoisille matkustajille, ja jo minunkin kokoisellani alkaa olla tukalaa kun jalkoja ei voi pitää kuin kahdessa asennossa, jotka eivät juurikaan eroa toisistaan.

Koska minun ei tämän tunnustuksen kirvoittamana tarvitse oikeasti matkustaa minnekään, niin vastaankin jonkin kaukaisen kohteen. Minä haluaisin matkustaa Etelämantereelle juuri nyt. Ei tarvitsisi patikoida viimassa ja pakkasessa ja pimeässä minnekään, vaan ihan sellainen Etelämantereen turistikierros riittäisi, jossa katsottaisiin pikapuolisesti kiinnostavia nähtävyyksiä, kierrettäisiin mahdolliset kirkot tuhansien kilometrien päästä ja piipahdettaisiin paikallisessa kirjastossa. Jossain siellä on nimittäin ihan pakko olla myös kirjasto, jollain tutkimusasemalla tai jotain.

Suhtaudun penseästi ketjukirjeisiin enkä yleensä haluaisi välittää näitä juttuja eteenpäin, mutta tällä kertaa uteliaisuus vei voiton: lähetän siis haasteen eteenpäin Jannelle.

5 kommenttia:

  1. Kevytjuustot ovat kyllä rikos ihmiskuntaa vastaan!

    VastaaPoista
  2. 'ajan ja paikan mukaan muuttuva funktio' - loistavasti kiteytetty! :-P

    VastaaPoista
  3. Kerran, vuosia sitten, kun lääkäri oli kieltänyt mieheltä rasvaisen ruoan, meille ostettiin juustoa, jossa oli 6% rasvaa. Se oli kamalaa! Muistutti koostumukseltaan ja luultavasti maultaankin pyyhekumia.

    VastaaPoista
  4. Ajatukselle kevytjuustoista yökitään täälläkin.

    Etelämantereen turistikierros, hih, sellaista odotellessa, se voisi kyllä olla aika kokemus :).

    VastaaPoista
  5. Uskaltaako joku tunnustaa tykkäävänsä niistä kumijuustoista (tai tietääkö edes jonkun joka on uskaltanut)? Vai onko kyse vain itsepetoksesta? "Se ostettiin juusto-osastolta, pakkauksessa lukee 'juusto', sen ulkonäkö tuo mieleen juuston. Nyt suljen silmäni ja kuvittelen syöväni juustoa..."

    VastaaPoista