perjantai 25. syyskuuta 2015

Kari Hotakainen: Henkireikä

Kari Hotakainen: Henkireikä
Siltala 2015
Sivuja: 200

Kari Hotakainen ei esittelyjä kaipaa. Minulle hän on kirjailija, joka ei halua kirjoittaa samaa kirjaa montaa kertaa. Jos yhtä kirjaa pitää onnistuneena, niin on turha odottaa, että seuraava seuraisi samaa kaavaa ja olisi samanlainen muussa kuin siinä mielessä, että sekin on hyvä.

Nyt Hotakainen on kirjoittanut rikosromaanin. Jos hän ei halua toistaa itseään, niin ei myöskään yhtä uutta salapoliisitarinaa, joka on jo tehty ties kuinka monta kertaa. Onko mahdollista keksiä noin kuluneeseen lajiin jotain uutta? Kyllä on, ja Hotakainen tekee sen juuri omalla tyylillään.

Rikoskirjallisuus nojaa yleensä niin paljon juonensa varaan, ettei siitä voi kertoa juuri mitään pilaamatta samalla lukunautintoa. Henkireikä eroaa massasta tässäkin, sillä voisi melkeinpä sanoa, että tässä juoni on sivuseikka ja tärkeintä on se, miten se on kirjoitettu. En tarjoa näytteeksi lainausta, sillä tämä kuuluu lukea kokonaan.

Olen kuullut maininnan, että joku kriitikko olisi arvellut Henkireikää välityöksi. Ei tämä kyllä kirjailijan pääteos ole, mutta välityö kuulostaa tarpeettoman vähättelevältä. Juoni on melko vaatimaton, mutta täytyy tosiaan pitää mielessä, että tämän kohdalla se ei olekaan pääasia. Myöskään rikoksen ratkaiseminen ei ole, vaikka lukija jännittääkin loppuun asti sitä, millaisen tien tekijät tulevat lopulta valitsemaan. Samalla kukin voi itse pohtia omia valintojaan: mitä lukija odottaa tapahtuvan ja heijastaako se sitä, mitä hän itse olisi vastaavassa tilanteessa tehnyt. Saako rikollinen osaksi ymmärtämystä? Vaikuttaako se valintojen tuomittavuuteen?

Yllä olevien kysymysten herääminen on aina merkki hyvästä kirjasta. Välityö tai ei, sillä niin väliä. Vaikka kirjoittaja onkin Hotakainen ja toive siksi melkoisen turha, en malta olla sanomatta: "lisää tätä!"

1 kommentti:

  1. Kyllä, lisää tätä, aina yhtä luotettavaa Hotakaista. Yhtä lakoonisesti voisi todeta, että: Tykkään!

    VastaaPoista