Juha-Pekka Koskinen: Paholaisen vasara

Juha-Pekka Koskinen: Paholaisen vasara 

Helsinki-kirjat 2011 

Sivuja: 239 

Välipäiväkauhua. Jostain syystä tiesin jo ennalta, että joulun välipäivinä olisi joku kauhukirja paikallaan, ja JP Koskisen Paholaisen vasara oli lukulistallani juuri oivallisessa asemassa.

Matias Rakola on väitöskirjaansa kirjoittava jatko-opiskelija, joka saa kesäyönä puhelun mielisairaalasta: siellä on potilas, joka sopii mitä parhaiten hänen tutkimukseensa. Potilas kuvittelee olevansa 1400-luvulla Romaniassa elänyt prinssi Vladislaus, joka tunnetaan paremmin kreivi Draculan esikuvana. Kauhutarina kun on kyseessä, alkaa mielisairaalassa tapahtua outoja asioita, jotka huipentuvat raakaan murhaan.

Tähän saakka juoni kuulostaa ihan tavanomaiselta vampyyritarinalta, mutta yllätys oli iloinen kun näin, että jatko oli jotain aivan muuta. Mitään paljastuksia en aio tehdä, sillä tarina nojaa vahvasti juoneensa ja paljastukset todella pilaisivat sen. Kirjoittaja on itsekin tiennyt sen, miten tavanomaiselta alku kuulostaakaan ja käyttänyt hyväkseen niitä odotuksia, jotka lukijalle väistämättä siitä syntyy. Se auttaa pitämään yllä jännitystä loppuun saakka, jolloin oivaltaen punottu rakennelma viimein paljastuu kokonaisuudessaan.

Yllätyksellisyydessään tämä oli erittäin pirteä esitys. Wikipedia kertoo Koskisen kuuluvan reaalifantastikot-kirjailijaryhmään. Jo termi kuulostaa siltä, että se sopii erityisen hienosti siihen, miten minä suhtaudun fantasiaan. On siis selvä juttu, että aion lukea hänen muitakin kirjojaan.

Muita arvosteluja löytyy niin lukuisa määrä, etten ryhdy niitä listaamaan lainkaan.

Juha Seppälä: Mr. Smith

Juha Seppälä: Mr. Smith 

Kansi: Matti Ruokonen 

WSOY 2012 

Sivuja: 272 

Mr. Smith on tämän vuoden Finlandiaehdokkaista toinen, jonka olen lukenut ja Seppälän teoksiin se on ensikosketus. Aivan ensiksi totean, että oli onni, ettei Seppälä voittanut Finlandiaa. Ei siksi, etteikö kirjalla olisi riittävästi ansioita. Näin joulun aikaan moni on varmasti ehtinyt saada pukinkontista kirjan, joksi on valikoitunut juuri tuore Finlandiavoittaja. Mr. Smith on ei ole helppo kirja, ja sen vuoksi palkinnon langettaminen jollekin muulle kirjalle on säästänyt monta lukijaa ihmetykseltä, että mistä tässä oikein on kyse. Samalla se on toivottavasti (en ole vielä voittajaa lukenut), pitänyt palkinnon lukijaystävällisempänä ja lähempänä kansan rivejä.

Ruukaan blogimerkintöjeni alkupuolella kuvailla kirjojen juonta, mutten ole ihan varma kannattaako sitä tällä kertaa edes yrittää, koska a) sitä ei kovin tarkasti edes ole ja b) vaikka olisikin, kirja ei missään nimessä rakennu sen varaan. Noin karkeasti katsoen siinä liikutaan kahdessa ajassa, Mr. Smithin ja hänen isoisänsä Herra Schmidtin kertomana. Isoisä on vaikuttanut Viipurin ja Pietarin liepeillä tsaarinvallan viime ajoilta 30-luvulle. Mr. Smith puolestaan elää nykyaikaa, mutta sukkuloi ajassa ja tilassa sinne tänne, mikä on omiaan vaikeuttamaan yksikäsitteisen juonen muodostumista.

Jos yksi teema pitäisi nostaa yli muiden, niin se olisi talous, raha. Isoisä on elänyt aikoja, jolloin on voinut tehdä bisnestä mm. vakuutuksilla ilman kovin kummoisia lainsäädännön asettamia rajoituksia. Ajan kuluessa niitä alkaa hiljalleen tulla, mutta kaiken kerrotun - rajoittumatta vain niihin vakuutuksiin - voi peilata myös modernimpaan aikakauteen, globalisaatioineen ja rahoitusmarkkinakikkailuineen. Isoisän elämänkaaren ja kohtalon voi myös nähdä vertauskuvana sille, mikä on koko hänen elämäntapansa kohtalo.

Kirjassa on myös tukku sivuhenkilöitä, joiden osalta en ihan tarkalleen saanut muodostettua kuvaa, miten kaikki liittyvätkään yhteen. Siitä ei ole epäilystä, etteivätkö he liittyisi aiheeseen ja tarinaan, mutta en osaa vetää yksiselitteisesti lankoja kunkin välille. Hauska heistä oli joka tapauksessa lukea.

