Maarit Verronen: Pimeästä maasta

Maarit Verronen: Pimeästä maasta
Kirjayhtymä 1995
Sivuja: 268

Tämän kirjan löysin aikanaan kirjaston poistomyynnistä. Kansi on melkoisen mitäänsanomaton, eikä takakannen kuvauskaan kerro oikeastaan mitään muuta kuin sen, että jollain kirjan keskeisellä henkilöllä on pitkä ja vaikea nimi. Sen vuoksi ostopäätös tuli tehtyä yksinomaan kirjailijan nimen perusteella, mikä osoittautui riittäväksi perusteeksi, kuten olin toivonutkin.

Kirjan "ihmiset" ovat vain ihmisenkaltaisia. Tärkeimmät erot ovat erikoisessa syntymätavassa ja erityisesti siinä, että heidän fyysinen ulkomuotonsa muuttuu välittömästi ja suoraan henkisten ominaisuuksien perusteella.

Päähenkilö Ulthyrja Tharabereghist on kotoisin Pimeästä maasta, kaukana pohjoisessa eristyksissä kaikesta muusta olevasta kylästä. Kyläläiset uskovat maailmassa olevan heidän kylänsä ja ympäröivä tundra, eikä mitään muuta. Joka muuta kuvittelee, laitetaan kuoppaan virumaan, jotta hänestä pehmenee pois moinen epämuotoisuus. Kylässä on ensiarvoisen tärkeää olla oikean muotoinen. Kaikki ovat joko metsästäjiä tai huolehtijoita, ja heidän muotojaan ohjataan näitä toimia varten. Lapsia pidetään kuopissa pehmenemässä ja he pitävät päällään kivuliaita osamuotteja, jotka pakottavat heitä vähitellen oikean muotoisiksi. Oikea muoto puolestaan kokeillaan sovittautumisessa metalliseen kokomuottiin, joka on mystisen alkuvoiman luoma.

Ulhtyrhaa ahdistaa hänen kylänsä ilmapiiri ja tukahduttava asenne. Kulkukauppiaan tultua kylään hän uskoo, että maailmassa voi olla muitakin kyliä, ja niitä hän lähtee etsimään. Lukijaa ei suuresti yllätä, että kyliä myös löytyy, eivätkä kaikki ole samanlaisia kuin Pimeä maa. Tämän enempää en juonta halua paljastaa.

Niin kylien dynamiikka kuin ihmisten muodotkin on tietysti nähtävä vertauskuvallisina. Toisaalta eristyneisyys nousee hyvin selväpiirteisenä esiin. Pimeämaalaisten ahdaskatseisuus on alleviivaavan korostettua, ja ylipäätään kylien asukkaiden maailmankuva tuntuu suorastaan koomiselta, kun tiedämme, mitä muuta maailmasta todellisuudessa löytyy. Kirjassa eristyneisyys on vain maantieteellistä, mutta yhtä hyvin sen voisi ajatella ajalliseksi tai tiedolliseksikin, viime kädessä ilmiö toimii ihan samalla tavalla. Sen vuoksi tästä on helppo lukea myös kritiikkiä uskontoja kohtaan.

Kirja on ollut Finlandia-ehdokkaana 1995, mikä oli ilahduttavaa kuulla. Minä pidin tästä kovasti, sillä kyse on kirjasta, joka suorastaan pakottaa ajattelemaan. Se ei tarjoa edes suoraa kysymystä saati sitten vastausta, mutta silti lukija jää niitä molempia pohtimaan. Lukijakohtaisesti molemmissa on tämän kohdalla varmasti suuria eroja.

Parin päivän päästä alkaa lähikirjastossani seuraava poistomyynti. Toivottavasti minulla käy siellä yhtä hyvä tuuri kuin viimeksi!

Pasi Pekkola: Unelmansieppaaja

Pasi Pekkola: Unelmansieppaaja
Otava 2013
Sivuja: 343

Tässä jälleen kirja, joka päätyi pinooni pyyteettömästi postin tuomana. Kirjailija on entinen SM-tason koripalloilija, ja ikänsä puolesta voisi hyvin olla sitä edelleen. Minulle ei äkkiseltään tule mieleen vastaavia urheilijoita, jotka olisivast ryhtyneet vastaavassa tilanteessa kirjailijoiksi. Monista on toki kirjoitettu kirjoja, mutta he eivät ole tehneet sitä itse, eikä kyse muutenkaan ole ollut romaaneista.

Heti kirjan ensimmäisellä sivulla tuntematon mies jää metron alle. Tuo tapahtuma saa monen mutkan kautta liitettyä kirjan päähenkilöt toisiinsa, joskin heidän kohtalonsa tuntuvat limittyvän toisiinsa jo muutenkin. Henkilöt ovat Roosa - parikymppinen kirjallisuudenopiskelija, Tapio - entinen ammattikoripalloilija ja nykyinen retku sekä Aki - tuleva penkkipunnerruksen maailmanennätysmies.

Metron alle jäänyt mies osoittautuu kirjailija Ville Siikalaksi, jonka esikuvana on toiminut Harri Sirola. Siikala on lyhyen uransa aikana ehtinyt kirjoittaa kolme kirjaa, joista yksi on myöskin nimeltään Unelmansieppaaja. Kirjan juoni kuvaillaan karkeasti, ja minusta se kuulosti varsin kiehtovalta.

