Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kuningas Turo. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kuningas Turo. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 31. joulukuuta 2014

Vuoden 2014 top 10

Vuodenvaihde. On siis aika muistella kulunutta vuotta ja kirjata muistiin kärkikymmenikkö. Valittuja kirjoja yhdistää siis vain se, että olen lukenut ne loppuun vuoden 2014 aikana. Kirjojen julkaisuajankohdalla ei ole asian kanssa mitään tekemistä.

Kyse ei myöskään ole objektiivisesta hyvyydestä, vaan mielikuvastani lukukokemuksen hyvyydestä. Mieleenpainuvuus lasketaan tässä yhteydessä myös eduksi, sillä se on väistämättä vaikuttanut siihen, miten hyvin lukukokemus on jäänyt muistiin ja on edes arvioitavissa.

Näköjään vuosi oli hyvä, sillä luin vähemmän kuin muutamana aiempana vuotena, mutta silti mieleen jäi monta kirjaa, jotka olisin halunnut mainita top-listalla, mutta kymmenen joukossa ei vain ollut tilaa. Voisihan se määrä toki olla muutakin kuin kymmenen, kenties harkitsen sitä sitten seuraavalla kerralla. 

Varsinaista paremmuusjärjestystä en ole laatinut, mutta kolme ensimmäistä ovat yli muiden.

Kari Enqvist: Ensimmäinen sekunti. Enqvist on ollut mukana jokaisella top-listallani, mutta ensimmäistä kertaa aivan kärkipaikalla. Kirja onnistui lunastamaan kaikki siihen lataamani odotukset, joita oli kertynyt varsin paljon. Katsaus tuoreeseen tietoon kosmologian saralta. Hurjan vaikeita asioita ymmärrettävästi selitettynä.
Elina Lappalainen: Syötäväksi kasvatetut. Vahva kirja siitä, miten ruokamme on elänyt elämänsä. Itseoikeutetusti listan kärkipäässä. Tämä pitäisi lukea joka vuosi uudestaan, ihan muistutuksen vuoksi.
Erik Axl Sund: Varistyttö-trilogia. Pidän näitä kolmea kirjaa yhteensä yhtenä teoksena. Koukuttavuudessaan vertaansa vailla. Jos kaikki kirjat tempaisisivat mukaansa yhtä tiukasti, olisivat muut harrastukset tarpeettomia.
Heikki Aittokoski: Narrien laiva. Toinen vahva kirja, joka kertoo muutaman asian, jotka maailmassa ovat menneet pieleen. Muistuttaa hyvin ns. ensimmäisen maailman ongelmista.

Tommi Liimatta: Rautanaula. Liimattaa parhaimmillaan! Tommi hoi, tässä lukijan toive: jätä Jeppis yksittäiseksi kokeiluksi ja jatka Rautanaulan osoittamalla tiellä. 
Hanna Nikkanen & Antti Järvi: Karanteeni. Kertoo AIDSin saapumisesta suomeen. Jäi mieleeni erityisen hyvin onnistuneena tietokirjana.
Antti Nylén: Vihan ja katkeruuden esseet. Nylén on niitä kirjoittajia, jotka osaavat kirjoittaa kiinnostavasti sellaisistakin aiheista, joita lukija ei tunne eikä ole edes kiinnostunut. 
Anna-Leena Härkönen: Kaikki oikein. Tarina siitä, miten kaikki haluavat voittaa lotossa, mutta kukaan ei halua olla lottovoittaja.
Rosa Liksom: Väliaikainen. Aivan loistavaa lyhytproosaa elämän rosoiselta puolelta.
Turo Kuningas: Työkalupakki. Esseitä, tai mieluummin lyhytproosaa tämäkin. Hetken mielijohdelöytö kirjastosta. Kuningas on nimensä veroinen luonnehtiessaan asioita.

maanantai 20. lokakuuta 2014

Turo Kuningas: Työkalupakki

Turo Kuningas: Työkalupakki
WSOY 2008
Sivuja: 212

Olen toisinaan lainannut kirjoja niistä etukäteen juuri mitään tietämättä, vain siksi, että ne sattuivat osumaan käteen. Työkalupakki on yksi niistä kirjoista. En enää muista, mitä olin essee-hyllystä varsinaisesti etsimässä, mutta kun sitä ei ollut, niin vilkaisin nopeasti olisiko jotain muuta - mielellään ei liian paksua - tarjolla. Tämän kirjan sisäkannessa oli pätkä tekstiä, jossa puhuttiin urheilusta sopivan hauskaan sävyyn, että se riitti lainaussyyksi.

Minun mielestäni tämä on ennemmin lyhytproosaa kuin esseitä, mutta totta puhuakseni en tunne kummankaan määritelmää niin hyvin, että olisin viime kädessä pätevä suorittamaan tuollaisia luokitteluita, joten ei sen niin väliä. Tekstejä on yhteensä 28, enkä osaa sanoa, onko niillä kaikilla yhdistävää tekijää. Ainakin Kuningas käsittelee kieliä, luonnehtien hauskasti sitä, millaisia asioita niillä "kuuluu" puhua tai kertoa. Jääkiekosta hän tykkää myös, siksi monessa tekstissä ko. lajiin viitataan sävyyn, joka on olevinaan epävakava, mutta takana kuultaa kuitenkin asenne, joka kielii puheena olevan jotain tärkeää - tärkeämpää kuin potkupallo.

Pukeutuminen on myöskin käsitelty aihe. Lippalakin käytön etiketti käydään läpi kaikkine lipan suuntineen, samoin kuin erinäisiä muitakin nuorten miesten suosiossa olevia vaatetusseikkoja. En ole varma sopiiko "ilmiö" yhdistäväksi tekijäksi aivan jokaiselle tekstille, mutta valtaosaan se taitaa osua.

Pikainen googlaus tiesi kertoa, että kirjailija on kirjoittanut toisenkin kokoelman, joka keskittyy 80-luvun ilmiöihin. Tämän kirjan pohjalta veikkaan kirjoittajan liikkuvan siinä mukavuusalueellaan, eli tekevän juuri sitä minkä hyvin taitaa. Työkalupakki on nimittäin hyvin kirjoitettu, osuvaa tekstiä jota on hauska lukea. Käsittelytapa ei ole aina kovin lempeä, mutta tokkopa tästä kukaan suuttuu, vaikka sattuisi omaan nilkkaankin osumaan.

Tämä oli mieluisa tuttavuus. Kävisipä aina kirjoja poimiessa yhtä hyvä tuuri!