Antti Leikas: Huopaaminen

Antti Leikas: Huopaaminen 

Kansi: Elina Warsta 

Siltala 2013 

Sivuja: 179 

Melomisesta - Leikkaan esikoiskirjasta - jäi mieleen lähinnä se, miten se kuvasi hauskasti toimiston palaverihelvettiä. Huopaamisessa seikkailee kuvauksen mukaan kaksi patentti-insinööriä, jotka ehtivät vilahtaa myös edellisessä, minun mieleeni e eivät ole jääneet. Insinöörit ovat työmatkalla epämääräisessä Itä-Euroopan maassa, ja niin kännykät kuin kannettavat tietokoneetkin ovat kadonneet jonnekin. Eikä kaupunkikaan ole ihan tarkkaan selvillä.

Yllä olevan perusteella ei ole perusteetonta odottaa Leikkaan jatkavan samanlaista teemaa kuin esikoisessaan, mutta kohdistavan vain fokuksen työmatkoihin tavallisen toimistoelämän sijaan. Odotuksiin ei kuitenkaan vastata, sillä työmatka tuntuu olevan aivan sivuosassa. Insinöörit Tikkari ja Hyvönen päätyvät pieneen Hrabeslavin kaupunkiin, ja pääosaan näyttää nousevan kaupunki itse. Paikassa on jotain kummallista, eikä päähenkilöilläkään ole mitään kiirettä sieltä pois, vaan he jäävät sinne asumaan kuin huomaamattaan. Eikä siellä oikein edes tapahdu mitään.

Toimistomaisuutta tulee kuvaan kirjan toisessa osassa, jossa käsitellään ensimmäisen osan tapahtumia palautekeskustelumaisesti. Siinä palataan jälleen pilkkaamaan työelämän erikoisuuksia, ja Leikas onnistuukin hyvin osoittamaan miten itsetarkoituksellista toimintaa annetun raportin käsittely voi olla. Raportin sisällöllä ei ole lopulta mitään merkitystä, vaan sen käsittelytapa nousee kohteensa yläpuolelle ja alkaa elä omaa elämäänsä.

Tämä oli vaikeampi kirja kuin Melominen, ja minulle jäi tunne etten kunnolla ymmärtänyt kirjan sanomaa. Myönnän kyllä, että koko kirja tulee jäämään mieleeni lähinnä siitä että luin sitä Itävallan Ischglissä lasketellen ensin joka päivä 7-8 tuntia, joten ajatukseni eivät taatusti olleet aivan kirkkaimmillaan (toisin kuin auringonpaiste mielikuvissani :) Jos tämänkin oli määrä olla hauska, niin se meni minulta kokonaan ohi samoin kuin sekin, jos tarinaan kätkeytyi jokin viisaus. Tai ehkä se ydin olikin jo tuossa edellä, tavassa miten firma käsittelee "työmatkaa".

Minä en tähän oikein ihastunut. En kuitenkaan osaa olle pelkästään negatiivinen, vaan jotain piilevää viehätystä tässä oli. Ehkä se on toivo siitä, että kokisin vielä jälkeenpäin jonkinlaisen ahaa-elämyksen.

Esko Valtaoja: Kaiken käsikirja

Esko Valtaoja: Kaiken käsikirja

Ursa 2012

Sivuja: 212

"Kaiken käsikirja" on kunnianhimoinen nimi kirjalle. Heti alkuun uskallan paljastaa, että kirja ei kuitenkaan tarjoa vastausta kaikkeen. Pikemminkin nimi viittaa siihen, että tällä kertaa Valtaoja ei ole malttanut pysytellä vain yhdessä aiheessa, vaan kirjoittaa lyhyemmin kymmenestä. Lukujen nimet ovat Todellisuus, Lait, Kaiken alku, Järjestyksen kasvu, Elämä, Ihminen, Historia, Oikea ja väärä, Usko ja tieto sekä Henki.

Ensimmäisessä luvussa filosofoidaan todellisuuden olemuksella, eikä se tunnu vastaavan oikein mihinkään. Samalla se antaakin esimakua koko kirjasta: parisataa sivua ja kymmenen aihetta tarkoittaa väistämättä sitä, että jokaiseen aiheeseen tarjotaan pelkkä pintaraapaisu. Se  ei välttämättä ole huono asia, sillä kustakin aiheesta on takuulla tarjolla yllin kyllin lisää luettavaa, ihan populaarillakin tasolla, osa Valtaojan itsensä kirjoittamana. Niinpä voisikin ajatella, että tämä kirja sopisi ensimmäiseksi populaariksi kirjaksi ihmiselle, joka ei ole ihan varma siitä, mikä kiinnostaa. Lukekoon lyhyesti kymmenestä aiheesta ja jatkakoon sitten syvemmälle mieluisimmalta tuntuvassa.