Tapion osalta Pekkola on tietenkin voinut käyttää omia kokemuksiaan hyväksi, ja minusta olisikin ollut haaskausta jättää koripalloileva hahmo väliin. Akin hahmo puolestaan keikkuu uskottavuuden rajamailla penkkitulostensa osalta, mutta on kyllä kiinnostavaa luettavaa yhtä kaikki.

Minä pidän tällaisesta kirjoitustavasta, jossa kukin päähenkilö kertoo tarinaa omasta näkökulmastaan, samoin kuin palasten yhteenliittymisestä. Jälkimmäinen oli ehkä vähän turhankin korostettua, mutta en ainakaan vielä ole siihen kyllästynyt. Kertojanäänet eivät minusta juurikaan eronneet toisistaan. Se ei sinänsä ole häiritsevä seikka, mutta olisi kyllä ollut omiaan luomaan lisäarvoa.

Pekkola sai siepattua minun kiinnostukseni tekstillään, eikä hänellä ole kirjailijana mitään hävettävää. Pikemminkin ajattelen, että tämä oli vasta pelinavaus, eikä tule suinkaan jäämään ainokaiseksi.

Markus Hotakainen: Onko siellä ketään

Markus Hotakainen: Onko siellä ketään - Avaruuden älyä etsimässä
Minerva 2014
Sivuja: 267

Maan ulkopuolisen elämän olemassaolo on kiintoisa kysymys. Pitkälti kiinnostavuus kumpuaa siitä, että jos jossain on elämää, niin siellä tai jossain toisaalla voisi siinä tapauksessa olla myös älyllistä elämää. Markus Hotakaisen kirja luo katsauksen siihen, millä tavalla tuota elämää ja edes mahdollisuuksia sen löytymiseen on yritetty etsiä.

Lähtökohtana etsinnässä on käytetty sitä, että mahdollinen elämä muistuttaa Maan elämää. Toisin sanoen sitä ei oleteta löytyvän tähdistä tai tähtienvälisistä kaasupilvistä, joissa olosuhteet ovat mahdottomat tuntemallemme elämänmuodolle. Sen vuoksi eksoplaneettojen eli aurinkokuntamme ulkopuolisten planeettojen etsintä on tärkeässä asemassa. Onko maankaltaisia planeettoja muualla? Jos on, niin ovatko niiden joukossa myös olosuhteiltaan vastaavia planeettoja? Tokkopa mekään täällä olisimme blogeja kirjoittelemassa tai lukemassa, jos Maan kiertorata olisikin jossain Pluton tai Merkuriuksen paikalla. Entä voisiko suotuisia olosuhteita löytyä toisenlaisista yhdistelmistä, eli erilainen tähti kuin Aurinko ja erilainen planeetta kuin Maa?

Eksoplaneetoille ja niiden etsimiselle on uhrattu varsin suuri sivumäärä. Vaikka käsittely onkin johdonmukaista, alkaa se pikkuhiljaa käydä tylsänpuoleiseksi, tai sitten olin vain malttamaton ja olisin halunnut päästä eteenpäin. Muita aiheita olivat esim. niiden tekijöiden vertailu, jotka vaikuttavat planeettojen olosuhteisiin, älyllisen elämän etsiminen ja toisaalta ihmiskunnan näkyvyys muualle avaruuteen, elämän kehittyminen ylipäätään, elämän kehittyminen maassa ja erilaisten elämänmuotojen olemassaolo. Jokaisesta näistä aiheista voisi kirjoittaa oman kirjansa (ja epäilemättä on kirjoitettukin), ja mielestäni Hotakainen onkin onnistunut käsittelemään kirjan aihepiiriä varsin monipuolisesti. Itselleni ei tullut mieleen mitään, mikä olisi jäänyt puuttumaan, eikä toisaalta myöskään mikään käsitelty aihe ollut liikaa.

Tämä on hyvin kirjoitettu tietokirja, mutta silti jälkimaku jäi pikkuisen laimeaksi. Arvelen siihen olevan kaksi syytä. Ensimmäinen on se, että vertailukohtana ovat väistämättä Esko Valtaoja ja Kari Enqvist, jotka ovat kunnostautuneet varsin taitavina kirjoittajina. Etenkin Valtaoja tuntuu kirjoittavan aiheesta kuin aiheesta mukaansatempaavalla tavalla, jonka varjoon Hotakaisen tiukemmin asiassa pysyttelevä tyyli tahtoo jäädä. Toinen taas on se, että erilaiset scifitarinat ovat totuttaneet siihen, että jos Maan ulkopuolisesta älystä puhutaan, niin sitä tuppaa myös löytymään. Tässä kirjassa niin ei tietenkään käy, ja vaikka lukija sen tietääkin jo ennalta, niin siitäkin huolimatta olisi NIIN paljon kiinnostavampaa, jos lopussa löytyisikin jotain...

Tasapainoinen ja onnistunut tietokirja. Käsittelee aiheensa sopivan laajasti.