Marko Hautala: Itsevalaisevat

Marko Hautala: Itsevalaisevat
Tammi 2008
Sivuja: 239

Tämän kirjan kansikuva on mielestäni aivan yliveto. Hautalan Kuokkamummo on jäänyt mieleeni varsin positiivisena kokemuksena, ja kun nyt päätin lukea häneltä jotain lisää, oli juuri tämä hieno kansi se ratkaiseva tekijä, jonka perusteella valitsin juuri tämän. Ei siis kannata väheksyä kannen merkitystä. Kirjoja on tarjolla niin valtava määrä, että tekijät jotka lopulta vaikuttavat siihen mikä päätyy luettavaksi, voivat olla hyvinkin pieniä.

Tietääkseni tämä on luokiteltu spefiksi ja kauhuksi. Spefiä: joo, kauhua: korkeintaan ehkä. Juonen ytimessä on nuorten harjoittama erikoinen kalakultti, jonka yksi kiusattu nuori sattui keksimään. Minulle ei missään vaiheessa kunnolla auennut kultin pyrkimys, mutta se ei oikeastaan häirinnyt lainkaan. Pelottavinta kirjassa olikin nimenomaan se, miten nuoret tunsivat olevansa erilaisia kuin aikuiset, eivätkä aikuiset voi ymmärtää heitä siksi, koska he ovat aikuisia. Koska minäkin olen (ainakin joidenkin väitteiden mukaan) aikuinen, en voisi tätä kulttia käsittää vaikka se selitettäisiin paremminkin.

Kirjassa on useita päähenkilöitä. Heistä ensimmäinen on Elias Rosvik, jonka teini-ikäinen tytär Iiris katoaa yllättäen. Katoaminen tietysti liittyy mainittuun kalakulttiin. Elias on oikeastaan päähenkilönä vain kirjan ensimmäisessä osassa. Seuraavassa osassa päähenkilö on vaihtunut, ja tapahtumia kuvataan hänen näkökulmastaan, ja samalla tietysti tuodaan kokonaisuuteen jotain uutta. Yhteensä päähenkilöitä on puolisen tusinaa. Minusta tämä tapa toimii oikein hyvin, ainakin tässä kirjassa.

Kauhuna tämä ei minusta juurikaan toimi, mutta jotain puoleensavetävää Hautalan tekstissä tuntuu olevan, enkä osaa eritellä mitä, vaikka olen ehtinyt kirjaa jo jonkin aikaa sulatella. Kalakultti sinänsä ei minusta ole edes kiinnostava. Ehkä tämä vetoaakin enemmän teini-ikäisten nuorten vanhempiin: ketäpä ei pelottaisi ajatus siitä, että voisi menettää lapsensa tällaiselle kultille? Sellaiset uhat ovat kaikkein pahimpia, joille ei voi tehdä mitään, ainakaan enää sitten kun on jo myöhäistä.

Ennustan, että Hautalan nimi tulee näkymään tässä blogissa vielä tämänkin jälkeen.