Henriikka Rönkkönen: Mielikuvituspoikaystävä

Henriikka Rönkkönen: Mielikuvituspoikaystävä ja muita sinkkuelämän perusasioita
Atena 2016
Sivuja: 200

En oikeastaan edes tiedä, miksi tulin valinneeksi tämän kirjan. Luultavasti syynä oli viime kädessä se, että luvassa piti olla ronskia tekstiä sinkkuelämästä ja seksistä. Kaikkiahan nyt sellainen kiinnostaa.

Kyllähän kirja lupauksensa piti: teksti on ronskia ja seksiä on ihan riittävästi. Lukijana taisin vain mennä vipuun: ronski teksti ja seksi eivät riitä sisällöksi, jos ei kyse ole silkasta pornosta, ja tässähän ei ole. Vaikka tekstissä ei ole tarvinnut ryhtyä kiertelemään mitään häveliäisyyssyistä, on sisällössä kuitenkin seksiä tärkeämpänä se sinkkuelämä. Varatut ajattelevat sinkkuelämää auvoisena vapaan seksin ihmemaana, mutta unohtavat aivan liian helposti yksinäisyyden ja mahdollisen paineenkin pysyvän parisuhteen löytämiseksi.

Juuri siitä tässäkin on kyse: kirjoittaja haluaa löytää sen oikean, eikä oikein millään muulla ole kunnolla väliä niin kauan kun hän on yksinään. On toisaalta huvittavaa lukea siitä, miten kirjoittaja pohtii yhden yön säädön jälkeen, montako päivää hänen kuuluu odottaa miehen yhteydenottoa, ennen kuin voi itse soittaa. Toisaalta kuitenkin taustalla on koko ajan toive ja ajatus siitä, voisiko hänessä sittenkin olla aviomiesainesta. Miltä tuntuisi esitellä hänet vanhemmilleen, ja mikä olisikaan osuvin häämatkakohde juuri hänen kanssaan.

Vaikka luinkin tämän oikein mielelläni, en voinut välttyä tunteelta, että tämä on kuitenkin kirjoitettu jotakuta muuta ajatellen. Arvelen, että miesten on vaikea samaistua tähän, vaikka olisivatkin sinkkuja, siksi vahvasti naisellinen näkökulma korostuu. Vakaassa parisuhteessa elävät tietysti löytävät tästä sellaisen "onneksi minun ei tarvitse murehtia tuollaista" -elementin. Tärkeimpänä kohteena ajattelen joka tapauksessa olevan sinkkunaisten.

Olisi kiinnostavaa, jos joku mies tekisi tästä version omasta näkökulmastaan. Luulen, että se näyttäisi ihan erilaiselta.

Roope Lipasti: Viimeiset polttarit

Roope Lipasti: Viimeiset polttarit
Atena 2016
Sivuja: 236

Miesporukka kokoontuu viettämään yhden jäsenensä polttareita kymmenettä kertaa. Täh? Tuo sama ihmettelevä huudahdus tulee mieleen useammankin kerran tätä kirjaa lukiessa, joten se ei voi olla sattumaa. Mukana on siis muitakin yksityiskohtia, jotka jättävät aluksi lukijan ymmälleen, mutta selitys tarjotaan ennen pitkää.

Miehet ovat tuttuja keskenään ties kuinka monen vuoden ajalta, mutta elämäntilanteet ovat kovin erilaisia. Ammatilliset ja koulutukselliset erot ovat itsestään selviä, mutta yhtä lailla eroa on luonteissa, varakkuuksissa ja perhe-elämän tilanteissakin. Vuosien aikana on ehtinyt tapahtua paljon, ja se kaikki on jättänyt jälkensä miesten väleihin, joten kaikenlaisia jännitteitä kulkee ristiin rastiin.

