perjantai 20. huhtikuuta 2018

Jens Lapidus: Sthlm delete

Jens Lapidus: Sthlm delete
Suomennos: Jaana Nikula ja Petri Stenman
Like 2015
Sivuja: 440

Tämä kirja on jatkoa VIP-huoneelle, joka aloitti kirjasarjan. En enää jaksanut muistaa edellisen kirjan tapahtumia, ainoastaan päähenkilöiden nimet olivat tuttuja. Se ei ole hyvä asia, sillä tavallaan henkilöt lähtivät uudelleen melkein nollasta liikkeelle, eikä lukukokemuksesta tullut aivan sellainen kuin olisi pitänyt.

Kaksi päähenkilöä ovat edelleen samoja: Emelie Jansson ja Teddy Maksumic. Emelie - liikejuristi - on nimetty puolustusasianajajaksi murhatapaukseen, ja Teddy toimii tutkijana. Murhajuttu kylläkin ohjaa päähenkilöiden edesottamuksia, mutta sen selvittäminen tuntuu hieman sivuseikalta. Tärkeämpiä ovat menneisyyden tapahtumat, jotka ovat murhaan johtaneet.

Kolmas päähenkilö on Teddyn sisarenpoika Nikola Maksumic. Hän vapautuu ensimmäiseltä vankilatuomioltaan, ja on saman tien taas rikollispuuhissa mukana. Teini ei pärjää omillaan, vaan tarvitsee enonsa apua.

Takaumajaksot ovat kiinnostavia. Niissä asianomainen kertoo rahanpesuun, veronkiertoon ym. talousrikollisuuteen liittyvistä toimistaan. Pahoihin vaikeuksiin hän joutuu kuitenkin aivan muista syistä, jotka eivät kokonaisuudessaan edes selviä kirjan aikana.

Kyllähän tämä kirja jatkaa edellisen aloittamaa sarjaa, mutta selkeästi on kyse välityöstä. Omalla kohdallani edellisen osan lukemisesta oli tosiaan kulunut jo liian kauan aikaa, ja sen myötä sain maistiaisen siitä, miten hyvin tämä toimisi omillaan: ei kauhean hyvin.

Sikäli tällaisista kirjoista on melko turha kertoa erikseen. Olisi toimivampaa kertoa samalla kertaa koko sarjasta.

Joka tapauksessa mielenkiintoni heräsi, ja aion lukea aikanaan myös trilogian viimeisenkin osan, joka kuvauksen perusteella näyttää paikkaavan niitä juonen piirteitä, joita jäin kaipaamaan.

1 kommentti:

  1. Ok, kiitos kommenteista. Minäkin olen lukenut tuon ensimmäisen kirjan, josta tykkäsin. Ehkä tartun tähän toiseenkin.

    VastaaPoista