keskiviikko 10. kesäkuuta 2015

Martin Rees: Ennen alkua

Martin Rees: Ennen alkua - oma maailmankaikkeutemme ja muut
Suomennos: Hannu Karttunen
Ursa 2000, alkup. 1997
Sivuja: 284

Joskus Esko Valtaojan kirjoja lukiessani olen miettinyt, miltä ne voisivat näyttää, jos hän keskittyisi pelkästään asiaan ilman mitään sivujuonteita. Rehellisyyden nimissä on sama sanottava myös Kari Enqvististä, mutta hänen kohdallaan rönsyily ei ole yhtä silmiinpistävää. Vastaus pohdintaani tuli tässä kirjassa, jonka juuri Valtaoja tuli maininneeksi omassa Kosmoksen siruja -kirjassaan.

Kirjoittaja Martin Rees on Kuninkaallinen tähtitieteilijä - Astronomer royal, ja varmasti paljon muutakin. Valtaojan mukaan hän on myös hyvin keskeinen hahmo tiedeyhteisössä, joten meriittien pitäisi riittää kirjoittamaan myös populaarista kosmologiasta. Ja niinhän ne näyttävät riittävänkin.

Minun mittapuullani Rees lyö laudalta kaksi edellä mainittua herraa, mitä ei ole syytä vähätellä. Hän tosiaan malttaa pysytellä tiukasti asiassa. Se on tässä yhteydessä hyvä asia, sillä tekstiä on ihan riittämiin ilman harhailujakin. On mielenkiintoista huomata, miten monta kertaa jaksankaan lukea tavallaan samasta asiasta yhä uudestaan ilman että alkaisi tuntua pitkästyttävältä tai siltä, että johan tämä on tullut käsitellyksi. Kyse on vaikeasti ymmärrettävistä asioista, ja jälleen kerran tunnen kuvan aiempaa kirkkaammaksi.

Reesin lähestymistapa on hyvin järjestelmällinen ja johdonmukaisesti etenevä. Sivujuonteiden puuttuminen tekee tästä myös hieman oppikirjamaisen ja samalla kohtalaisen raskaan luettavan, mutta tietomäärä sivua kohti on myös korkea.

Samat ennakkotietovaatimukset, jotka olen ainakin Enqvistin yhteydessä maininnut, pätevät tässäkin. Suosittelen lämpimästi ainakin niille, joiden mielestä Valtaojalla on tapana harhailla tarpeettoman kauas.

Erityinen kiitos on esitettävä kirjan suomentajalle Hannu Karttuselle, jonka jälki on huomattavan sujuvaa. En tullut kertaakaan ajatelleeksi, että tätä ei alun perin olekaan kirjoitettu suomeksi.

2 kommenttia:

  1. Kiva saada vinkkejä tietokirjallisuudestakin! Olen aikaisemmin lukenut Hawkinia, mutta minusta hän on muuttunut jotenkin liian kuuluisuuden perässä juoksijaksi, kiva löytää uusia nimiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämähän ei ole aivan tuore kirja, mikä kyllä näkyy jos vertaa vaikkapa Enqvistin uusimpaan, mutta sen ei pidä antaa häiritä.

      Poista