Turo Kuningas: Työkalupakki

Turo Kuningas: Työkalupakki
WSOY 2008
Sivuja: 212

Olen toisinaan lainannut kirjoja niistä etukäteen juuri mitään tietämättä, vain siksi, että ne sattuivat osumaan käteen. Työkalupakki on yksi niistä kirjoista. En enää muista, mitä olin essee-hyllystä varsinaisesti etsimässä, mutta kun sitä ei ollut, niin vilkaisin nopeasti olisiko jotain muuta - mielellään ei liian paksua - tarjolla. Tämän kirjan sisäkannessa oli pätkä tekstiä, jossa puhuttiin urheilusta sopivan hauskaan sävyyn, että se riitti lainaussyyksi.

Minun mielestäni tämä on ennemmin lyhytproosaa kuin esseitä, mutta totta puhuakseni en tunne kummankaan määritelmää niin hyvin, että olisin viime kädessä pätevä suorittamaan tuollaisia luokitteluita, joten ei sen niin väliä. Tekstejä on yhteensä 28, enkä osaa sanoa, onko niillä kaikilla yhdistävää tekijää. Ainakin Kuningas käsittelee kieliä, luonnehtien hauskasti sitä, millaisia asioita niillä "kuuluu" puhua tai kertoa. Jääkiekosta hän tykkää myös, siksi monessa tekstissä ko. lajiin viitataan sävyyn, joka on olevinaan epävakava, mutta takana kuultaa kuitenkin asenne, joka kielii puheena olevan jotain tärkeää - tärkeämpää kuin potkupallo.

Pukeutuminen on myöskin käsitelty aihe. Lippalakin käytön etiketti käydään läpi kaikkine lipan suuntineen, samoin kuin erinäisiä muitakin nuorten miesten suosiossa olevia vaatetusseikkoja. En ole varma sopiiko "ilmiö" yhdistäväksi tekijäksi aivan jokaiselle tekstille, mutta valtaosaan se taitaa osua.

Pikainen googlaus tiesi kertoa, että kirjailija on kirjoittanut toisenkin kokoelman, joka keskittyy 80-luvun ilmiöihin. Tämän kirjan pohjalta veikkaan kirjoittajan liikkuvan siinä mukavuusalueellaan, eli tekevän juuri sitä minkä hyvin taitaa. Työkalupakki on nimittäin hyvin kirjoitettu, osuvaa tekstiä jota on hauska lukea. Käsittelytapa ei ole aina kovin lempeä, mutta tokkopa tästä kukaan suuttuu, vaikka sattuisi omaan nilkkaankin osumaan.

Tämä oli mieluisa tuttavuus. Kävisipä aina kirjoja poimiessa yhtä hyvä tuuri!

Timo Hännikäinen: Taantumuksellisen uskontunnustus

Timo Hännikäinen: Taantumuksellisen uskontunnustus
Savukeidas 2007
Sivuja: 164

Taantumuksellisen uskontunnustus on esseekokoelma. Tällaisessa tekstissä haluaisi kernaasti lisätä tarkempia määreitä, mutta se ei tässä tapauksessa oikein onnistu. Kirja on lyhyt ja esseitä on yhteensä kymmenen, enkä osannut löytää niistä minkäänlaista yhdistävää tekijää. Luonnon ja ihmisen välinen suhde sentään tulee vastaan useammassakin kuin yhdessä esseessä, mutta sitä ei silti voi pitää kokoelman teemana, vaan kyse on ainoastaan kirjoittajan näkemyksestä, tosin oikeutetusta sellaisesta.

Hännikäisen mielestä ihmiskunta on ekologisessa umpikujassa. Meitä on yksinkertaisesti aivan liian paljon, ja me kulutamme tolkuttoman paljon luonnonvaroja. Mitään hyvää tai kivaa ratkaisua ei ole olemassa, vaan ainoastaan linkolamaisia radikaaleja toimenpiteitä, joista tykkää ainoastaan luonto. Siitä samasta syystä kukaan ei ole valmis tekemään päätöksiäkään. Asia on hieman samanlainen kuin rokotustenkin kohdalla: riittää, kunhan kaikki muut ottavat sen, niin minun ei tarvitse. Haluan tässä yhteydessä huomauttaa, että mainitussa valossa teknologiauskovaisuus saattaakin olla varteenotettava vaihtoehto: viime kädessä teknologian edelleen kehittyminen on ainoa mahdollisuus, joka voi edes teoriassa välttää katastrofaalisen romahduksen.

Puolet esseistä käsittelee taidetta ja erilaisia taideteoksia: elokuvia, runoutta, kirjailijoita. Tällaisten esseiden kohdalla pidän ansiokkaana sitä, jos pysyn tekstissä kiinnostuneena mukana silloinkin, kun en käsiteltävään teokseen tai taidemuotoon ole tutustunut. Jokainen Hännikäisen esseistä ei tässä onnistu, mutta esim. kolmea Michael Haneken elokuvaa käsittelevä Lääkäri ilman reseptiä sen tekee.

Esseiden kuuluu patistaa ajattelemaan, ja kernaasti myös innostaa lukemaan aiheistaan lisää. Siinä tämä kokoelma kyllä onnistuu. Siinä missä jätän Eurooppa vastaan maapallo -esseen käsittelemän EU:n perustuslakiehdotuksen suosiolla väliin, voisin hyvinkin ottaa luettavakseni Theodore Kaczynskin eli Unabomberin manifestin, jonka Hännikäinen on suomentanut. Tavallaan kirja siis mainostaa toista kirjaa, mutta kiinnostavalla tavalla, ja ottaahan Hännikäinen siinä kantaa itse asiaankin.

Sinikka Nopola: Eila, Rampe ja elämän tarkoitus

Sinikka Nopola: Eila, Rampe ja elämän tarkoitus
WSOY 2009
Sivuja: 224

Elämän tarkoitus on neljäs Eila ja Rampe -kirja. Tässä Rampen polvi alka niksua, ja Eila haluaa miehensä ihmeparantajan hoidettavaksi, joka samalla voisi parantaa Likallekin sopivan puolison. Tuosta juonesta irrallisena käänteenä saamme myös kuulla Eilan ja Rampen ensitapaamisesta molempien omana versiona. Kuten arvata saatta, ne eroavat toisistaan melkoisesti.

Nähdäkseni tämä osa ei tuo mitään uutta Eilan ja Rampen tarinaan, vaan tarjoaa parisataa sivua lisää sitä tuttua ja turvallista, mihin ainakaan minä en ole vielä ehtinyt kyllästyä. Tämäkin kirja on hyvin nopealukuinen, joten 800 sivuun mahtuu paljon vähemmän kuin voisi äkkiseltään olettaa.

Kyllä tämä jaksaa vielä naurattaa, mutta jossain tulee vielä tulemaan rajakin vastaan. Sitä odotellessa haen kirjastosta vielä yhden osan.