torstai 12. tammikuuta 2012

Hilkka Ravilo: Muovikassimies

Hilkka Ravilo: Muovikassimies
Myllylahti 2009, painettuna 355 sivua.

Muovikassimies on Hilkka Ravilon kahdeksas ja toistaiseksi uusin romaani. Itse olen lukenut häneltä aiemmin Yö yllä viljan ja Finlandia-ehdokkaanakin olleen Mesimarjani, pulmuni, pääskyni. Muovikassimies on julkaistu myös e-kirjanakin ja sellaisena minäkin sen luin puhelimestani. Myllylahti on yksi niitä harvoja kustantajia, joiden e-romaaneja saa lainata Helmetistä, ja senpä takia tulinkin lukeneeksi juuri tämän, enkä edennyt järjestyksessä.

Tarmo on nuori työtön mies, joka huomaa selviävänsä elämästä helpolla, jos antaa naisten elättää itsensä. Isä patistelee työnhakuun, mutta kun kouluja on tullut käytyä vain lukion verran eikä sekään sujunut järin hyvin, niin varsinaisia unelmahommia ei ei edes ole tarjolla. Rattopoikana sen sijaan voi viettää aikaa naisten siivellä. Antaa heidän tarjota ruoan ja nukkua samassa sängyssä, ja taitaa siinä sivussa olla ihan miellyttävää ajankuluakin tiedossa.

Rahaa Tarmo ei saa kuin joiltain yksittäisiltä naisilta, joten sitä joutuu hankkimaan lisää muilla keinoilla. Hyväksikäyttäjä kun on, niin mieleen tulevien keinojen ei tarvitse kestää päivänvaloa, joskaan varkaaksi hän ei varsinaisesti ryhdykään.

Kirja alkaa rankalla kuvauksella Tarmon lapsuudesta, jossa nelivuotias poika päätyy sisarensa tappajaksi. Osuus ei ole aivan lyhyt, ja siksi sen irrallisuus muusta sisällöstä jää hieman ihmetyttämään. Tarkoitus on oletettavasti ollut nostaa esiin pohdintaa siitä, voiko lapsi olla syntyjään paha vai onko se ominaisuus, joka kehittyy vasta myöhemmin jos on kehittyäkseen. Ja jos kehittyy, niin jokin siihen vaikuttaa, kun kaikista ei tule ainakaan avoimesti pahoja.

Jotta Tarmon hahmossa olisi jännitystä, ei hän aikuisenakaan ole täysin selkärangaton ja moraaliton kaikkia kohtaan, vaan kohtelee vuokraemäntäänsä hyväntahtoisesti. Täysin pyyteetöntä tämäkään hyväntahtoisuus ei toki ole, mutta lukijan mielestä hänen kohdallaan jää käyttämättä ilmiselvä mahdollisuus. Tarmossa on siis hyväkin puolensa. Valitettavasti tämä pahuuteen liittyvä pohdiskelu jää kovin kevyeksi. Se on pelkkä sivujuonne, joka ei jaksa nostaa kirjaa yhtään sen korkeammalle kuin se muilla ansioillaan yltää. Olisi voinut jopa harkita koko osuuden sivuuttamista kokonaan, sillä nyt se jää puolitiehen.

Muovikassimies on selvästi heikompaa tasoa kuin kaksi aiempaa kirjaa, mutta tykkäsin silti tästäkin riittävästi, että aion hiljakseen lukea Ravilon kaikki romaanit. Tästä jäi pikkuisen viimeistelemätön jälkimaku, ehkä tarina olisi pitänyt lukea vielä kertaalleen läpi. Salla mainitsi Yö yllä viljan -arvosteluni kommenteissa, että Atena-kustantamon aikana Ravilolla oli kunnon kustannustoimittaja, ja sen merkitys näkyy hänen siirryttyään Myllylahdelle. Arvelen, että juuri siitä tässä on kyse. Kustannustoimittaja olisi puuttunut noihin seikkoihin.

Ravilo-fanit lukevat tämänkin ilman muuta, muita kehotan aloittamaan kirjailijan jostain muusta teoksesta.

Muovikassimiestä ovat arvostelleet myös Kirsi, Susa P. ja Nadja. Niin ja Booksy myös.



Tervetuloa sadannelle lukijallenikin!

keskiviikko 4. tammikuuta 2012

Rosa Liksom: Hytti nro 6

Rosa Liksom: Hytti nro 6
WSOY 187 sivua

Viime vuoden Finlandiavoittaja oli pakollista luettavaa jo senkin vuoksi, että veikkaukset ehdokasasettelussa menivät niin pahasti pieleen. Pitihän omin silmin nähdä, millainen kirja valittiin vielä niiden yllättäjienkin joukon parhaaksi. Niin ja onhan minulla tämä Finlandia-haastekin menossa, joten joka tapauksessa kirja olisi ollut lukulistalla ennemmin tai myöhemmin.