Minusta Valtaoja onnistuu parhaiten niissä luvuissa, jotka käsittelevät hänen omaa alaansa, eli tähtitiedettä. Lyhyestikin kuvaten maailmankaikkeuden synty on edelleen kiinnostavaa luettavaa, vaikka aihe alkaakin minua pikkuisen jo puuduttaa, siksi monta kertaa se on jo tullut käsitellyksi. Sen sijaan niille lukijoille, jotka ovat aiheessa ensikertalaisia, nämä lyhyet luvut varmasti tarjoavat mukavan kevyen ensikosketuksen.

Minun lukukokemustani yleensäkin heikensi tuntuvasti se, että olen suhteellisen lyhyen ajan sisällä lukenut kokonaisia kirjoja, jotka käsittelevät näiden eri lukujen aiheita. En sentään ihan jokaisesta, mutta suurimmasta osasta kuitenkin. Valtaoja kirjoittaa todella hyvin ja mielenkiintoisesti, mutta ei hänkään mitään sille voi, että mm. Dawkinsin Geenin itsekkyys ja Enqvistin Monimutkaisuus ovat käsitelleet osittain samoja asioita paljon perinpohjaisemmin.

Kuten sanottu, Kaiken käsikirja on hyvä lähtökohta populaarin tieteen maailmaan. Mutta jos on jo lukenut Valtaojan aiemmat kirjat (minä en ole), niin tarjoaako tämä oikein mitään uutta? Ehkä tämä avaakin kirjoittajalleen uusia latuja, ja kyseessä onkin populaaritiedeviihde, joka juttelee mukavaan tyyliin asiallisesta asiasta, mutta pysyttelee pinnan tuntumassa heittäytymättä syvyyksiin.

Maarit Korhonen: Koulun vika?

Maarit Korhonen: Koulun vika?

Kansi: Karstein Volle

Into Kustannus 2012 

Sivuja: 128 

Koulun vika? on pamfletti. Se esittää yhden opettajan puolustuspuheenvuoron sitä yleislaatuista ajatusta vastaan, että vähän kaikki mahdollinen kaadetaan koulun syyksi. Mitään erityistä syytöstä ei nosteta esiin, vaan Korhonen tyytyy luettelemaan esimerkkejä siitä, mitä ihan tavallisessa alakoulussa arkisin tapahtuu. Esitellyt henkilöt ovat kuvitteellisia, mutta tapahtumat juttujen taustalla totisinta totta.

Kolmasluokkalaisen isänä minäkin olen luonut mielessäni jonkinlaisen luulokuvan siitä, mitä tyttäreni koulupäivässä tapahtuu. Asioita tuppaa kuitenkin ajattelemaan melko kapeakatseisesti vain oman lapsensa näkökulmasta. Tietenkin kaikki ovat erilaisia, mutta sitä ei osaa automaattisesti ajatella, eikä varsinkaan sitä, että opettajan on otettava huomioon ihan jokainen, kaikki ääripäätkin ja vielä joka ikinen päivä.

Kirjan jutut ovat varsin lyhyitä, ja monet ovat hauskojakin. Valitettavasti se ei ole koko totuus, eikä siinä tietenkään olisi aihetta pamfletiksi asti. Kääntöpuoli onkin sitten surullista luettavaa, ja toisaalta vihastuttavaa. Joidenkin lasten kotiolot eivät käy kateeksi. Vanhemmat voivat tehdä hallaa yhtä hyvin laiminlyömällä kuin vaatimalla kohtuuttoman paljonkin. Opettajalla ei ole paljonkaan mahdollisuuksia puuttua siihen, jos vanhemmat eivät kykene kunnolla huolehtimaan edes itsestään, saati sitten lapsistaan. Ja sekin voi toteutua niin elitistiuraohjuksen kuin sekakäyttäjänkin kohdalla. Vihastus puolestaan nousee lähinnä niistä asioista, jotka olisi hoidettavissa, mutta esteenä on vain jokin typerä sääntö. Esimerkiksi maahanmuuttajataustaisen oppilaan kerrottiin pakotetun käymään "suomi toisena kielenä" -tunneilla, vaikka suomi oli todellisuudessa hänen ensisijainen kielensä, hän ei tahtonut ymmärtää "ensimmäisen" kielen opettajaansa lainkaan ja niin oppilas itse kuin hänen vanhempansakin olisivat halunneet hänet ihan tavallisille tunneille muiden joukkoon. Typerää.

Tämän pamfletin voi lukea toisaalta keskustelunavauksena, mutta toisaalta se on valaisevaa luettavaa ihan kaikille jotka ovat koulun kanssa tekemisissä. Suosittelen siis sekä nykyisten että tulevien koululaisten vanhemmille. Niille puolestaan, jotka ovat jollain tavalla päättämässä koulujen asioista, asettaisin tämän pakolliseksi. Pakolliseksi ilman mitään poikkeuksia, sillä tehdäkseen valistuneita päätöksiä on pakko tietää, millaista koulun arki on.