sunnuntai 8. marraskuuta 2015

Andy Weir: Yksin Marsissa

Andy Weir: Yksin Marsissa
Suomennos: Kaj Lipponen
Into 2015, alkup. 2011
Sivuja: 387

Scifi on ollut melko harvinaista herkkua tässä blogissa, mutta tämänkertaisessa kirjassa oli jotain niin kiinnostavaa, etten joutunut epäröimään siitä kuultuani.

Tapahtuma-aika on aivan lähitulevaisuudessa, eikä teknologista kehitystä ole tapahtunut kuin sen verran, että ihmiskunta on saanut lähetettyä tutkimusretkikunnan Marsin kamaralle. Siellä ryhmä joutuu niin ankaran hiekkamyrskyn kouriin, että heidän on pakko keskeyttää retki ja palattava pikaisesti kiertoradalla odottavalle Hermes-alukselle. Pahaksi onneksi yksi ryhmän jäsenistä, Mark Watney, loukkaantuu ja myrsky vie hänet mennessään jonnekin, mistä ryhmä ei häntä kykene löytämään. Hänen avaruuspukunsakin on hajonnut, joten peli näyttää niin selvältä, että ryhmä joutuu jättämään hänet taakseen.

Kuten kirjan nimestäkin voi arvata, Mark selviää kuitenkin hengissä ja huomaa olevansa yksin Marsissa tutkimusasemalla, ilman mahdollisuutta kommunikoida kenellekään. Eikä kukaan sitä yrittäisikään, sillä hänen luullaan kuolleen. Mark ei kuitenkaan luovuta, vaan alkaa selvittää tilannetta ja mahdollisuuksiaan selvitä hengissä. Aluksi tilanne tietysti vaikuttaa täysin toivottomalta, mutta lannistumatta ja vähän kerrallaan hän selvittää ongelmia keksien yhä uusia keinoja päästä eteenpäin.

Mark on koulutukseltaan botanisti ja insinööri, ja molemmat osaamisalat osoittautuvat hänelle elintärkeiksi. Etenkin insinöörintaitoja tarvitaan, sillä hän joutuu keksimään, purkamaan, kokoamaan, korjaamaan, virittämään ja suunnittelemaan niin monenlaisia juttuja, että itse MacGyverkin kalpenisi, ellei sitten sattuisi toteamaan oikean ihmemiehen selviävän pelkällä linkkuveitsellä ja paperiliittimellä. Joka tapauksessa Mark osoittaa kouriintuntuvalla tavalla, että Marsiin haaksirikkoutuneen kannatti olla hereillä koulussa ihan kaikilla tunneilla, ehkä pakkoruotsia lukuun ottamatta.

Minut tämä kirja sai pidettyä tiukasti otteessaan monena iltana peräkkäin, kun oli vaikea päästä nukkumaan ennen kuin oli saanut luettua, miten Mark selviää eteen sattuneesta uudesta ongelmasta, vai selviääkö lainkaan.

Erityisen ilahduttava piirre oli se, että lähestulkoon kaikki kirjassa kerrottu vaikutti uskottavalta. Niin tiedettä kuin tekniikkaakaan ei ollut tarvinnut venyttää uusiin sfääreihin, vaan kaikki kuulosti sellaiselta, mikä voisi onnistua nytkin, jos vain halua ja erityisesti resursseja olisi käytössä. Kun sanoin 'lähestulkoon', niin alun hiekkamyrsky minua jäi mietityttämään. Marsin ilmakehä on kovin ohut, ja ilmeisesti onkin niin, ettei kuvatunlainen myrsky olisi mahdollinen, ainakaan kirjassa mainituilla tuulennopeuksilla. Tuo on kuitenkin vain pieni detalji, ja annettakoon se anteeksi. Tarinassa ei ole oleellista se, miten Mark on tilanteeseensa joutunut vaan se, miten hän pyrkii siitä selviytymään.

Allekirjoitan täysin kansikuvassa mainitun Wall Street Journalin lainauksen. Omalla sarallaan tämä on aivan huikea tarina, kaikkien haaksirikkoutumiskertomusten äiti!

2 kommenttia:

  1. Tämä on minusta melkeinpä täydellinen kirja, jos kaipaa jotain menevää ja hauskaa, mutta myös kutkuttavan jännittävää tarinaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen samaa mieltä, vaikea tästä on pistää paremmaksi.

      Poista