Kirjan juoni on yksinkertainen: Eletään 80-lukua, kun parikymppinen tyttö matkustaa junalla Moskovasta Ulan Batoriin Mongoliaan. Junassa hän jakaa hytin no 6 nelikymppisen vastenmielisen miehen kanssa. Matka kestää parisen viikkoa, ja tänä aikana nähdään neuvostoliittolaisia kaupunkeja, joissa osaan pysähdytään jopa parin päivän ajaksi, ja mies ryyppää votkaa ja juttelee tytölle enemmän tai vähemmän päissään.

Kirjan takaliepeessä venäläisen kirjallisuuden emeritusprofessori Pekka Pesonen mainitsee mm. kirjan nimen viittaavan Tshehovin kertomukseen Sairashuone nro 6. Tämä seikka antaa syyn olettaa, että kirjasta löytyyy muitakin viittauksia ja vertauskuvia, jotka aukenevat vain valistuneelle lukijalle. Itse en noiden onnekkaiden joukkoon kuulu, vaan jouduin kokemaan kirjan ihan sellaisenaan, sanoisinko paljaaltaan.

Kirjan tärkeintä antia on tunnelman kuvaus. Jos lukijalle ei välitykään tekstistä se, miltä kaupungit ja maisemat matkan varrella näyttävät, niin hänelle välittyy se, miltä matkalaisesta niissä tuntuu. Junamatkassa uudella lähijunalla Helsingistä Malmille ei arvattavasti ole mitään muuta yhteistä kirjan matkan kanssa kuin raideleveys.

Jälkitunnelmani kirjasta on melko ristiriitainen. Tiedän lukeneeni hyvän kirjan, mutta samaan aikaan olen harmillisen tietoinen siitä, etten itse saanut siitä läheskään kaikkea irti. Mm. sen osuuden merkitys, jossa kerrotaan tytön taustasta, jäi minulle hämärän peittoon. Koska siinäkin viitataan mielisairaalaan samoin kuin mainitussa Tsehovin kertomuksessa, niin asiaan eittämättä liittyy jotain mikä minulta menee nyt ohi. Olen kuitenkin sitä mieltä, että on kirjailijan vastuulla kirjoittaa tarinansa siten että lukijat sen ymmärtävät, ja lukukokemukseni on se mikä se nyt on. Minun kohdallani se siis laskee pisteitä.

Uskon, että jollekin toiselle tämä kirja voi kolahtaa kovastikin, ja koska Finlandia-palkinnon valitsee vain yhden hengen raati, niin valinta varmasti on perusteltu. Itse en suosittelisi tätä kenelle tahansa, vaan neuvoisin ensin katsomaan kirjan sisäkansissa olevien valokuvat ja tunnustelemaan, onko niistä välittyvässä tunnelmassa jotain kiinnostavaa.

Tästä on arvostelu jo niin monessa paikassa, etten aio edes yrittää listata linkkejä itse, mutta tämän verran voin auttaa :)

maanantai 2. tammikuuta 2012

Blogistanian Finlandia-ehdokkaat

Kaiken voi lukea! asettaa Blogistanian Finlandia-ehdokkaiksi seuraavat kirjat:

1. Ville Tietäväinen: Näkymättömät kädet. Tätä en ole itse lukenut, mutta blogimerkintä löytyy ainakin seuraavilta: Salla, Booksy, Jenni S., Linnea ja  Janne. Minusta on jo tullut kirjan onnellinen omistaja, ja olen vakuuttunut sen ansaitsevan paikkansa tässä kilpailussa, kun varsinaiseen Finlandiaan on tiet sarjakuvamuotoisilta romaaneilta ahdaskatseisesti suljettu.

2. Jari Tervo: Layla. Povasin tälle kovan luokan menestystä varsinaisessa kilpailussa, joten ehdokkuus tällä listalla on itsestään selvä.

3. Miika Nousiainen: Metsäjätti.

4. Tuomas Kyrö: Kerjäläinen ja jänis.

5. Kari Hotakainen: Jumalan sana.

6. Juri Nummelin (toim.): Verenhimo. Laylan ohella tämä oli ainoa kirja, jonka nostin 2011 lukemieni top kymppiin. En ole aivan varma täyttääkö tämä edes sääntöjä, koska osa novelleista on ilmiselvästi kirjoitettu jo kauan sitten.

Tarkempia perusteluja en ryhdy tässä enää esittelemään, kunkin kirjan arvostelu puhukoon puolestaan.