Aluksi kirjan vaikeus tahtoi hidastaa lukemista, mutta jälkimmäisen puoliskon tulin hotkineeksi melkein yhtä kyytiä. Se antaa syyn ounastella, että jos olisi saman tien jatkanut alusta uudestaan, olisi toinen lukukerta tarjonnut vielä paremman kokemuksen. Niin tai näin, tykästyin joka tapauksessa sen verran, että haluan nähdä mitä muuta Seppälä on kirjoittanut.

Mr. Smithiä ovat lukeneet myös Henna, Jaakko, Arja ja Juha.

Kari Enqvist: Kuoleman ja unohtamisen aikakirjat

Kari Enqvist: Kuoleman ja unohtamisen aikakirjat 

WSOY 2009 

Sivuja: 205 

Enqvstin tuoreimmasta kirjasta Uskomaton matka uskovien maailmaan kertovan bloggaukseni kommenteissa viitattiin pariin kertaan tähän kirjaan, joten oli vain ajan kysymys milloin lukisin tämänkin. Kiitos mm. sille anonyymille, joka luonnehti tätä näillä sanoilla: "Kuoleman ja unohtamisen aikakirjat aiheutti lähinnä myötähäpeää." Tokihan tuollainen kommentti on omiaan ainoastaan lisäämään mielenkiintoa, jos on pitänyt tekijän toisesta kirjasta yhtä paljon kuin minä.

Kuoleman ja unohtamisen aikakirjat on kokoelma esseitä, jotka liikkuvat melko löyhästi nimiaiheensa ympärillä. Ensimmäinen osa on nimeltään "Jumalan teot", ja siinä etsitään syvempää merkitystä ihmiskuntaa kohdanneille traagisille tapahtumille kuten Tapaninäivän 2004 tsunami tai Nagasakin pommitus. Jälkimmäinen oli toki ihmisten tekosia, mutta lopullisen kohteen valikoitumisessa oli sattuma voimakkaasti mukana. Joidenkin mielestä sattumaa ei ole olemassakaan, vaan syynä on esim. aktiivisesti tai passiivisesti toimiva Jumala, joka rankaisee pientä ihmisryhmää ja tappaa siinä sivussa moninkertaisen määrän sivullisia. (Toimitukselle huomautus siltä varalta että kirjasta otetaan lisää painoksia, että Fat Man ei leimahtanut 9600 metrin korkeudessa vaan arvatenkin pudotettiin sieltä. Räjähdyskorkeus oli vain reilu puoli kilometriä.)

Toinen osa menee varsin henkilökohtaiselle tasolle. Siinä käsitellään ihmistä molekyylien muodostamana täysin deterministisenä koneena, ja esimerkkitapauksina ovat Enqvistin omat vanhemmat. Heidän elämäänsä ruoditaan kovin tarkkaan, mikä osaltaan vahvistaa sitä tunnetta, että aiheissa ei pysytä kovin tiukasti. Pääsanoma kun kuitenkin on mm. se, että vapaa tahto on vain illuusio. Siitä olenkin hänen kanssaan samaa mieltä.

Kolmannen osan nimi on "Meemi joka tarttuu". Kyseessä on siis uskonto, ja tämä osa on hyvinkin tunnistettavissa Uskomattoman matkan alkusoitoksi yhdessä neljännen osan "Uskomuksia" kanssa. Siihen nähden, kuinka monessa kirjassa Enqvist on jo ehtinyt vakuutella uskonnottomuuttaan, hänen väitteensä aiheen yhdentekevyydestä hänelle itselleen tuntuu yhä vaikeammalta uskoa. Uskon siis hänen itsensä olevan uskonnoton, mutta jotain väliä sillä hänelle on, mihin muut ihmiset uskovat. Oikea välinpitämättömyys saisi aikaan vain olankohautuksen ja siirtymisen mielenkiintoisempiin asioihin. Mutta onhan aihe kiinnostava, en minäkään muuten olisi tätä kirjoittamassa.

Hauskana ja mielenkiintoisena yksityiskohtana nostan vielä esiin sen, miten uskontoon liittyvän tekstin sekaan on ujutettu kuvaus siitä, mitä tapahtuu ydinaseen räjähtäessä aivan ensimmäisinä lyhyinä hetkinä ennen kuin sen vaikutukset ehtivät ulottua uhreihin saakka. Tämä on puhdasta populaaria fysiikkaa, ja siinä kirjoittaja on selvästi omimmalla alueellaan.

Uskomatonta matkaa en suositellut uskoville. Tämän kohdalla yritän toisella tapaa: suosittelen kirjaa niille, jotka uskovat kykenevänsä provosoitumatta lukemaan loppuun saakka. Vaikka lukija olisikin kirjoittajan kanssa eri mieltä, ei hänen tule tuomita tätä muiden kirjojen perusteella tai sen mukaan, mitä muut ovat kirjoittajasta sanoneet. Mutta jos tarkoitus on vain saada itsensä provosoituneeksi, niin pyydän ainakin provosoitumaan jossain muualla.