Näyttämön ollessa tällainen on huumoria luvassa, hieman samaan tapaan kuin Rajanaapurissa, mutta tässä kirjassa se on kuitenkin pienemmässä roolissa, selkeästi sivuosassa. Tärkein rooli on ilman muuta miesten keskinäisellä suhteella ja tapahtuman kuvauksella. Yksi polttarien osallistuja onkin kirjailija, joka aikoo käyttää tilaisuutta materiaalina tulevalle kirjalleen. Tämä yksityiskohta tuo väistämättä mieleen sen, onko Lipasti itsekin kenties toiminut samansuuntaisesti, eli onko kirjalla jopa jonkinlaista todellisuuspohjaa? Valtavan kiinnostava tuo kysymys ei silti ole, eikä mielestäni lisää tai vähennä kirjan arvoa miksikään, oli vastaus mikä hyvänsä.

Vaikka nimenä onkin viimeiset polttarit, on kyse enemmän ihan tavallisesta - joskin vuosittaisesta - mökkiviikonlopusta, johon ei edes ole yhdistetty talkootyötä. Lukija voi hyvin kuvitella, miten ryhmän dynamiikka on ehtinyt muuttua vuosien varrella: alkuaikoina ollaan oltu kuolemattomia ja hölmöilty keskenään kuka mitäkin, mutta elämäntilanteiden muututtua ja iän kartuttua ei enää uskalletakaan ryhtyä mihin tahansa, ja yhdessä pitävänä voimanakin on enemmän tottumus kuin se, että kaikki todella viihtyisivät juuri toistensa kanssa. Ennen kaverit ja hauskanpito oli kaikki kaikessa, nyt siitä on kadonnut terä, joka muutenkin kerkesi ruostumaan jo toissasuvena.

Henkilögalleria on fiksusti laadittu sopivan monipuoliseksi, jotta suunnilleen kuka tahansa oikean ikäinen mieshenkilö voi löytää siitä samaistumiskohteen. Sen kautta jokainen voi ajatella, että "minähän voisin olla tuolla myös", sillä kukapa nyt ei haluaisi olla remuamassa kaveriporukalla. Ja samaan syssyyn tarjotaan lohduketta, että ei se nyt niin hauskaa enää ollutkaan, kuin aluksi kuviteltiin. Minun korvaani Lipastin kuvaus kuulostaa uskottavalta, ja se on tärkeä seikka.

Tämä on hyvä kirja, hyvinkin Rajanaapurin veroinen. Kumpi sitten lopulta on parempi, se riippuu henkilökohtaisista mieltymyksistä. Kukin lukekoon ja tarkistakoon itse!

Timo Teräsahjo: Paskiaiset

Timo Teräsahjo: Paskiaiset
Aarni 2016
Sivuja: 160

Tämä kirja löytyi Kindleltäni. Lukulaitteessa on niin paljon tilaa, että siihen voi hyvin haalia kirjoja, joiden lukeminen on epävarmallakin pohjalla.

Paskiaiset on novellikokoelma, jonka yhdistävänä tekijänä on se, että päähenkilöt ovat uhreja, tavalla tai toisella. Sen vuoksi tämä ei olekaan missään nimessä mitään hyvän mielen lukemista, vaan tähän tartutaan silloin kun halutaan avata esille elämän karheampi puoli.

Minulle jäi parhaiten mieleen kirjan niminovelli, jonka päähenkilö todella sopii nimen alle hyvin: hän on nuorisorikollinen ja koulukiusaaja, juuri sellainen, josta enemmistö ajattelee, että maailma olisi parempi paikka ilman häntä. Yhtä hyvin nimeen sopivat myös hänen perheensä muut jäsenet pikkuveljeä lukuun ottamatta, ja juuri veli onkin se, joka paskiaisen mieltä kaihertaa.

Kaikki tarinat toimivat hyvin, mutta silti jälkimakuni jäi vähän laimeaksi. Ikävää sanoa näin, etenkin kun ei pysty erittelemään, miksi niin kävi. Ehkä syy oli siinä, että henkilöissä olisi ollut ainesta syvempäänkin käsittelyyn, ja siten kertomukset pääsivät katkeamaan aiemmin kuin mihin kiinnostus olisi kantanut.

Muiden arvioita vilkuiltuani jäi sellainen tunne, että kokemukset ovat olleet kullakin hieman erilaisia. Sen vuoksi tälle kannattanee antaa mahdollisuus.