torstai 3. helmikuuta 2011

Sami Parkkinen: Punainen pyörre

Sami Parkkinen: Punainen pyörre
Gummerus 2011, 303 sivua.

Scifi ei kuulu minun lukemistooni. Pyrkimyksenäni on olla laaja-alainen, ja sen vuoksi tulin valinneeksi tämän kirjan Gummeruksen uutuusluettelosta, vaikka olinkin tietoinen että tulisin liikkumaan tuntemattomalla maalla. Kyseessä ei ole aivan ensikosketukseni kyseiseen kirjallisuudenlajiin. Mielessäni on mm. Fred Hoylen Musta pilvi, jonka luin joskus 90-luvun alkupuoliskolla ja pidin kovasti.

Punainen pyörre sijoittuu lähitulevaisuuteen, suunnilleen kymmenen vuoden päähän. Tapahtumapaikkana on Suomi ja Perhossa sijaitseva varuskunta sekä teollisuusalue. Se antaakin heti ensimmäisen aiheen kritiikille: kymmenen vuotta on aivan liian lyhyt aika pystyttää ja autioittaa jättimäisiä teollisuusalueita jossain suomalaisella maaseudulla. Epätarkkuudet tällaisissa seikoissa häiritsevät minua kovasti, sillä ne kertovat suoraan ettei asetelmaa ole harkittu riittävän tarkasti.

Päähenkilö Carl-Johan Hakala on suorittanut asevelvollisuuttaan kyseisessä varuskunnassa saaden täysin poikkeuksellisen koulutuksen; siihen on kuulunut ainoastaan yhden teknisen vimpaimen operointia. Mitään tietoa vimpainen tarkoituksesta tai toiminnasta ei kerrota, mutta käyttö on opittava läpikotaisin. Taidoille tulee käyttöä yllättäen, kun eversti Glickstein on kuolemaisillaan ja CJ:tä pyydetään soveltamaan taitojaan mieheen. Ja sitten lähdetäänkin lopun kirjaa jatkuvalle pakomatkalle.

Sanon suoraan, ettei kirja minua juuri sytyttänyt, eikä saanut herätettyä uutta paloa scifiä kohtaan. Minusta kirjan scifiosuus tuntuu itsetarkoitukselliselta. Aivan kuin kirjailija olisi päättänyt ehdoin tahdoin kirjoittaa scifikirjan, ja saanut sitä kautta helppoja oikoteitä joihinkin juonikuvioihin, joiden laatiminen muuten olisi työläämpää. Esimerkiksi ihmisiä saadaan motivoitua tekemään "mitä tahansa" sen varjolla, että muuten joku säätää kaukosäätimellä heidän sydämentahdistimensa epäkuntoon ja aiheuttaa sydänkohtauksen. Aika laimeaa. Itsestäänselvää. Ehkä mielikuvitusta olisi voinut käyttää hieman enemmän ja saada sama motivointi ilman mitään kaukosäätöjä.

Minusta scifin käyttöön pitäisi olla jokin syy. Kirjassa voidaan esimerkiksi esittää jokin tietty yhteiskuntamalli tai tulevaisuudenvisio, joka ottaa kantaa nykyajan ilmiöihin. Tästä kirjasta en löytänyt mitään sellaista. En jaksa alkaa pohtia tarkemmin, olisiko koko kirjan voinut sijoittaa nykyaikaan niin ajallisesti kuin tekniikankin puolesta. Todennäköisesti, ainakin menetykset olisivat jääneet pieniksi.

Edellä kuvaillun lisäksi en pidä myöskään kirjailijan kerrontatavasta. Kirja on jaettu neljään osaan ja 22 kappaleeseen, joista kukin on vielä pilkottu useampaan pätkään. Jakoperusteet jäivät minulle hämärän peittoon. Lukemista ne kyllä rytmittävät, mutta sitä varten ei tarvittaisi kolmiportaista jakoa. Tarinassa esiintyy melko paljon ihmisiä, joista monien rooli jäi minulle epäselväksi. Mm. komisario Leena Suikkanen vaikuttaa kovin irralliselta hahmolta tapahtumiin nähden: hän tutkii ja tarkkailee asioita, mutta ei lopulta näytä vaikuttavan yhtään mihinkään. Ollakseen niin vähäpätöisessä osassa on häneen uhrattu kovin suuri sivumäärä.

Ehkä en jatka enempää, kantani varmaankin tuli jo selväksi. Minua ennen tämän ehti arvostelemaan Marjis, hän on käsittääkseni huomattavasti kokeneempi tällä kirjallisuuden alalla, joten kannattaa vilkaista hänenkin arvionsa.

5 kommenttia:

  1. Olipa mielenkiintosita lukea arviosi, kun se oli niin erialinen kuin omani. :) Minä ajattelin, että nimenomaan se tieteen ja uskonnon yhdistäminen oli tämän kirjan juttu. Lisäksi siinä oli joitain ajatuksia kohtalonuskosta, mutta se jäi kyllä hieman epäselväksi.

    VastaaPoista
  2. Tieteen ja uskonnon yhdistäminen olisi ollut ihan hyvä ajatus, jos ei se olisi jäänyt noin puolitiehen. Totta puhuakseni en olisi koko asiaa itse edes hoksannut, jollet olisi siitä maininnut. Ilmeisesti olisin tarvinnut paljon lisää rautalankaa :)

    VastaaPoista
  3. Minäkään en ole mikään scifin tuntija, enkä tätäkään kirjaa ole lukenut. Arviotasi oli kuitenkin mukavaa ja mielenkiintoista lukea, koska pureskelet aika tehokkaasti kirjan osiin: miksi jokin asia mielestäsi toimii ja miksi ei toimi. Joten ainakin tätä sinun tekstiäsi oli mukava lukea. :)

    VastaaPoista
  4. Joutuessani tuntemattomalle alueelle ei oikein ole vaihtoehtoja. Voi sanoa vain tylsästi "tykkäsin" tai "en tykännyt", tai yrittää vähän perustellakin kantaansa. Arvostelustani huomaisi varmaankin helposti sen, etten ole scifin lukija vaikken sitä erikseen mainitsisikaan :)

    VastaaPoista
  5. Mun mielestä on tosi mahtavaa, että ihmiset välillä hyppäävät ihan tuntemattomille alueille. Joskus tekee löytöjä mutta usein ei. :D Mutta niistäkin voi tulla kiinnostavia arvioita silti. :)

    VastaaPoista