Pentti O. Haikonen: Tietoisuus, tekoäly ja robotit
Art House 2017
Sivuja: 295
Tekoäly on kiinnostava aihe, ja erityisesti se on sitä silloin, kun sitä tarkastellaan tietoisuuden näkökulmasta. Tekoälystä puhuttaessa nousee usein esiin se, miten tietokoneet nykyään pelaavat shakkia paremmin kuin parhaatkaan suurmestarit. Olen itsekin jonkin verran perehtynyt tuohon alaan, ja ikioma shakkiohjelmani pelasikin aikanaan verkossa eräällä palvelimella joitain tuhansia pelejä. Tavoitteenani oli tehdä ohjelmasta itseäni parempi pelaaja, ja kun se oli täyttynyt, ei kiinnostukseni jaksanut kantaa paljonkaan pidemmälle, vaan siirryin seuraavaan aiheeseen.
Ohjelmaa kirjoittaessani minulle ei tullut hetkeksikään mieleeni, että siinä olisi jonkinlaista älykkyyttä. Perinteiset shakkiohjelmat ovat puhtaita laskukoneita: yksinkertaistetusti voisi sanoa, että ne vain laskevat kummalle jää enemmän nappuloita kaikkien mahdollisten yhdistelmien jälkeen. Tuo on vahva yksinkertaistus, mutta loppujen lopuksi on yllättävää, miten hyvin ohjelma voikaan pelata hyvinkin vähäisellä oikeasti shakkiin liittyvällä tiedolla.
Tähän kirjaan nämä shakkia pelaavat automaatit liittyvät vain etäisesti, sillä kirjoittaja lähestyy aihetta ihan oikean älykkyyden kannalta. Siis sellaisen älykkyyden, johon liittyy myös tietoisuus. Tietoisuus sinänsä on mitä kiehtovin aihe: mitä se lopulta oikein on? Tuohon kysymykseen on yritetty vastata kautta aikojen, mutta tulokset ovat olleet laihanlaisia. Kirjoittaja esittää asiaan oman näkemyksensä, ja se on kieltämättä paras, joka on minulle vastaan tullut.
Ennen kuin päästään "itse asiaan", on kirjassa kohtalaisen pitkä ihmisen kognitiota käsittelevä osuus. Minusta alkoi jo hetken aikaa tuntua, ettei tässä päästä varsinaiseen aiheeseen lainkaan, mutta myöhemmin kävi ilmi, että tämä laaja johdanto oli todella tarpeen. Yleensä taitaa nimittäin olla niin, että ihmisen älykkyyttä ja tietoisuutta ajatellaan hyvin rajoittuneesti ja jopa väärin, ja siksi on hyvä muistuttaa näistä monista piirteistä. Esimerkiksi näkö: oma arkipäiväinen, pikainen ajatukseni on, että silmäthän välittävät tietoa ympäristöstä tarkan maisemavalokuvan tavoin. Asiahan ei ole lainkaan näin, sillä maisemavalokuva on yhtä terävä joka ikisestä kohdastaan. Näkö puolestaan on terävä vain pieneltä alueelta kerrallaan, ja aivot osaavat piilottaa ne tunnetut sokeat pisteetkin kokonaan. Hieman vastaavan kaltaisia ilmiöitä on vaikka kuinka paljon, ja ne kaikki liittyvät siihen, että jos haluttaisiin tehdä ihmisen kaltainen kone, ne olisi otettava huomioon.
Välihuomautuksena sanottakoon, ettei todella ihmisen kaltaista konetta todennäköisesti ikinä tulla tekemään. Jos joku tekee tietoisen koneen, niin miksi ihmeessä hän tekisi siitä esim. laskukyvyttömän? Miksi ihmeessä siihen ei yksin tein integroitaisi halpaa prosessoria, jonka avulla se selviäisi niin laskutoimituksista kuin vaikkapa pienistä ohjelmointitehtävistäkin välittömästi. Jokainen voi itse ajatella, miten erilainen maailma olisikaan, jos meillä kaikilla olisi pieni mikroprosessori aivojemme käytettävissä koko ajan. Tietoja ei tarvitsisi ikinä naputella exceliin, koska osaisimme itse laskea kaiken tarvittavan noin vain; nopeammin kuin oikeastaan tajuaisimmekaan. Mahdollisuudet olisivat todella huimia, ja koneen kannalta siihen vaadittaisiin jotain suorastaan triviaalia.
Toinen seikka, joka puhuu ihmisen kaltaisen koneen rakentamista vastaan on oppimiskyky. Aivot ovat jotain massiivisen neuroverkon kaltaista, ja silti niiltä kuluu yleensä vuosia, ennen kuin ne oppivat suoriutumaan edes yksinkertaisista laskutoimituksista. Vaatisi melkoista kärsivällisyyttä kehitystiimiltä odottaa niin pitkään. Todennäköisesti kone ei siis olisikaan kovin ihmismäinen, vaan ainakin oppimiskyvyn tulisi olla huimasti suurempi.
Kirjoittaja kertoo myös omista tutkimuksistaan ja kehittämästään robotista XCR-1, jolla on hämmästyttäviä kykyjä siihen nähden, miten pienellä "aivokapasiteetilla" se toimii. Olisi todella kiinnostavaa nähdä, mitä siitä voisikaan tulla, jos kapasiteetti olisi edes murto-osa nykyisten tietokoneiden suorituskyvystä, sikäli kun niitä voi edes verrata keskenään.
Tämä on huimaavan kiinnostava kirja. En aio paljastaa sitä, mikä onkaan kirjoittajan näkemys tietoisuuden salaisuudesta, vaan kannustan kiinnostuneita ottamaan siitä itse selvää. Kirjassa oli monia aiheita, joita on käsitelty toisaalla paljon syvemmin. Sen sijaan yksien kansien väliin ei tällaista kattausta ole minulle aiemmin vastaan tullut, kenties siksi että luen lähes yksinomaan suomenkielistä kirjallisuutta. Haikonen todella tietää mistä kirjoittaa, se on ilmeistä.
Blogini vuoden paras tietokirja on hyvin todennäköisesti löytynyt. Ainakin rima on nostettu todella korkealle!
